Rakentaa – ei hajottaa

20.4.2018 - 10:57 | Riku Niittynen Blogi

Suomen raviurheilulla on takanaan lupaava tulevaisuus. Kuva: Anu Leppänen

Kyllä minä niin mieleni pahoitin. Taas on soppa keitetty.

Suomalaiset hevosihmiset ovat loistavia. Jos tarvitset esimerkiksi uudet aidat tai heinät sisään, levität vain sanaa, ostat eväät ja juomat, lämmität saunan. Kohta on uudet aidat pystyssä tai vaikka talli maalattu. Istutaan saunan terassilla ja puhutaan hevosista. On lämmin tunnelma, katsotaan samaan suuntaan.

MUTTA. Perustetaan hevosjärjestö, ja jo on keitto porisemassa. Olen ollut mukana raviyhteisössä 37 vuotta, ja se on ollut antoisaa mutta myös henkisesti raskasta aikaa. Se on ollut kuin katsoisi hidastetussa filmissä bussin täynnä ihmisiä ajavan kohti jyrkännettä, ilman että voi tehdä mitään pysäyttääkseen etenemisen. Eikä oloa helpota, että on itse kyydissä.

Tämä hevosten tunnistusjupakka on tyypillinen asia. Aletaan haukkua ja etsiä syyllisiä ennen kuin on kenelläkään käsitystä, mistä on edes kysymys. Tehdään poterot tosi kauas toisista, syytökset sinkoilevat kuin ammukset. Hieman ongelmallista, kun yleinen mielipide ja valtiovalta eivät ymmärrä asiasta senkään vertaa, mutta näkevät vain tappelevat harrastelijat, diletantit! Rakennetaan siitä sitten kulttuuria ja otetaan merkittävämpää asemaa yhteiskunnassa. Not going to happen.

Jos Suomeen ei olisi tuotu lämminverisiä, täällä ei olisi ravikilpailuja lämminverisille. Sääntöjä on alettu sorvata siitä lähtökohdasta, että voitaisiin tuoda mahdollisimman korkeatasoisia tammoja varsoineen Suomeen kantavina ja jopa varsa vierellä, jotka varsat saataisiin peräti Suomen rekisteriin. Suomalaista jalostusta ylöspäin!

Myöhemmin tarpeet ovat muuttuneet, rima on noussut. Jotta voitaisiin saada suomalaisia parhaita tammoja maailman parhailla oreilla astutetuiksi, on jouduttu viemään tammoja oriiden luokse. On keksitty sperman siirto ja pakastaminenkin; asiaan on tullut uusia ratkaisuja. Mutta kaikki tammat eivät vain tule kantavaksi pakasteella. Ihmisellä, joka on pannut paljon rahaa ja vaivaa hyvään lämminveritammaan, on voimakas intressi saada arvokas tammansa kantavaksi. Sama intressi kuin koko Suomen lämminverijalostuksella. JALOSTAA ravurirotua.

Ehkä olen sinisilmäinen, mutta en usko että yhdelläkään, joka on vienyt tammansa ulkomaille ja tunnistuttanut varsansa siellä, on ollut motiivina kiertää sääntöjä, vaan saada parempia varsoja.

Varsojen tuominen Suomeen ilman emäänsä on oikeasti todella riskialtista. Hankala tullivirkailija voi sanoa, että tällä hevosella ei ole passia, kääntykää takaisin. Minulle, ihan henkilökohtaisesti hevoseni kanssa, on käynyt niinkin. Kun asuin 90-luvulla Tanskassa, toin Suomeen varsoja tunnistettavaksi. Aivan kuin tullivirkailijasta ei olisi ollut tarpeeksi harmia, joka ainoa noista yhteensä 12 varsasta (eri reissuilla) tuli kuumeeseen, pari meinasi kuolla. SILLOIN minulla oli huono omatunto, ja mietin onko tämä oikein? Mutta sääntöjen mukaan mentiin.

Ajatelkaa miten upeaa olisi ollut, jos Hippos olisi ajanmukaistanut sääntönsä ajoissa. Mieluiten yhdessä eurooppalaisen raviyhteisön kanssa, mutta joka tapauksessa. Olisi joko päätetty, että Suomessa syntyneen varsan on synnyttävä Suomessa tai että sen ei tarvitse syntyä Suomessa. Mutta ei olisi jääty välitilaan, paikkaan jotain sinnepäin.

