Kuka veisi hevosihmiset klinikalle?

19.2.2018 - 15:11 | Anu Leppänen Blogi

Jaksaminen vaatii joskus kenkien ripustamista naulaan. Ainakin hetkeksi.

Kaikille hevosihmisille tilanne on tuttu. Hevosista huolehditaan tinkimättä, aikaa ja vaivoja säästämättä. Parhaimmillaan arki rullaa ja voittajakehässä tavataan. Työyhteisön kaikki jäsenet puhaltavat yhteen hiileen, ammattitaito on joka tasolla kunnossa ja tulosta syntyy. Omistajat ovat tyytyväisiä ja antavat työrauhan.

Ja sitten tuli se mutta­­

Hevosala on edelleen käsittämättömän pitkälle käsityötä. Fyysistä suorittamista aamuvarhaisesta ilta- ja yömyöhään, kelillä kuin kelillä. Kärjistäen jokainen hevosalalla vähänkin kauemmin ollut on putsannut karsinat kuumeessa ja räkä valuen, välillä seinästä tukea ottaen. Heittänyt hevosia tarhaan tilassa, jossa kahvikuppi tuskin pysyisi kädessä. Ihan tavallinen flunssa nimittäin iskee yleensä kaikkiin yhtä aikaa, vaikka tallityöntekijöitä olisikin enemmän kuin yksi. Samaan aikaan hevonen yskähtää ja ollaan nollanollaa kuljetusauton takavalot vilkkuen matkalla kohti klinikkaa tähystystä varten.

Mikä juoksupää, ihastellaan hevosista. Kyllä kestää kiertää kahdeksikkoa muiden ympärillä! Hevosalalla pää pitää olla kunnossa myös ihmispuolella. Hevosten kanssa toimiminen vaatii tunneälyä maalaisjärjen rinnalle. Kilpaurheilu heittää tunteet usein laidasta laitaan ja suuret tunteet ovat eittämättä lajin suola. Tunnemyrskyt tosin aiheuttavat usein kolareitakin, eikä vain radalla.

Hevoset valvottavat helposti vielä aamuyön tunteina, kun ongelmiin etsitään ratkaisuja. Ja niitähän riittää! Jokainen hevonen on yksilö, jonka parhaat puolet esiin saamiseksi tarvitaan monenlaista ongelmanratkaisukykyä. Valmennuksen toteuttaminen, kengitysbalanssi, hevosen terveyden- ja sairaudenhoito, ruokinta, kilpailuttaminen, kuljettaminen. Tehtiinkö oikein, olisiko sittenkin olemassa parempi ratkaisu? Ohjastaja kehittää ammattitaitoaan analysoimalla juoksuja ja pohtimalla toimintatapojaan. Ollos huoletta, netin anonyymissä virtuaalimaailmassa osataan homma jo monta kertaa paremmin. Pitää olla aika kova ihminen, jos nettikirjoitukset eivät hetkauta puoleen eikä toiseen.

Hevosen ihmissuhdeverkosto vaatii valmentajalta tai vastuuhenkilöltä jatkuvaa huoltoa. Omistajat on pidettävä ajan tasalla ja someaikana aikaa ei ole hukattavaksi, sormen on osuttava useimmin näppäimistölle kuin sarjalehdelle. Kulut ovat työvoimaa ja suuria investointeja vaativalla alalla huippuluokkaa ja hevoset vaativat taakseen yhä useammin omistajakimppoja. Mukana myös omistajia, joilla ei ole kosketusta hevosarkeen ja odotukset voivat olla hämmentävän epärealistisia. Tarvitaan paljon tietoa ja opastusta, että kaikki ymmärtävät mistä on kysymys.

On laitettava Facebookiin kuvia, sähköpostiin raporttia ja puhelin soi siitä huolimatta. Hiittiä ajaessa on melkoista multitaskaamista keskustella korvanapit korvissa syvällisiä ja pitää silmällä hevosen liikettä ja reagointia. Joku selviää median edustajista twiittaamalla hevosten kuulumiset, joku käyttää ravimatkat puhumalla puhelimessa taukoamatta.

