Kelly on edelleen pirteä – superhevosten kengittäjä tulee käymään

9.10.2018 - 16:58 | Anne Luttinen Blogi

Ranch Kelly on kotiutunut Jean Baudronin ja Saara Jalastin tilalle hyvin.

Anne Luttinen kertoo, millaiseksi arki Ranskassa on muodostunut Ranch Kellyn kanssa. Seuraavaan kilpailuun mukaan pääseminen varmistuu lopullisesti torstaina.

Täällä ei ole kirjaimellisesti mitään synkkiä pilviä näkyvissä. Yöt ovat olleet viileitä, mutta päivällä on ollut t-paitakelejä. Yhtenä aamupäivänä tosin satoi vettä ja siitä sai vähän esimakua, millainen sadekausi täällä on. Arki on alkanut pyöriä mukavasti, mutta päivät menevät tosi nopeasti. Välillä tuntuu, että liiankin nopeasti.

Aamu alkaa aina puoli seitsemän maissa ja Kelly tulee kymmeneltä illalla talliin sisälle. Sillä on iso tila ulkoilla, varmaan 150 x 100 metrin kokoinen alue. Laitumelta löytyy myös oma mökki, johon voi mennä ja josta löytyy heinätkin. Auta armias jos yksikin vesipisara tulee, Kelly on siellä alta aikayksikön, vaikka olisikin loimi päällä. Sillä on tosi hyvät oltavat. Vielä ei ole uskallettu laittaa ketään samaan tarhaan, mutta joka puolella vieressä on hevosia.

Viime viikko oli lähinnä palauttelua hienosta startista. Kelly oli ensin perähevosena ja kerran ratsastin sillä. Perjantaina laitoin ensimmäistä kertaa kärryjen eteen. Kelly oli samanlainen kuin aiemminkin eli hirmu reippaan oloinen. Tunnemme sen kanssa jo niin hyvin, että osaan katsoa lenkin jälkeen, miltä se vaikuttaa. Sillä pitää jäädä sopivasti täpinä päälle lenkin jälkeen, silloin asiat ovat hyvin. Sellaisista pienistä jutuista sen näkee. Jos kosken tiettyyn paikkaan ja katson, miten jalka nousee, tiedän heti, tuntuuko Kellyllä kireyttä. Olen sitä niin paljon katsellut vuosien aikana, että tiedän melkein naaman ilmeestä, miten sillä menee. Ja taitaa se toimia myös toisinpäin.

Kesällä kiimajutut sanelivat vähän asioita. Pahimpinä päivinä Kellyn kanssa oli turha lähteä tekemään mitään, koska se vain katseli ja haahuili. Itse kilpailusuorituksiin kiima ei koskaan vaikuttanut, mutta kaikki muu oli hankalampaa. Kelly saattoi nojata seinät kumoon tai istahtaa päälle, mutta starteissa se skarppasi joka kerta. Ainakin kesäkuussa Kouvolan startissa kiimat olivat päällä.

Joskus joku lenkki kannattaa jättää väliinkin. Muutamaa päivää ennen viime starttia ajoin Kellyllä ja se oli niin vauhdikkaalla tuulella, että päätin jossakin vaiheessa keskeyttää lenkin. Verryttelin toki loppuun asti. Kellyllä oli silloin töttöröö-päivä ja se olisi mennyt liian kovaa, eikä lenkki olisi vastannut tarkoitustaan. Startti oli silloin takana ja edessä, joten voimia piti säästellä.

Ajobaanat täällä ovat kunnossa.

Huomenna Saara ratsastaa Kellyllä ensimmäistä kertaa. Minä puolestani taidan ensimmäistä kertaa ajaa jollakin muulla hevosella, tähän asti olen tehnyt muita tallihommia. Saara nousee satulaan, mutta enemmän se on jaloittelua ja maisemien katselua. Sen kummemmasta ei ole vielä kysymys.

Seuraava startti on sunnuntaina, jos vain Kelly pääsee mukaan. Se on nyt listalla sijalla 17, kun 16 pääsee mukaan. Saara ja Jean ovat varmoja, että se pääsee mukaan, mutta itse olen varma vasta sitten, kun näen lopullisen listan torstaina. Saaran kanssa on päässyt katsomaan paikallista ”Heppa-järjestelmää” ja avoin ilmoittaminen on toisaalta hyvä juttu. Jokainen vähän katsoo, minne kukin on menossa. Täällähän raha ratkaisee, eikä tulostaululla ole mitään merkitystä. Vaikka olisi pitkä tauko ja epäonnistumisia alla, isolla voittosummalla pääsee aina mukaan.

Saaran porukka on tykännyt hevosesta ja moni on ihmetellyt, miten se saattoikin mennä niin lujaa viimeksi. Kelly on herättänyt keskustelua ja on sitä täällä joku käynyt katsomassakin. Ei taida olla niin tavanomaista täälläkään, että kymmenvuotias tamma tekee tuollaisen suorituksen. Täällä olisi myös kiinnostusta saada Kellystä varsa. Ranskassahan on suljettu systeemi, vaikka suurin osa taitaisi jo haluta, että kantakirja avattaisiin.

Siitosori Love You asuu tuossa muutaman laitumen päässä. Silloin kun itse lenkkeilen, menen aina sen laiduntarhan ohitse ja juttelen mennessäni. Hieno muskeliherra. En edes muistanut, miten lihaksikas se onkaan. Kellylle saisi sen palveluita, mutta katsotaan, miten hommat etenevät. Näiden kanssa on mentävä vähän päivä kerrallaan.

Raviporukka osaa olla auttavaista. Vaikka olen amatöörivalmentaja, olen saanut monelta paljon apua. Timo Nurmos suositteli minulle kengittäjää, joka tuleekin nyt laittamaan Kellyn töppöset. Jason Courteille on laittanut täällä myös Bold Eaglen ja Readly Expressin, joten saanee vaihdettua kengät. Samoin Timo antoi yhteystiedot, josta kysyä heinää, mutta Kellylle tulee vielä omat eväät Suomesta eli Mika Mattilan viljelemää pikkupaaliheinää. Siinäkin oli kiva tarina, miten saatiin heinälasti nopeasti. Firman edustaja arvasi, että heinät tulevat Kellylle ja alkoi selvittää nopeasti alihankkijoiden aikatauluja. Heinä kun on Kellyn tärkein ruoka ja se on tottunut kuivaan heinään, siksi on oltava tarkkana siinä.

Saara ja Jean ovat mahdollistaneet tämän kaiken. Jean jo yksi päivä oikaisi yhden Kellyn vääntyneen kengän.
Kellyn kaverina Elvis.
Jaa artikkeli:

Blogi

Jätä kommentti