Hyvillä mielin kotia kohti

7.12.2018 - 21:22 | Anne Luttinen Blogi

Viimeistä kertaa Vincennesissä.

Kellyn viimeinen startti Ranskassa on juostu ja seuraavaksi valmistaudumme kotimatkaan, jonka valmistelua on haitannut Ranskassa olevat mielenosoitukset.

Eilinen oli rankka päivä Kellylle. Vaikka tallilta on vain 160 kilometriä Vincennesiin, tamma oli yhteensä yhdeksän tuntia autossa. Ranska on aika tukossa, kun keltaliivit ovat liikkeellä ja moni paikka on suljettu liikenneympyröistä lähtien. Ajoin mennen tullen koko matkan ja Saara oli navigaattorina. Seinen ylikin mentiin varmaan seitsemän kertaa, kun liikenne seisoi. Olihan se kokemus sinänsä – sillä asenteella piti olla liikenteessä.

Ehdittiin sentään ajoissa paikalle, mutta aika lailla heti piti lähteä lämmitykseen. Viivästyminen ei sinänsä vaikuttanut itse suoritukseen. Minun mielestä Kelly oli parempi kuin viime kerralla, eikä sen suoritusta voi sanoa huonoksi. Se piti oman vauhtinsa maaliin asti. Takasuoralla se nostettiin kolmannelle radalle, mikä ei ollut Hannun ratkaisu, vaan sisäpuolelta puskettiin. Tavallaan startista jäi ihan hyvä maku ja niin tuntui jäävän hevosellekin, koska se on ollut pirteä tänään. Tähän on hyvä nyt lopettaa, vaikka viikon päästä sunnuntaina olisi hyvä sarja. Hevonen on tehnyt hienon työn ja ansaitsee nyt huilinsa. Eihän se niin tikissä ole kuin kesällä.

Suunnittelimme kotiinlähtöä jo huomiselle, mutta todennäköisesti se menee sunnuntaille. Maanantaina mielenosoitukset vielä laajenevat, koulut ja päiväkodit suljetaan. Nythän polttoainetta on saanut rajatusti, koska mielenosoittajat ovat vallanneet jakeluaseman, josta polttoainetta lähtee. Harmi homma, mutta yritetään päästä sunnuntaina liikkeelle. Olemme joko Hollannissa hevoshotellissa tai Saksassa Kuisman Iston tutun luona. Sitten ollaan Jägersron raviradan tallissa yötä ja sieltä Kapellskäriin. Matkassa kestää kolme päivää.

Paluumatkaa varten tarvitaan traces-terveystodistus. Eläinlääkäri kävi aamupäivällä ja Aleconiin asti piti mennä yhteen virastoon hakemaan leimoja kaikkiin papereihin. Siellä tentattiin reittisuunnitelma ja miten hevonen saa levätä. Aika byrokraattista, mutta kaikki tarvittavat leimat saatiin papereihin. Suomessa riittää virkaeläinlääkärin todistus, mutta täällä se piti toimittaa virastoon ja hakea leimat sieltä. Todistuksia ei tarvita Suomen ja Ruotsin välillä, mutta Keski-Euroopassa tarvitaan.

Mieli on haikea, mutta tämä on ollut hieno reissu. Aika on mennyt nopeasti ja nyt ollaankin taas jo lähtökuopissa. Kivoja tuttuja jää tänne ja varmasti tulen käymään täällä, kunhan kesä tulee. Saara on ollut vieraanvarainen ja hirmu tärkeä lenkki tässä, on auttanut aina jos on ollut ongelmia. Jännä lähteä taas pitkälle matkalle, mutta eiköhän se hyvin mene kuten tänne tullessakin. Kaveri on mukana, niin ei tarvitse yksin reissata. Tyttärelläni Heidillä on lento maanantaille, mutta ehkä hänkin lähtee mukaan seikkailemaan.

Olen saanut paljon myös yksityisviestejä, joissa on tsempattu ja sanottu, että kivaa kun Kelly tulee Suomeen. Se varmaan kiinnostaa ihmisiä, kun tämä ei ole tavallisin yhtälö. Meillä on täällä vieraita Suomesta ja heistä kuusi jäi tänne. Tänään vielä istutaan iltaa porukalla. Raveissa oli myös yksi pariskunta Seinäjoen läheltä, Mirja ja Aaro. He laittoivat viestiä, että haluavat tulla katsomaan Kellyä Ranskaan ja tulivat meidän kanssa raveihin.

Kelly on pulskistunut täällä ja ollut ehkä liiankin helpolla. Kun kotiin päästään, ensin hevonen saa ihan vain huokaista. Sitten tehdään kävelylenkkejä ja katsellaan tammikuussa, miltä homma näyttää. Kelly kaipaa lihashuoltopuolta ja tuttuja kengittäjiäkin. Täällä tehdään vähän eri tyylillä, mutta näinhän se menee, että jokainen tekee tyylillään. Love Youta on saatavissa Kellylle, jos niin halutaan. Joko orivalinta on Love You tai joku jenkki.

Kellyä oli kannustamassa iso suomalaisjoukko.
Suomen lippu oli nähtävissä Vincennesissä myös itsenäisyyspäivänä.
Menomatka kesti vajaat viisi tuntia.
Alenconista asti piti hakea eläinlääkärin käynnin jälkeen leimat Kellyn traces-terveystodistukseen paluumatkaa varten.
Kellyn matkaeväät.

 

Kelly ja tallikaveri.
Illan edellä.
Tavarat alkaa olla paikoillaan.
Jaa artikkeli:

Blogi

Jätä kommentti