Finlandia-ajo floppasi ainakin aidan tällä puolen

8.5.2018 - 14:04 | Harri Pirinen Blogi

Harri Pirinen on kiertänyt jälkikasvunsa kanssa viime vuosina isommissa raveissa. Tässä seurataan Turun Kuninkuusravien 2016 oriiden päätösmatkaa. Kuva: Harri Pirinen

Nyt kun suurin porina tämän vuoden Finlandia-ajon tason ympärillä on jo ainakin vähän tyyntynyt, lienee hyvä aika palata arkisempien asioiden äärelle.

Itse en ota kantaa lähdön absoluuttiseen urheilulliseen tasoon, kilpailun tapahtumiin tai kuskien taktiikoihin, sillä kompetenssini ei siihen riitä. Sen olen lajista parinkymmenen vuoden aikana ymmärtänyt, että sisäradan ensimmäiseltä paikalta on lyhin matka maaliin, joten usein sinne kannattaa tähdätä.

Itse tarkkailen ravikilpailujen tapahtumia monesta muustakin kuin puhtaasti urheilullisesta aspektista – nykyään esimerkiksi kirjaimellisesti lasten tasolta.

Oma raviharrastajan ”urani” kulkee tiivistetysti jokseenkin näin: 1990-luvun puolivälissä aloin käydä satunnaisesti raveissa kaverin isän kyydissä ja sytyin toden teolla Isla J Bravesta. 2000-luvun alussa Veikkaaja-lehteen töihin päästyäni ja Helsinkiin muutettuani aloin käydä silloin tällöin Vermossa. Loppuvuodesta 2007 tutustuin Vermossa erääseen tallityttöön – anteeksi, ravitalleilla työskennelleeseen naispuoliseen nuorehkoon henkilöön – ja pian löysin itseni hevosauton takaosastolta matkalla Vermosta Teivoon. Pian ilmeni, että silloiset appivanhempiehdokkaani ovat sitä uskollista (suomen)hevosväkeä, joka ajoittaa kesälomansa Kuninkuusravien mukaan ja joka muistaa omien lastensa iän siitä, missä näiden syntymävuonna oli kunkkarit. Sen jälkeen olemme kiertäneet samalla ydinporukalla lähes kaikki kunkkarit. Kaksi vanhempaa poikaamme olivat ekoissa kunkkareissaan noin vuoden ikäisenä, nuorimmainen Porissa 2014 kolmen viikon ikäisenä.

Mistä pääsemmekin varsinaiseen aiheeseen. Nykyään olen perhepiirissämme ainoa säännöllisesti kilpailevan ravihevosen (osa)omistaja, ja nyt 3-, 7- ja 8-vuotiaiden poikieni kanssa olemme viime vuosina kiertäneet kilvanajot jos toisetkin omaa superruunaamme kannustaen.

Finlandia-ajo Vermossa viime lauantaina oli tästä näkökulmasta monessa mielessä floppi.

* * *

Edellisestä käynnistäni Finlandia-ajossa oli muistaakseni kolme vuotta, joten kirjoitan osittain mutu-tuntuman varassa.

Lähdimme kohti Espoota jo perjantaina suurin odotuksin – sekä oman hevosemme että tapahtuman suhteen. Yhdistimme raveihin miniloman, kuten usein olemme tehneet.

Ensimmäinen ikävähkö yllätys odotti Vermoon ajettaessa. Parkkimaksu 5 euroa, vain käteinen kelpaa. Ok, periaatteessa käypä hinta paikasta aivan raviradan vieressä, mutta uutta tämä oli (poislukien viime kesän kunkkarit).

Varsinainen järkytys odotti portilla. Pääsymaksu 22,50 euroa per aikuinen. Avopuolisoni muisteli maksaneensa edellisellä kerralla sisäänpääsystä 10 tai 12 euroa. Portilla kuulin jonkun jupisevan, että viime vuonna hinta oli ”varmaan kympin”.

Niin tai näin, pääsylipun hinta kirpaisi rajusti. Ja ennen kaikkea: tapahtuman hintaa ei voi korottaa puolitoista- saati kaksinkertaiseksi edelliseen vastaavaan tapahtumaan verrattuna. Ei voi, vaikka radalla juoksisivat Charme Asserdal ja Houston Laukko.

