Robin Roof emänsä lukemilla kärkiaikaan

11.7.2018 - 22:11 | Ville Toivonen Uutiset Suomi

Robin Roof ja Hannu Torvinen kiitivät kauden kärkiaikaan lukemin 10,4a. Kuva: Anu Leppänen

VERMO. Lämpimässä illassa paineltiin kovempaa kuin kertaakaan Suomen kamaralla tänä vuonna. Kotimaisen kärkiajan vei Robin Roof, joka hurjasteli tuloksen 10,4a.

Uudella ennätyksellään Robin Roof sivuaa emänsä Passionate Kempin lukuja.

”Voittosummassa emän saavuttaminen voi olla vaikeaa, mutta hyvä että sentään ennätyksessä sai sen kiinni”, myös emää valmentanut Markku Nieminen nauroi. Tehtävä tosiaan on kovanlainen, sillä Passionate Kemp on kaikkien aikojen eniten ansainnut Suomessa syntynyt ravuri yli 1,6 miljoonan euron voittosummallaan.

Hassumpi ei ole poikakaan. Vermossa vauhtijuhlan pohjusti kierroksen 1.09,5-vauhtia vetänyt William Pine, joka oli urhea kakkonen ajalla 10,6a. Sekään ei kuitenkaan pystynyt torjumaan Robin Roofia, jonka Hannu Torvinen usutti voittoisaan kiriin toisesta ulkoa.

Pikkuvarsasta asti Onkel Invest Oy:n omistuksessa ollut Robin Roof aloitti uransa Ruotsissa Reijo Liljendahlilla, jolta se siirtyi Niemisen talliin kaksi vuotta sitten. Nyt seitsemänvuotias ruuna on parantanut valmentajan mukaan koko ajan otteitaan.

”Se on ollut vähän hidaskehitteinen, ja voisi kuvitella, että ensi vuonna sillä pääsisi kokeilemaan jo vähän isompiakin lähtöjä, näitä Suomen ykkössarjoja. Se on vähän hidas lähtijä, mutta pitää vauhtinsa hyvin. Juoksuista vaan tahtoo tulla raskaita”, Nieminen summasi.

Hevosen kehitys on valmentajan mukaan ollut kokonaisvaltaista.

”Ravi on tullut vuosi vuodelta jouhevammaksi. Ja alussa se oli vähän herkkä, eli vaati pirun pitkän palautumisen starteista. Nyt se ei enää ota niistä niin nokkiinsa.”

Kun emänä on Passionate Kempin kaltainen tähti, poikaa verrataan väkisinkin emäänsä. Kaksikon yhtäläisyydet naurattavat Niemistä.

”Kun mennään auton taakse, sitten se on hyvä, mutta siihen asti se menee kuin pappilan kalkkuna. Se näissä on yhteistä”, hän kuvaili.

”Emänsähän oli ihan järkyttävä kaikissa lämmityksissä ja pruuveissa, ja tässä on vähän samaa. Kilpailuissa se kyllä terästäytyy. Hevosenahan nämä ovat ihan erilaisia, tämä on 15 senttiä emäänsä isompi ja hevosta on kaikin puolin paljon enemmän.”

Robin Roof (Muscle Hill) on emänsä toistaiseksi ansioitunein jälkeläinen. Niemisen talliin on ensi kuussa tulossa sen yksivuotias täyssisko Betty Roof.

”Se on ihan mielenkiintoinen, kun se on Suomessa syntynytkin. Tälläkin olisi iso voittosumma, jos tämä olisi Suomessa syntynyt. Ruotsalaisuus haittasi varsavuosina jonkin verran”, Nieminen arvioi.

Tallinsa menestykseen Nieminen suhtautui kaksijakoisesti.

”Teivossa olevat hevoset ovat menneet oikeinkin hyvin, mutta kotoa Urjalasta ei ole pärjätty sillä lailla kuin pitäisi”, hän analysoi. ”Hevosten hemoglobiinit laskivat talvella, eikä osa hevosista vieläkään mene kuin pitäisi. Nyt ne kyllä alkavat pikkuhiljaa mennä.”

Nelivuotias Club Nord Elit rynnisti voittoon ohi vuotta vanhempien Her Royal Highnessin ja Menthan. Kuva: Anu Leppänen

Tammojen voltissa ykköseksi kiri Club Nord Elit, jolle Tapio Perttunen tarjosi maukkaan juoksun kärjen imussa. Loppusuoralle tultaessa omaan iskuunsa lähtenyt nelivuotias kukisti johtavan rinnalla matkanneen suosikki Her Royal Highnessin lopulta varmasti. Voittotulos oli 14,3ke.

Voitto oli Club Nord Elitille kauden ensimmäinen. Reijo Suomalainen on kilpailuttanut tammaansa ennakkoluulottomasti nelivuotiaden avoimissa tehtävissä, ja sellaisessa se jatkaa myös sunnuntaina Mikkelissä, kun Club Nord Eli juoksee Eugen Pylvänäisen Muistoajossa.

