Sianojan huima ilta: kuningatarsuosikki ja uran ensimmäinen tuplavoitto

11.7.2018 - 22:42 | Ville Toivonen Uutiset Suomi

Huimariinan uran 33. täysosuma sai ilmeet muikeiksi. Tamman ympärillä kaksi Aria, ohjastaja Moilanen ja osaomistaja Kuronen, sekä Johanna Sianoja. Kuva: Anu Leppänen

VERMO. Johanna Sianojalla oli ikimuistoinen ravi-ilta, kun sekä Huimariina että Wall In Carlina voittivat T65:ssä. Pitkän matkan katsastuksen ykkönen Huimariina on pari viikkoa ennen Kuninkuusraveja ylivoimaisesti suurin suosikki ravikuningattareksi.

Viimeksi Powerparkissa Huimariina vei 15 000 euron ykköspalkinnolla ajetun tammojen mailin, ja nyt oli liki tuplasti pidemmän matkan voiton vuoro. Ari Moilanen pääsi Huimariinalla hyvin matkaan ja eteni ensimmäisen takasuoran lopulla keulaan ohi ensin keulat hakeneen Marj-Lovviisan.

Keulaan päästyään Huimariina sai laatia juoksuun mieleisensä käsikirjoituksen, eikä sillä ollut lopussa pienintäkään hätää. Marj-Lovviisa seurasi sen takaa kakkoseksi ennen hyvin kirinyttä Sävel-Taikaa sekä Vieskerin Virvaa. Saaga S:n kiri sen sijaan katkesi pahasti ja ravikuningatar jäi porukan jumboksi.

Startti oli Huimariinan viimeinen ennen kuningatarkisaa.

”Mä olen varmaan ainoa, joka jännittää Rovaniemen reissua. Hevonen ei onneksi tiedä lähtevänsä”, Sianoja nauroi. ”Ehkä minuakin enemmän jännittää se, että kaikki kotiin jäävät hevoset ovat oikeissa paikoissa ja myös pysyvät siellä. Lähteminen ei ole ihan helppoa, kun kotona on kolmisenkymmentä hevosta.”

Viime vuonna Huimariina missasi kuningatarkilpailun loukkaannuttuaan alkukesästä. Tamma palasi pitkältä kilpailutauolta helmikuussa ja on lähes joka startissaan hyvä. Ainoa notkahdus oli Kokemäen pitkän matkan kolmossija, joka oli eittämättä pettymys, sillä Huimariina oli jo edennyt kisan kärkeen.

”En ollut kauheasti viimeistellyt sinne, mutta tietysti huolestuin, kun se antoi periksi”, Sianoja kertasi. ”Kisan jälkeen otettiin verikokeet, eikä niissä ollut mitään pielessä. Kokemäki oli ajateltukin valmistelustartiksi Härmää varten, ja sellaisena se toimi hyvin.”

Huimariina on kärsinyt uransa varrella useammastakin jalkavammasta, mutta nyt jalkojen terveys on ollut hyvä.

”Paljon parempi olisi ollut lyödä se talvella naftaliiniin ja napata se vasta Rovaniemellä pois sieltä”, Johanna Sianoja nauroi. ”Nyt tässä on ihan liikaa jännitysmomentteja, kun saa aina pelätä, että rikkoutuuko se.”

11-vuotias Huimariina on ollut kuningatarkisassa vain kaksi vuotta sitten Turussa. Silloin se oli kokonaiskisan neljäs laukattuaan sunnuntain molemmilla osamatkoilla.

”Se ei ollut siellä huono, mutta ei parhaimmillaankaan. Tietysti nelossija oli ensikertalaiselle aika hyvä saavutus.”

Sianoja ei kiistänyt Huimariinan suosikkiasemaa ennen kauden päätapahtumaa.

”Kun on voittanut pitkän matkan ja mailin, niin onhan se näyttönsä antanut”, hän totesi makeilematta.

Kuninkuusravireissu Rovaniemelle tehdään tarkoituksella pitkän kaavan mukaan.

”Keskiviikkona lähdetään ja mennään suunnilleen sadan kilometrin päähän Rovaniemestä olemaan. Saadaan rauhoittua siellä hevosen kanssa, kun Huimariina ei ole koskaan ollut ravireissuilla yötä poissa kotoa. Se on kyllä hyvä matkustamaan, kunhan ruoka ei lopu kuljetuskopista, eikä sen pitäisi olla ongelma.”

Wall In Carlina oli T65-rivin hankalin rasti. Kuusi oikein -tuloksella sai 169,70 euroa. Kuva: Anu Leppänen

Rovaniemelle lähtee myös tallikaveri Wall In Carlina, joka voitti heti Huimariinan kisaa seuranneen lähdön. Reseptinä oli keulajuoksu ja rattailla tamman luottokuski Olli Koivunen.

”Joskus on ollut ykkönen ja kakkonen samana päivänä, mutta kahden voiton päiviä ei ole ollut”, Johanna Sianoja huokasi.

Nelivuotias Wall In Carlina tuli Sianojalle jo yksivuotiaana. Se aloitti uransa jo kaksivuotiskautensa lopulla, mutta loukkaantui kolmevuotiskautensa alussa.

”Siltä murtui etupolvi, jonka takia tuli reilu saikku”, Sianoja selvitti. ”Olen aina pitänyt sitä hyvänä hevosena alusta asti, ja hyvin se nyt on mennytkin. Ollaan ajettu tasaisesti kilpaa ilman suurempia pausseja.”

Wall In Carlina meni jo toukokuussa 13,0a, ja sillä voisi olla sanottavaa myös ikäluokan tammakilpailuissa. Niihin sitä ei kuitenkaan ole maksettu.

Olli Koivunen oli keskiviikon kovin kuskinimi kolmella tolpallaan. Kotitallista T65-voittoon jyräsi Jugador, joka oli keulasta omaa luokkaansa.

”Nyt se oli taas sellainen kuin ennen Oslon reissua”, Olli Koivunen vertasi. ”Lähiajat pysytään kotimaan kamaralla, eikä mennä pilaamaan hyvää virettä.”

Viisivuotias ruuna on kehittynyt viime aikoina pitkin harppauksin.

”Vauhtia on tullut alkuun, loppuun ja välillekin”, Koivunen kiitteli. ”Jugador on mahtava hevonen. Se ei tee virheliikettä, vaan on ihan täydellinen ajaa. Se ei paina eikä pullaa, ja osin senkin takia se menee niin hyvin. Voimia ei kulu mihinkään ylimääräiseen.”

Olli Koivunen juhli ravien päätteeksi myös Jugadorin rattailla. Menestysruunaa valmentaa Ollin isä Harri Koivunen. Kuva: Anu Leppänen
Jaa artikkeli:

Uutiset Suomi

Jätä kommentti