Raskauttava asianhaara tässä on se, että avopuolisoni nimenomaan etsi pääsylippujen hintoja netistä etukäteen. Vermon sivuilla ainoa mainittu hinta oli 6 euroa. Vasta, jos olisi siirtynyt lippuja myyneen verkkopalvelun sivustolle, olisi saanut tietää todellisen hinnan. Ei näin, Vermo!

Aina voidaan tietysti vedota siihen, että kaikki nykyään maksaa, laatu varsinkin. Vermossa onkin satsattu hieman aikuisyleisön viihtyvyyteen niin sisä- kuin ulkotiloissakin. Mutta tapahtumassa itsessään ei ollut aiempaan verrattuna mitään uutta tai enempää, jolla hinnan nousun olisi voinut perustella.

Päinvastoin.

Juuri meidän kaltaistemme ravivieraiden kannalta kaikki oli aiempaa huonommin. Ennen niin mainio loppukurviin sijoitettu piknik- ja leikkialue oli poissa, samoin lasten tapahtumateltta. Liekö syynä loppukaarteen suuntaan laajennettu terassialue, mutta tutussa leikkipaikassa oli jäljellä vain pari keinua ja hiekkalaatikko.

Perinteinen poniratsastus ja kärryajelutus oli viety aivan toiseen päähän ravirataa, pienten jalkojen kannalta hyvinkin kauas. Siellä Vermon ravinuorten tytöt ja pojat kävelyttivät ahkerasti lapsia – niitä samaa kuutta–seitsemää, jotka paikalla jatkuvasti pyörivät. Ponialueelta ei nähnyt radalle, minkä vuoksi aikuiset eivät halunneet tulla paikalle pitkäksi ajaksi, eikä lapsia oikein yksinkään voinut jättää.

Kuten aiemmin todettua, poikani ovat ikäisikseen hyvin kokeneita ravikävijöitä. Lauantai oli ensimmäinen kerta, kun nämä olivat kuolla tylsyyteen raveissa. Oman hevosemme eli ravien seitsemännen lähdön jälkeen nämä jo pyörivät selällään peliaulan lattioilla ja penkeillä ja laskivat minuutteja, milloin päästään lähtemään kotiin. Kaiken kruunasi peliaulaan viihdykkeeksi tuotu elektroninen muistipeli, joka ei suostunut ottamaan rahaa vastaan. Mielessä välähti, että tässä kiteytyy Suomen ravi(pelaamis)en nykytila.

Onneksi kuitenkin sinnittelimme päälähdön loppuun asti, sillä osasin ennustaa Finlandia-ajon tapahtumat jopa poikkeuksellisen hyvin.

* * *

Havahduimme toden teolla pohtimaan ravitapahtumia lasten näkökulmasta Turun Kuninkuusraveissa 2016. Niissä lapsia ei ollut huomioitu käytännössä mitenkään. Seitsemän (muistaakseni tämä oli tarkka ilmoitettu luku) lasta vetävään lasten leikkinurkkaukseen oli tuntien jono, ja ulkona ollut ilmatäytteinen liukumäki oli melko äkkiä nähty.

Tuolloin anoppini lausui viisaat sanat (anopitkin ovat usein myös oikeassa):

Eivätkö ne yhtään ajattele, että nämä ovat seuraava raveissa käyvä sukupolvi.

Niin ovat. Tai sitten eivät ole. Se riippuu ihan raviradoista itsestään.

Jos lapsille jää raveista vain sellainen muistijälki kuin omilleni lauantaina, raviratojen katsomot voidaan parin-kolmenkymmenen vuoden päästä purkaa tarpeettomina. Nettipelin ääreen seuraavakin sukupolvi kyllä löytänee.

Ja ennen kaikkea – muistakaa arvon raviratojen johtajat tämä: jos lapset eivät viihdy raveissa, eivät viihdy aikuisetkaan. Siinä tapauksessa seuraavalla kerralla jäävät tulematta sekä lapset että aikuiset.

Kuten Finlandia-ajon tapauksessa me ja avopuolisoni ystävän perhe. Tämä vaahtosi Vermossa pitkään samoista asioista kuin minä yllä: järkyttävän kalliista lipuista, joille ei kokenut saaneensa mitään vastinetta.

Siinä yhtälössä on kaksi asiaa pahasti pielessä.

