T76-menestyjä Forssan kautta kohti pohjoista

16.4.2018 - 11:50 | Jari-Pekka Rättyä Uutiset Suomi

Valle Streamlinen viimeisin voitto on viime lokakuulta Vermosta. Kuva: Anu Leppänen

Kolme kautta Suomesta käsin kilpaillut pronssi- ja hopeadivisioonavoittaja Valle Streamline muutti pari viikkoa sitten Anssi Nurmisen talliin Pilvenmäelle.

Pysyvästi ruuna ei kuitenkaan ole Forssaan jäämässä.

”Se tuli Anssille, koska käyn hänen tallillaan ajelemassa hevosia ja opiskelemassa käytännön hevostaitoja”, kimpanvetäjä Ilkka Nisula selvittää.

”Se juoksee kevään viimeiset starttinsa Anssilta käsin. Kesällä sillä ei kilpailla kesäallergian takia. Ensi talveksi ruuna muuttaa pohjoiseen, mahdollisesti Marko Hakkaraiselle Vieremälle.”

Valle Streamline ostettiin kolme vuotta sitten kimppahevoseksi Katja Melkon ja Janne Sorosen talliin Lumijoelle, mistä se voitti ensimmäisen vuoden aikana neljästi Ruotsissa ja kerran Suomen T76:ssakin. Sen jälkeen menestys jatkui Antti Ojanperän ja Jutta Ihalaisen tallista Pihtiputaalta käsin.

Menestys ylitti odotukset

Tämän kauden käynnistyttyä edellisiä vaisummin omistajatalli alkoi pohtia Antti Ojanperän vinkistä paikanvaihdosta ja päätyi nyt toteutettavaan suunnitelmaan.

”Tarkoitus on päästä kilpailemaan ensi talvena paljon Oulussa ja Bodenissa, missä Valle on menestynyt aina hyvin”, Nisula perustelee.

Jatkosta päätettäessä omistuspohja hieman muuttui, ja aikaisemmin kahdeksanhenkinen Stable Valle’s Running Start jatkaa nyt kuuden hengen voimin.

”Kaikki ollaan kuitenkin tosi tyytyväisiä siihen miten hienosti Valle on mennyt. Sille haluttiin tarjota parhaat mahdollisuudet hyvissä talleissa, mutta silti menestys on ylittänyt odotukset”, Ilkka Nisula kiittää kimpan puolesta.

Anssi Nurminen ajoi Valle Streamlinea viime lauantaina Forssan harjoitusraveissa ia oli tyytyväinen ruunan otteisiin. Kuva: Ville Toivonen
Jaa artikkeli:

Uutiset Suomi

Jätä kommentti