Visbyn lyhyt loppusuora lyö leiman T86:een

11.7.2018 - 10:29 | Riku Niittynen Vihjeet Ulkomaat

Visbyn avainohjastaja on yllätys-yllätys nimeltään Örjan Kihlström. Tässä hän on kuvassa toisen ohjastajalegendan, jo eläkkeelle siirtyneen John Campbellin (vasemmalla) seurassa. Kuva: Ville Toivonen

Tämän keskiviikkoillan T86 ratkotaan Visbyn kesäradalla Gotlannin saarella. Kierros on haaste.

Näin on, vaikka Love Matters vaikuttaa ylivoimaiselta vuoden päätapahtumaan Gotlandslöpningeniin ja vaikka Visbyn loppusuora on normaalimittaisten ratojen lyhimpiä eli vain 156 metriä. Näin keulahevoset ovat siellä erityisen vahvoilla.

Sääksi on luvattu lämmintä ja puolipilvistä, eikä edes tuulesta vaikuttaisi olevan nyt haittaa.

Love Matters (T86-4) on ollut valtavan hieno, vaikka ei ole vielä saanut ykköstä kauden juosuistaan. Sweden Cupissa Elitloppet-viikonloppuna ori meni 09,7 johtavan rinnalta karsinnassa ja hävisi vain vähän. Finaalissa se tykitti hirveää vauhtia ensimmäiseen kaarteeseen ja otti keulan mutta laukkasi samalla hetkellä.Viimeksi se näytti 10,4-tuloksella 2100 metrillä Östersundissa, että vire on kohdillaan, vaikka se ei kirissä saavuttanutkaan Readly Expressiä, joka meni 10,0. Nyt on vastassa kokonaan eri sarjan hevoset, vaikka Antonio Tabac onkin ollut tosi mielenkiintoisen näköinen Oskar Kylin-Blomin tallista. Kuitenkin asetelma ja tehtävä suosivat nyt niin paljon Love Mattersia, ettei se normaalisuorituksellaan häviä.

Örjan Kihlström on kova kuski minne vaan, ja hän auttaa pelaamista Gotlannissakin, sillä heti seuraavaankin kohteeseen löytyy hänen ajokkinsa Grammofon (T86-5) ideavarmaksi. Kyse on 3120 metrin tasoitusesta, mikä sopii Jevgeni Ivanovin valmennettavalle erinomaisesti, ja ori on ollut muutenkin tosi hieno jo pitemmän aikaa. Viimeksi Grammofon pulverisoi vastustajansa valmentajan itsensä ajamana Solvallassa, vaikkei juoksu mennyt mitenkään nappiin. Sitä ennen Kihlströmin ajamana se kohtasi neljännestä ulkoa huonosti vetäviä selkiä, eikä ehtinyt haastaa kovaa lupausta Hachiko De Veluwe, vaikka tuli loppua kuin syötävä. Sitä ennen ori oli juuri tällaisessa kolmen kierroksen kisassa voimissaan pussissa maaliin saakka. Visbyn rataprofiilikin tekee keulahevosen saavuttamisen vaikeaksi tasoituksilta, ja keulassa Grammofon varsin todennäköisesti juoksee.

Ravinetin T75-porukkasysteemi:

7, 5, 1, 2, 8 (3,12)

6, 4, 3 (8,10)

8, 2, 6 (3,11)

2 Love Matters (7,3)

2 Grammofon (15,11)

7, 11, 1, 13 (12,6)

8, 14, 6, 4 (10,7)

9, 7, 5 (6, 2)

2160 riviä – 108 euroa.

Jos on Örjan Kihlström avainohjastaja Visbyn 86-kierrokselle – hänellä on ajettavanaan kahden pankin lisäksi vielä monta muuta saumaa – saattaa yhden ratkaisukortin nimi olla suomalaislähtöinen Kaj Widell. Kihlströmin ajokeista vielä Moseskin (T86-3) on pankkiehdokas, mutta kolmevuotias on rutinoimaton, vasta yksi startti juostuna urallaan.

Voit lukea Widellin ajatukset Visbyn ajotehtävistä ja muista asioistakin tällä viikolla klikkaamalla tästä.

Widellin ajokeista kaksi ensimmäistä T86:ssa ovat mielenkiintoisimmat. Moa Margunn (T86-1) on ollut vahva viime aikoina, ja Widell kertoo, että sillä saatetaan ajaa tänään jenkkikärryilläkin, jotka auttoivat Solvallassa ainakin sikäli, että tamma avasi lujaa ja sai keulan. Sittemmin se jäi tuossa lähdössä pussiin. Tehtävä on nyt oikein sopivannäköinen ja hevonen on sitkeä menemään, eikä peliosuuskaan ole ollenkaan liikaa ainakaan alustavissa osuuksissa (13%).

Kakkoskohteen Widellin ajokki Saga R.C. on vähintään yhtä mielenkiintoinen pelikohde kuin Moa Margunnkin. Tosin Sagan suoritukseen vaikuttaa paljon se, pääseekö kenkiä riisumaan. Tämä yksityiskohta kannattaa tarkastaa ennen kuin pelaa. Widellin mukaan tarkoitus on riisua kengät – viime kerran vaisummassa esityksessä ne olivat jalassa, ja kuskin mukaan vaisuuteen vaikutti myös turhan tiivis starttailu. Vastus ei huimaa päätä, ja esimerkiksi suursuosikki B.Marie In Heaven on rutinoimaton ja tuntuu karkeasti yliarvostetulta. Saga on kestänyt kiertelyäkin hyvin, ja se osaa myös avata, varsinkin kengittä.

Ravinetin T75-ideasysteemi:

7 Moa Margunn (5,1)

6, 4 (3,8)

8, 2, 6 (3,11)

2 Love Matters (7,3)

2 Grammofon (15,11)

7, 11, 1, 13 (12,6)

8, 14, 6, 4 (10,7)

9, 7, 5 (6, 2)

288 riviä – 14,40 euroa.

Widellillä on vielä kunnon pommiehdokaskin Visbyn 86:een: Chpitime (T86-6). Ruuna on ollut tosi pirteä viime aikoina, ja numero 13 on 15:nhevosen ryhmälähdöissä numeroita 11-12 tai 14-15 selvästi parempi paikka. Siitä voi tuurlla päästä hyvinkin läpi. Esimerkiksi viimeksi Chiptime haastoi hyvin tämänkin lähdön ison suosikin Young Billionin lopussa, ja silloin Chiptimen rattailla oli  valmentaja Annica Klang, nyt Widell.

Fortune Teller (T86-8, Päivän Duo-2) oli viime kaudella nelivuotiaana parhaimmillaan ikäluokkalähtöjen tasoa, vaikka kunnon jättitili jäi saamatta. Viimeksi Eskilstunassa se meni vuotta vanhempana leikitellen tuloksen 11,2 – 11-ajan se toki meni jo viime syksynäkin. Nyt tamma on kykyihinsä nähden helpoissa sarjoissa, ja takarivistäkin on iso sauma – alustavaa 25% osuutta suurempi.

Ravinetin Päivän Duon vihjesysteemi:

Kohde 1 (Lähtö 9): 8, 14, 6, 4

Kohde 2: 9 Fortune Teller

Neljä yhdistelmää tasapanoksin.

Jaa artikkeli:

Vihjeet Ulkomaat