Tähtijuoksijan taustalla on monta sukupolvea

14.4.2018 - 15:38 | Miika Lähdeniemi Uutiset Suomi

Janina (vas.) ja Jonna Koivisto sekä isovanhempansa Hilppa ja Esko Härkälä yhdessä tuoreen tähtijuoksijan Ainoan kanssa. Kuva: Miika Lähdeniemi

PORI. 17-vuotias Janina Koivisto narutteli Ainoan kanssa jo toista kertaa peräkkäin yllätysvoiton. Koiviston siskokset jatkavat isovanhempiensa laajaa hevostoimintaa.

7-vuotias tamma Ainoa oli jo voittanut kymmenessä startissaan kolme kertaa ja alla oli ykkönen Porista, mutta T76-päivänä voitto tuli jälleen yllätyksenä pelaajille. Janina Koivisto taiteili tamman tiukassa kirikamppailussa niukasti ykköseksi ennen Mootsarttia ja kannusti Ainoan samalla tähtijuoksijaksi: Apassin tyttären voittoaika oli 29,6.

Ainoa on Janinan isovanhempien Esko ja Hilppa Härkälän omistama ja kasvattama tamma, joka on oman kasvatustoiminnan hedelmää jo useamman sukupolven ajalta. Esko hankki tuoreen tähtijuoksijan emänemän Ilo-Jonnan vuosituhannen alussa.

”Hevosia on ollut niin kauan kuin olen elänyt. Aiemmin vähemmän, mutta nyt on paljon”, Esko Härkälä, 67, kertoo.

”Isä oli hevosmies ja kun meillä on maatalo, hevosilla tehtiin tietysti kaikki työt. Tarkkaa kasvattien määrää en tiedä, mutta ei se kaukana sadasta ole. Tänä keväänäkin jos kaikki menee hyvin, tulee vielä seitsemän varsaa ja kaksi on jo syntynyt. Viisi apassilaista on vielä tulossa. Apassiin olen jollain lailla ihastunut, kun siitä on ihan hyviä tullut.”

Hippoksen tilastojen mukaan Esko Härkälällä on 1980-luvun alkupuolelta saakka 84 kasvatettua hevosta, joista 1997 syntynyt Vajatso on 33 104 euron voittosummallaan meritoitunein ja Ponten Piku (25,2) ennätykseltään kovin. Yhdessä Hilpan kanssa on lisäksi 35 kasvattia, joista Hilin Ihme voitti viime joulukuussa T76-lähdön.

”Tähtivauhtisia on useampi ja Ainoa nyt niistä sitten tuorein”, sastamalalainen myhäili.

”Ainoa meni tähdeksi yhdenteentoista starttiinsa. Viime talvena sillä oli jotain vaivaa ja tuli pari laukkastarttia, mutta harvallepa niitä ei koskaan tulisi. Tamma on ravivarma, kun sillä ei mitään vaivaa ole. Janina on hyvä kuski ja malttaa olla hosumatta kärryillä.”

Isovanhempien rooli raveissa on nykyään taustatukena oleminen, sillä Janina vastaa ohjastuksesta ja isosiskonsa Jonna Koivisto hoitamisesta. Janina on ajanut kilpaa nuorempana poneilla ja ravikortin saatuaan paitsi Ainoalla, myös toisen siskonsa Heidi Helmisen omistamalla Leimun Ilolla. 17-vuotiaan raviohjastajauralla on nyt 18 kilpailua, joista kolme voittoa.

”Helppoa se Ainoan meneminen nyt on ja hienolta tämä tietysti tuntuu”, Janina iloitsi.

”Vuoden verran vain ratsastelin Ainoalla, mutta sitten kun siskot pakottivat, laitettiin kärryt perään ja mentiin harkkareihin. Innostuin sitten lisää ja hevosestakin on tullut parempi ja parempi. Pikkusisko on sen verran ravihullu, että saa yllytettyä kaikkeen mukaan”, Jonna puolestaan heitti.

Kultaloimipäivänä nähtiin suuren perheen riemua, ja suvun hevosharrastuksen tulevaisuus vaikuttaa olevan vankalla pohjalla. Vaikka moni syntyvistä varsoista on myöhemmin kaupan, osa jää itsellekin.

”Tammavarsoja jos tulee, niin osa pidetään itsellä. Kyllä tätä tehdään niin kauan kuin hengissä ollaan”, Esko sanoi.

Janina Koivisto ja Ainoa järjestivät jälleen yllätyksen pelaajille. Ainoa paransi ennätystään kertaheitolla 3,5 sekuntia. Kuva: Anu Leppänen
Jaa artikkeli:

Uutiset Suomi

Jätä kommentti