12 päivää Elitloppetiin: ei Readly Expressiä

15.5.2018 - 12:29 | Riku Niittynen Uutiset Ulkomaat

Tämä hevonen ei tänä vuonna osallistu Elitloppetiin. Samalla voidaan unohtaa ainakin tämän kisan osalta spekulaatiot, kuka istuu rattailla, kuvan Prix d'Ameriquen lämmittelyssä näkyvä Björn Goop vai aiemmin ajanut Jorma Kontio. Kuva: Anu Leppänen

Elitloppet-pata porisee kiivaana juuri tällä hetkellä, mutta yksi ainesosa sieltä jää puuttumaan: tiistain uutinen on, että Prix d’Ameriquen tammikuun lopussa voittanut Timo Nurmoksen valmentama Readly Express ei ole viivalla.

Euroopan suurimman ravikilpailun ykkönen ei ole startannut suuren voittonsa jälkeen. Sillä on toisaalta kasvateltu pieneksi Vincennesissä menneitä kavioita, ja toisaalta keskitytty siitostyöhön, vaikka alkuperäinen suunnitelma oli jättää orihommat väliin tällä kaudella.

Nyt Nurmos on ilmoittanut, ettei ori ole valmis kahden hiitin kisaan. Epäilyt Readlyn poisjäämisestä ovat kasvaneet, kun se ei ole ilmestynyt starttiin. Vähintään yksi valmistava startti olisi luultavasti ollut tarpeen. Readly Express oli Sulkysportin uutisen mukaan hyvä maanantain hiitissään, mutta Nurmos päätyi silti kieltävään vastaukseen. Elitloppetin voittoon vaaditaan kaksi onnistunutta kisaa samana päivänä, ja riski siitä, ettei hevonen ole valmis tuollaiseen oli valmentajan mukaan liian iso.

Eilen kisaan kutsuttiin uusi hevonen, Stefan Melanderin tallin Volstead, joka meni viime startissaan Örebrossa kuolemanpaikalta 10,0 voittaessaan.

Tästä pääset Sulkysportin uutiseen.

Tässä lista Elitloppetin 27.5. ”varmoista” osallistujista:

  • Uza Josselyn (Sveitsi)
  • Bold Eagle (Ranska)
  • Propulsion (Ruotsi)
  • Maori Time (Australia)
  • Ringostarr Treb (Italia)
  • Pastore Bob (Ruotsi, osaomistaja Kari Lähdekorpi)
  • Nadal Broline (Rekisteröintimaa Ruotsi, omistaja Onkel Invest, Suomi)
  • Volstead (Ruotsi)

Jaa artikkeli:

Uutiset Ulkomaat

Jätä kommentti