Onni pieninä murusina maailmalla

7.11.2016 - 14:33 | Riku Niittynen Blogi

Amerikan ihmemaassa mennään lujempaa ja talotkin ovat korkeampia. No, kaikki ei ole kultaa, mutta ulkomailta voi silti aina oppia uutta. Kuva on Kentucky Futurity-päivältä 2015. Kuva: Riku Niittynen

Suomalaisen raviurheilun toimijoiden käpertyminen omiin nurkkiin huolettaa.

Matkatoverini ravivalmentaja Ivar Holmlundin sanat lokakuisen Kentuckyn matkan tiimoilta herättivät miettimään.

”Matka oli hieno, mutta se myös harmittaa ammatillisesti”, Ivar, 61, tuumi.

”Harmittaa se etten kiertänyt maailmaa jo vuosikymmeniä sitten.”

Eikä Holmlund ole takapajuisimpia suomalaisia ravitoimijoita. Hän vietti hevosmiesuransa alkutaipaleella vuosia Ruotsissa muun muassa Stig H. Johanssonin alaisena.

Sittemmin olen jatkanut keskustelua samasta teemasta muun muassa Tuomas Korvenojan kanssa.

”Kaikille suomalaisille raviurheilun parissa tekisi hyvää käydä jossain: jenkeissä, Ranskassa ja missä tahansa muualla hevostouhun parissa”, Korvenoja totesi.

”Ravien järjestäminen, hevosten jalostaminen, kasvattaminen ja valmennus, kaikessa olisi hirveästi oppimista. Puhutaan Elitloppetin voitosta, kun oikeasti jäädään koko ajan vain kauemmas kärjestä. Meillä ei esimerkiksi tiedosteta sellaista lainkaan, että hevosenomistaminekin vaatii osaamista. Muualla parhaiten menestyvät hevosenomistajat ovat ammattilaisia.”

Miehet ovat oikeassa. Suomen ravipiireissä eletään liikaa haavemaailmassa, jossa tehdään hyvää työtä ja pärjätään kansainvälisesti. Jos sanon suoraan, niin ollaan pudottu kuin se kuuluisa eno kehityksen kelkasta. Hevosaines ei ole riittävää kansainväliseen menestykseen, ja syy on yhtä lailla rakenteissa kuin arkipäivän tekemisessä ja tekijöissä. Oli tarkastelussa mikä tahansa raviurheilun osa-alue järjestötoiminnasta hevosmiestaitoon, tulos ei riitä. Ei kritiikittömästi, sillä onhan muuallakin kaikessa parantamisen varaa. Mutta objektiivisesti: esimerkiksi uskomus suomalaisesta hevosmiestaidosta on myytti. Vai mitä luulette, miksi amerikkalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset ja ranskalaiset pääsevät hevosillaan niin paljon kovempaa kuin me?

Toki suomalainen työvoima on edelleen kysyttyä maailman talleilla, mutta jostain syystä ulkomailla työskennelleiden perintö ”ei ikinä” realisoidu kotimaassa. Olisi mukavaa jos tuon jo tosi runsaslukuisen joukon ihmisiä, jotka ovat työskennelleet talleilla tai valmentaneet ulkomailla, osaaminen jotenkin kiteytyisi kotimaan päässä. Näin ei ole käynyt, ei ainakaan isossa kuvassa.

Olen allerginen kuluneille ilmaisuille kuten ideoiden kierrätys, mukavuusalueelta poistuminen ja verkostoituminen. MUTTA. Suomalaiset hevosihmiset! Poistukaa nyt reipasta ravia mukaavuusalueeltanne maailman ravipääkaupunkeihin. Matkustakaa internetissä, lentokoneessa, laivassa, hevoskuljetusautossa, missä tahansa, kunhan menette. Verkostoitukaa kaiken maailman hevososaajien kanssa, kuunnelkaa, kyselkää ja kertokaa. Kierrättäkää parhaat ideat maailmalta kotitalliin ja kotitallista maailmalle. Älkää odottako enää sekuntiakaan.

 

Jaa artikkeli:

Blogi

2 kommenttia aiheesta “Onni pieninä murusina maailmalla

  1. Täyttä asiaa , mutta maailmalla kuin meilläkin ihmetyttää huippumiesten jälkeläiset , jotka ovat eläneet ja nähneet läheltä systeemit menestyä, eivät vain tahdo onnistua. On Tämä kuitenkin vaikea laji.

  2. Kyllä Suomessa osaamista on, mutta ammattimaisen hevosenomistamisen estäänä kehno palkintotaso. Se on suurin kehityksen jarru. Tällä palkintotasolla ei ole mitään järkeä omistaa hevosta joka on ammattilaisen valmennuksessa Tai sitten täytyy olla huomattavan varakas tai todella hyvätuloinen.
    Tosin on pajon hevosenomistajia joita ei voi sanoa edes harrastajiksi. Ennemminkin voisi puhua lemmikkihepan omistamisesta.

Jätä kommentti