Parasta suomalaista ravimainosta

3.7.2018 - 10:02 | Ville Toivonen Blogi

Ranch Kellyn Suur-Hollola-voitto oli amatöörivalmentaja Anne Luttisen ja ammattiohjastaja Hannu Torvisen yhteinen taidonnäyte. Kuva: Anu Leppänen

Ranch Kellyn Suur-Hollola-voitosta riittää ammennettavaa monelle.

Suur-Hollola-Ajoa on perinteisesti mainostettu sloganilla Parasta suomalaista raviurheilua. Sitä se onkin: kotimaisen jalostuksen parhaimmisto kamppailemassa jäätävistä palkinnoista.

Nimenomaan raha on asia, jota juuri Suur-Hollolan kohdalla on syytä korostaa. Kisan ideoinut edesmennyt isäni Veijo Toivonen jaksoi aina muistella, kuinka harmaina ohjastajat odottivat ensimmäisen Suur-Hollola-Ajon starttia. Palkinnot olivat heti kättelyssä huippuluokkaa, sellaiset, joilla todella oli merkitystä 1970-luvun ihmisille.

Tuohon aikaan kehissä oli käytännössä ensimmäinen polvi ammattivalmentajia, mutta kokonaisuutena raviurheilu pyöri vielä amatöörivoimin: amatöörit omistivat, valmensivat ja pitkälti ajoivatkin itse.

Sittemmin raviurheilu on ammattimaistunut ja ammattilaistunut merkittävästi. 40 vuoden aikana tapahtunut kehitys on ollut luonnollista ja väistämätöntä. Siitäkin huolimatta suomalaisen ravitalouden erittäin tärkeänä tukijalkana ovat amatöörit. Kaikkia toimijoita tarvitaan, ammattilaisia ja amatöörejä, eikä heidän välilleen pidä luoda vastakkainasettelua. Amatööreillä ei voi mennä hyvin, jos ammattilaiset eivät pärjää. Ammattilaisia taas ei tule ilman hyvää amatöörikenttää.

Hevosen pitäminen on raadollinen harrastus. Se on aina kallista, yleensä aikaavievää, usein turhauttavaa, monesti raskasta. Tietysti se on myös aina vapaaehtoista, yleensä mukavaa, usein palkitsevaa, monesti mielialaa kohottavaa.

Yleensä ravihevosen pitämiseen liittyy myös erittäin vahva unelmoimisen aspekti. Kuinka monessa tallissa tänäänkin laitetaan valjaisiin tulevaa derbyvoittajaa, kuinka monen laitumella laukkaava pikkuvarsa onkaan tuleva ravikuningatar.

Siksi on tärkeää ja arvokasta, että myös amatöörit voittavat suuria kilpailuja. Ranch Kellyn ja Anne Luttisen voitto oli ehkä parasta suomalaista ravimainosta. Amatöörivalmentajan sitkeä tamma juhli jättiläiskilpailun voittoa huikean suorituksen ja monien vuosien epäonnen jälkeen, siitä ei urheiludraama juuri parane!

Ranch Kellyn kohdalla ehkä parasta on, että se on nimenomaan tavoitteellisen harrastuksen, ei minkään Charme-romantiikan tuotos. En tiedä paljonko Ranch Kelly pikkuvarsana maksoi, mutta se on suvultaan juuri niin hyvä hevonen, jollaisen suunnilleen tavallinen ihminen voi kuvitella parhaimmillaan ostavansa.

Uskallan väittää, että aika moneen aamutalliin mentiin maanantaina kevyemmällä jalalla, kun taas muistettiin suurten asioiden olevan tavallisenkin ihmisen ulottuvilla. Helppoa se ei ole, mutta mahdollista kuitenkin.

Sanaa amatööri käytetään joskus vähättelevässä merkityksessä, vaikka sen kuuluu olla kaikkea muuta. Sanan juurena on latinan kielen sana amātor, rakastaja, ja sellainen raviamatööri onkin – ravien rakastaja.

Jaa artikkeli:

Blogi

Jätä kommentti