Äärimmäisen kuluttavaa, äärimmäisen salakavalaa

Ei tarvita kuin yksi ylimääräinen ongelma tai vakavampi fyysinen vaiva, kun koko korttitalli alkaa huojua. Lapsi sairastuu vakavasti, tärkeä ihminen kuolee tai päihteet ottavat ylivallan. Elämä on.

Tulosta tekevät hevosihmiset ovat kunnianhimoisia ja vaativia itseään kohtaan. Nirisijät vaihtakoon hommia, kyllä tässä jaksetaan ja aina jaksettu. Vai onko? Aika on rajallista eikä vapaa-aikaa ei tahdo juuri löytyä, omasta kunnosta huolehtiminen jää viimeisenä listaan. Sosiaalinen elämä, mitä se siis olikaan? Vapaailtana olisi mukavaa lämmittää sauna, syödä hyvin, seurustella rakkaiden kanssa tai mitä ihmettä normaali-ihmiset nyt sitten puuhaavatkaan. Onhan se nyt äärettömän epäkohteliasta laittaa puhelin äänettömälle ja voihan olla että joku tarjoaa hyvää hevosta treeniin!

Hyvästi hevosala

Hevosala on kuluttavaa niin fyysisesti kuin henkisesti. Monet jättävät alan, joko lopettavat kokonaan tai siirtyvät Suomesta ulkomaille, erityisesti hevosenhoitajat. Valtaosa heistä on ahkeria, raudanlujia ammattilaisia ja tinkimättömiä työntekijöitä. Lopettamisen syyt ovat moninaisia. Motivaatio hiipuu, taloudelliset realiteetit astuvat kuvaan, sosiaalisesta elämästä odotetaan enemmän ja oma terveys saattaa asettaa rajoituksia. Ammattitaito sen sijaan harvalla katoaa, sillä rutiinit on taottu selkäytimeen ja hevosenlukutaito on vuosien mittaan hioutunut herkäksi. Aikamoista resurssien hukkaamista.

Olisiko tällä reservillä vielä annettavaa raviurheilulle? Kun on saanut hetken hengähtää ja viettää ihan tavallista elämää, saattaa jollakin mieleen hiipiä ikävä hevosten luo, ainakin ihan pienessä mittakaavassa. Joku ostaa ehkä oman hevosen ja harrastelee rennosti nauttiakseen hevosen kanssa olemisesta ilman suorituspaineita. Joku käy raveissa tapaamassa tuttuja ja fiilistelemässä hienoja hevosia. Joku tarjoutuu apukäsiksi tutulle tallille silloin tällöin.

Apua?

Ravitalleilla usein tilanteet tulevat äkkiä eteen; avainhenkilö tai hevosenhoitaja loukkaantuu tai sairastuu, oma jaksaminen tulee vain tiensä päähän syystä tai toisesta. Toki joka tallilla on olemassa jonkinlainen tukiverkosto. Naapureita, sukulaisia, ystäviä, mutta joskus sekin pettää. Joskus on helpompi kysyä ulkopuolista apua kuin vaivata lähipiiriä.

Ihan vaan heittona: olisiko mahdollista kehittää ravialan auttava puhelin, josta saisi yhteystiedot henkilöille, joilla olisi mahdollisuus irrota muutamaksi tunniksi, päiväksi tai viikoksi auttamaan korvausta vastaan? Ei mikään helppo kuvio, mutta joskus se voisi pelastaa tilanteen ratkaisevalla hetkellä ja auttaa jaksamaan eteenpäin.

Voisiko olla olemassa numero, johon voisi soittaa ja josta saisi keskusteluapua ja vertaistukea jaksamisen äärirajoilla? Hevosalan ongelmat ovat erikoislaatuisia, eikä ulkopuolinen ymmärrä hevosjargonista tuon taivaallista. Alaa tunteva mielenterveyden ammattilainen pystyisi ehkä kuuntelemaan herkemmällä korvalla ja näkemään tallinpihaa kauemmaksi. Piirit ovat niin pienet, ettei kaverille kilautus ole aina vaihtoehto, kun puhutaan vaikeista ja henkilökohtaisista asioista. Hankosidevamma kun voi katkaista kamelin selän.

Kirjoittaja on Ravinetin valokuvaaja ja entinen vaellustalliyrittäjä.

Jaa artikkeli:

Blogi

Jätä kommentti