”Tuntuu, että kaikki on tehty kaljakansan eteen lasten kustannuksella”, aikanaan itsekin talleilla työskennellyt kahden lapsen äiti virkkoi – ja vaikea oli väittää vastaan.

Siinä ajateltiin sitä janoista kansanosaa, joka tässä ja nyt tuo rahan sisään radalle. Mutta kuka miettisi seuraavaa sukupolvea?

Harri Pirinen

Kirjoittaja katselee tämän kesän ajan ravitapahtumia lasten tasolta aiemmin ravitallilla työskennelleen avovaimonsa pidellessä ohjia tiukalla.

Jaa artikkeli:

Blogi

2 kommenttia aiheesta “Finlandia-ajo floppasi ainakin aidan tällä puolen

  1. Teet niin tai näin, aina väärinpäin.
    Eli valittajia on aina, tehdään järjestelyt miten tahansa. Tämä on fakta.
    Jos liput onkin 22,50, so what. Tuo oli vermon vuoden päätapahtuma. Ei sillä ole merkitystä, kuinka kauan kukin on käynyt raveissa.
    Mene jäähalliin play off peliin ja katso mitä maksaa. Onko muuten pääkaupunkiseudulla jossakin kansainvälisessä tapahtumassa ilmaiset parkkipäikat, tuskinpa.

  2. Väärin Timppa! Olisit jättänyt kommentoimatta kun et asioista tiedä tuon taivaallista. Raviharrastuksen vuosilla todellakin on väliä. Kun on nähnyt lähes kaikki Finlandiat livenä paikanpäällä, plus ne kaikki oikeat ”päätapahtumat” Vermossa, eli joka keskiviikko vuodesta -78, niin silloin on jonkinlaista perspektiiviä asiaan jota kritisoi.

    Toiseksi, ahneella on paskainen loppu. Kyllä nykypäivänä asiakas äänestää jaloillaan. Jos ryöstö alkaa jo auton ikkunasta (5€ cash) parkkimaksua ja parkkikselle sopii noin 200-300 autoa, niin saldoa kertyy max. 1000-1500€. Kukaan ei kaadu tuohon vitoseen, mutta väitän lopputuloksen olevan Vermolle negatiivisempi pitkässä juoksussa, kuin se että tuon naurettavan femman olisi jättänyt perimättä. Ennen oli Finlandiassa tunnelmaa, kun Vermo oli täynnä ravikansaa iloisella mielellä. Liput olivat yli puolta halvemmat, mutta oheismyynti ja pelivaihdot sitäkin korkeammat, näin kaikki voittivat.

    Kolmanneksi, vertauksesi lätkän play off pelin hinnoitteluun oli tökerö, se kertoi kaiken ajatusmaailmastasi. Oikeastaan koko urheilutapahtumien markkinointi ja hinnoittelu Suomessa muuttui, kun Hjallis ”limu-areenansa” rakensi. Valitettavasti muutos oli vaan negatiiviseen suuntaan. Katsomot tyhjenivät tavallisista perheistä ja tilalle tulivat aitioihin ns. firman piikkiin brenkkua imevät, paskan tärkeät bisnes-äijät. Nämä ”asiantuntijat” sitten taputtivat vasta kun näkivät uusinnan maalista monitorin kautta ja näin samalla tapettiin hyvä tunnelma jäähalleista. Tämä sama ilmiö on valitettavasti levinnyt moneen muuhunkin urheiluun, myös ravikatsomoihin.

    Asiassa onkin valitettavaa se että tällainen firman vapaalipulla urheilutapahtumaan päässyt Noviisi, vitosen parkkimaksu päivän ainoana kuluna, ilmaista kaljaa koko päivän firman piikkiin kiskottuaan, rupeaa vielä kuittailemaan asiasta kritisoinutta alan harrastajan kirjoitusta. Harrastajan, joka rakkaudesta lajiin tuo tapahtumaan perheensä ja näin myös mahdollisia tulevaisuuden raviharrastajia.

    Veikkaan, että se ”työsuhdebemarikin” sitten jäi siihen femman parkkiruutuun koko viikonlopuksi, kun kotimatkaan oli kuitenkin duunista saatu taksikortti. Toivon, että joku taiteilija olisi koristellut sen yön pimeydessä edes kirkkoveneen kuvilla.
    Joskus kannattaisi vähän miettiä, ennen kuin rupeaa femman vajaalla lompakolla pätemään ravimiehelle.

Jätä kommentti