Ja vielä kun ongelma eskaloitui, kuten nykyään hienosti tavataan sanoa, olisi voitu tiedottaa asiasta taitavasti, ja pelastaa mitä pelastettavissa olisi ollut. ”Olemme mokanneet, mutta asia korjataan. Säännöt ovat jääneet päivittämättä. Ne päivitetään NYT.” Ja YHDESSÄ alan sisällä olisi mietitty halutaanko tätä vai halutaanko tuota. Menty yhdessä eteenpäin.

Oi, jos olisi mietitty etukäteen mitä sanotaan ja mitä tehdään. Silloinen puheenjohtaja olisi voinut vaikka kertoa, että luopuu kasvattajarahoista näiden varsojen osalta. Olisi sanottu: ”Hoidamme asian.” (Joko Suomen sisällä tai yhdessä UET-maiden kesken.)

Vielä tunnistustakin isompi ongelma on SE Hippoksen organisaatio. Me raviurheilun ystävät olemme keksineet ikiliikkujan vastakohdan. Se ei liiku ikinä. Kukaan ei halua luopua mandaatistaan: mikään ei liiku, ei hievahdakaan. Silloin 37 vuotta sitten, kun tulin mukaan, ongelmana oli toimimaton luottamusmieshallinto. Ja toden totta (!), se hallinto on jäljellä tänäkin päivänä. Raviurheilussa pyöritetään ammattilais- tai ainakin puoliammattilaisurheilumuotoa harrastelijahallinnolla. Se hallinto olisi pakko uudistaa, ja sitä on yritettykin, mutta vastaus on ollut: EI!

Viitaten aikaisempaan aiheeseenkin ja kokonaisuutena: jos luulette että hevosyhteisön toiminta antaa vakuuttavan kuvan ulospäin, voitte miettiä uudestaan. Puuhastelulla tulee juuri tällaista jälkeä. Nähtävästi meidät hevosihmiset on tuomittu ikuiseen harrasteluun. Jollei harrastelu sitten lopu, tavalla tai toisella.

Kirjoittaja on Ravinetin toimittaja ja yhden Ranskassa tunnistetun varsan osakasvattaja.

Jaa artikkeli:

Blogi

3 kommenttia aiheesta “Rakentaa – ei hajottaa

  1. Tästä jutusta tulee oudot fiilikset. Jo 90-luvulla on tiedetty miten pitää toimia, kun on viety hevosia tunnistukseen. Siitä ajasta säännöt ei ole muuttuneet ja se ollut hyvin tiedossa. Silti on päätetty toimia toisin pienessä piirissä ja rikkoa sääntöjä koska se on nykyisin järkevää. Tästä olen samaa mieltä, että puuhastelulla tulee juuri tälläistä jälkeä. Siitä kuka on tässä puuhastellut voi olla taas eri mieltä.Voisiko toiminnan ammattimaisuutta vaativa kirjoittaja kertoa, onko ulkomailla toimivilta kasvattajilta tullut selkeä aloite sääntöjen muuttamiseksi. Näin jos on niin se olisi ollut ammattimaista toimintaa. Vai lähdettiinkö puuhastelemaan porukalla ja tulokset näkyy nyt kaikille?

  2. Aloitin Rikun kirjoituksen lukemisen aika innostuneena, kaksi ensimmäistä kappaletta lupasivat hienoa analyysia sekä talkootyön merkityksestä raviurheilun menestykseen, että järjestöelämän ongelmiin.

    Mutta sitten kahdeksan seuraavaa kappaletta käsitteli hyvin sekavasti tunnistusjupakkaa, ja lähinnä siitä näkökannasta et

  3. On se ihmeellistä, että suomalaiset ovat maailman parhaita monessa urheilulajissa. Raviurheilussakin on maailman parhaita hevosia ME-tammaSekottaja, Polara, Vitter, Midnight Hour, ym.

    Vielä ihmeellisempää on, että raviurheilun julkisuuskuvaa rakennetaan ja kiillotetaan, mutta sisäisiä organisaatiouudistuksia ei osata/voida tehdä. Eikä millään osata ottaa esimerkkiä Ruotsista tai Norjasta. Eikä millään osata tehdä kansainvälisesti yhtenäisiä sääntöjä.

    Olin 10 vuotta sitten raviaktiivi. Olin palaamassa raviurheilun pariin. Nyt odotan vielä muutaman vuoden, odotan sääntöuudistuksia ja rehellistä, läpinäkyvää toimintaa.

Jätä kommentti