Sata vuotta pitkä aika Suomen kehitykselle – lyhyt hevosjalostukselle

4.12.2017 - 20:10 | Timo Nurmos Blogi

Villiam on koko raviurheilevan 100-vuotiaan Suomen ylpeydenaihe. Kuva: Mia Törnberg/Sulkysport

Suomi on valtiona ja kansana tullut pitkän matkan sadassa vuodessa verrattuna siihen, mitä on tapahtunut samassa ajassa ravihevosen kehityksessä.

Maailmahan on täysin eri kuin mitä oli vuonna 1917. Mutta jos katsoo esimerkiksi nykyaikaisen ravurin kantaisän Peter The Greatin kuvia ajalta ennen Suomen itsenäistymistä, voi huomata, että ihanteellisen ravurin rakenne taas on muuttunut varsin vähän. Peter The Greatin tyttärenpoika, harmaa Greyhound -30-luvulta, oli myös tosi hieno rakenteeltaan ja askeleeltaan kuvien perusteella, ja se menikin ennätyksiä, jotka kestivät pitkään.

Suomenhevosen kehityksessä on ehkä sadassa vuodessa tapahtunut hieman enemmän, mutta ei määräänsä enempää kuitenkaan. Suomenhevosen kantakirjahan täyttää 110 vuotta Suomen täyttäessä 100. Suomenhevonen on ollut tärkeä Suomea rakennettaessa ja puolustettaessakin.

Oikeastaan oli aika sopiva sattuma, että tulin antaneeksi yhdelle kasvattamalleni varsalle nimeksi Villiam sodassa kaatuneen isoisäni muistoksi. Varsinkin kun se nyt Suomen 100-vuotisjuhlavuonna voitti Ruotsin Kriteriumin. Ja nythän Villiamin kriteriumvoitto on äänestetty Suomessa vuoden kymmenen sykähdyttävimmän urheilutapahtuman joukkoon, ja toivon että hevosväki äänestää sitä vieläkin lisää Suomen Urheilugaalan sivuilla.

En toivo tätä niinkään itseni takia, vaan raviurheilun. Olen harrastanut koko ikäni kaikkea muutakin urheilua, ja innostunut milloin mistäkin suorituksista. Että meidän raviurheilummekin rinnastetaan muuhun huippu-urheiluun, on tärkeä virstanpylväs ja lämmittää tietysti omaa urheiluhullun sydäntäkin. Samoin kuin oli tärkeää saada Jorma Kontio ja Mika Forss presidentin itsenäisyysjuhlaan viime vuonna. Yhteiskunnallista merkitystä kuvastaa esimerkiksi se, että yksi vanha työkaverini vuosikymmenten takaa, nykyisiä Outokummun johtajia, soitti minulle ja onnitteli ehdokkuudesta, vaikka eihän se omani ole. Villiamhan sitä juoksi. Minä vain valmensin. Ihminen joka ei ole tainnut koskaan käydä raveissa, noteerasi tuon. Edustan gaalassa 18. tammikuuta ylpeänä enemmän koko urheilumuotoa – meistä on toivottavasti tullut huippu-urheilua muidenkin kuin itsemme silmissä.

Sadassa vuodessa lämminveriravurin rakenne on muuttunut vähän. Henkinen puoli on se, mikä on ehkä mennyt enemmän eteenpäin. Lämminveriravurissa on entistä vähemmän alkukantaisia piirteitä. Kun hevoslaumat maailmanhistoriassa vartioivat takapuolet yhdessä eri suuntiin, ne nykyään laitumella katsovat vain uteliaina, eivät enää niin pelokkaina, samaan suuntaan. Tämän luottavaisemman luonteen ihminen on saanut jalostuksellaan aikaiseksi.

Ulkosuomalaisena itsenäisyyspäivät noteerataan tietenkin tarkasti, mutta harvoin aikataulut muualla maailmassa antavat myöten juhlimiselle. Keskiviikkoiltanakin Solvallan ravit painavat päälle, vaikka ajatukset ovat myös 100-vuotisessa Suomessa – Isänmaassa. Torstaiaamuna taas hiitataan hevosia normaalin työpäivän tavoin, joten täytyy tyytyä korkkaamaan illalla ravien jälkeen alkoholiton versio kuplajuomasta, vaikka San Pellegrino, kuten James Bond tekisi, tai Pommac, Ruotsissa kun ollaan. Mutta sanotaan kuitenkin: Kippis!

Jaa artikkeli:

Blogi

Jätä kommentti