”Minusta tämä on sen tyyppinen hevonen, että se vain parantaa, mitä tiukemmassa tehtävässä se on”, Reijo Suomalainen painotti. ”Sen verran varotaan, ettei se särkyisi, mutta tällä kyllä kestää kilpailla kovissakin lähdöissä, kun se ei ota niistä itseensä.”

Inarilainen Suomalainen on jo vuosia lähettänyt hevosensa kesäksi etelään. Suomalaisilla on Lammilla oma paikka, jossa myös hevoset viettävät kesän kilpailukauden.

”Nyt siellä on seitsemän hevosta, joiden lisäksi Kallelalassa on emätammoja ja yksi kaksivuotias Tapsalla”, Suomalainen luetteli.

Ensi viikolla 70 vuotta täyttävä Suomalainen on jäämässä päätoimiseksi hevosmieheksi, sillä perheen omistamassa Hotelli Ivalossa on tehty sukupolvenvaihdos.

”Tietysti olen mukana auttelemassa, mutta lapset omistavat nykyään. Minä harrastan hevosia, ja tavoitteena on kasvattaa ihan oikeita hevosia”, Suomalainen painottaa. ”Jaksan uskoa, että Club Nord Elit voi olla vaikka Suomen ykköstamma jonakin päivänä. Sitä on kuitenkin laitettu treeneissä hyvin varovasti, sitä ei ole vielä yhtään viritetty.”

Hotellibisnestä Suomalainen ehti tehdä parikymmentä vuotta.

”Olin maailmalla EU-hommissa ja muissa, ja Ivaloon palasin vuonna 2000. Ostin silloin osia hotellista, ja kokonaan itsellemme se ostettin 2008”, hän kertoo. ”Hommaa on tehty vähän eri konseptilla kuin muut. Joka lauantai Pariisista Ivaloon lentää 220-paikkainen charter-kone, joka tuo meille asiakkaat.”

Juiseri on Camilla Vihannolle kaikki kaikessa. Kuva: Anu Leppänen

Juiseri teki jälleen kerran yhdestä Camilla Vihannon unelmasta totta.

”Kun olin Korven Pekalla töissä, ajattelin, että voi kun hevoseni joskus voittaisi Vermossa. Ja nyt se vihdoin saatiin”, ikionnellinen Vihanto hehkutti.

Helpolla voitto pääradalla ei tullut, sillä Juiseri taittoi matkaa johtaneen Tahtovan rinnalla. Loppusuoralla Henri Bollstörmin ajokki sai keulahevosesta otteen ja piti myös selästä iskeneen Muiston Prinssin varmasti takanaan.

Omistajavalmentajan mukaan Juiseri oli nyt selvästi parempi kuin viime kisoissaan.

”Viime starttien aikaan sillä oli mahahaavaongelmia. Se sai mahakuuria ja stressilähteitä vietiin pois”, hän selvitti.

”Sen laidunnaapurina oli ori, joka pääsi karkuun ja tappeli tämän kanssa. Tämä meni sen jälkeen syömättömäksi, ja alkoi parantua vasta, kun se siirrettiin pois oriin luota.”

Seitsemänvuotias Juiseri on mennyt tälläkin kaudella rajusti eteenpäin. Ruuna on aina ollut jaksava, mutta nyt siihen on tullut rutkasti lisää vauhtiakin.

”Ja se on pysynyt ihmeen hyvin ravilla”, Vihanto ihasteli. ”Parissa startissa ravi meinasi hajota, mutta se oli silloin jumissa stressaamisen takia. En halua edes miettiä, mihin kaikkeen tuo vielä pystyy.”

Kolmevuotiaiden Hippos-sarjassa ajettiin ensimmäinen kierros rauhassa ja toinen reipasta. Kisa pysyi alusta loppuun asti Hightower Comeryn hallinnassa. Olli Koivunen ajoi Harri Koivusen valmennettavaa. Kuva: Anu Leppänen

 

Ruotsalaisruuna Mr Synergia on palannut Marjo Lindströmin käsissä kahden ja puolen vuoden kilpailutauolta hyvin tuloksin. Mika Forssin ajokki pääsi ensimmäisessä kaarteessa keulaan ja piti ykköseksi tuloksella 15,1a. Kolmevuotias Hit The Road Jack kiritti ansiokkaasti. Kuva: Anu Leppänen

 

Viime aikoina T76-lähdöissä mukavasti menestynyt Petersin oli nyt voittovuorossa astetta tavallisemmassa rahasarjassa. Matti J. Mäkisen valmennettava puristi ykköseksi johtavan rinnalta. Kuva: Anu Leppänen

 

HIFK:n raviliigavarsa Mascate Match suoritti opetuslähdön hienolla tyylillä. Pekka Korpi ajoi Muscle Massin tyttärellä 23,3/2100 metriä, ja viimeinen puolikas sujui 1.16-tahtia. Kuva: Ville Toivonen
Jaa artikkeli:

Uutiset Suomi

Jätä kommentti