Suomalainen, ruotsalainen, italialainen ja ranskalainen suurkilpailussa

28.3.2019 - 16:25 | Antti Savolainen Blogi

Call Me Keeper hallinnoi Seinäjoki Racea johtaneen Midnight Hourin ulkopuolelta.

Seinäjoki Race pyöräyttää 13.4. käyntiin kansainvälisten kutsukilpailujen kauden Suomessa. Viime vuoden voittaja oli Call Me Keeper ohjissaan Örjan Kihlström. Kuva: Anu Leppänen

Suomalainen tulee, ruotsalainen lupaa tulla, italialainen tulee ja tuo sukunsa, ranskalaisia rukoillaan tulemaan.

Suomessa järjestettäviin ravien kansainvälisiin kutsukilpailuihin liittyy omaa mystiikkaansa. Välillä tuntuu, että kilpailujärjestäjät yrittävät ylläpitää sumuverhoa yllä liiankin kanssa. Nykyisellä nopean tiedonvälityksen aikakaudella suurten salaisuuksien pitäminen vaan on lähes mahdotonta. Samaten pelkästään yhden lehden tai nettiportaalin suosiminen tapahtuman ennakkoviestinnässä ampuu takuuvarmasti takaisin. Hevosmiesten tietotoimisto (HTT) on siirtynyt sosiaaliseen mediaan ja huhuja (tunnetaan myös nimellä varma tieto) liikkuu useilla kielillä ympäri raviurheilevaa maailmaa.

Totuus on usein jopa tarua ihmeellisempää. Muutama vuosi sitten pääsin työn puolesta seuraamaan parin suomalaisen kutsukilpailun järjestelyjä ja hevosten hankkimista h-hetkeä varten. Tilanne elää ihan loppumetreille asti ja joskus ilmoittamisajan takaraja on kovilla, kun sitä vastaan ryskätään. Luulen, että tilanne ei ole hirveästi muuttunut nykyäänkään.

Suureen urheilujuhlaan kuuluu etukäteisspekulointi. Tuleeko se ja se hevonen? Miksi sitä ei ole edes kysytty?! Tekeekö ne edes töitä siellä raviradan toimistolla?! Uskokaa pois, kyllä niitä hevosia kysytään mukaan. Suunnilleen kaikkia mahdollisia ja joskus jo etukäteen mahdottomaksi tiedettyjäkin.

Jotkut valmentajat tarjoutuvat mukaan hyvissä ajoin, vaikka hevosesta ei olisi vielä tietoakaan. Ja osa heistä on sellaisia, joille ei sanota ei. Jos vaikkapa Lutfi Kolgjini tai Robert Bergh ilmoittaa haluavansa olla mukana, niin tuskin millään radalla Suomessa on kanttia sanoa ei ainakaan heti kärkeen. Tällaisilla valmentajilla kun on pitkä muisti ja niitä ykkössarjalaisia tallissaan vuodesta toiseen.

 

Kansainvälisen kutsukilpailun järjestäminen ei siis ole ongelmatonta. Ensimmäinen ongelma on palkintosumma. Ykköspalkinto on yleensä komea, mutta pudotus totosijojen jälkeen on monessa kisassa kova. Ja lähes vastaavasta ykköspalkinnosta pääsee ajamaan esim. Ranskassa melkein viikoittain kilpaa. Toinen ongelma on Suomen sijainti. Jos lentokuljetusta ei ole tarjolla, absoluuttisia huippuja varsinkin Keski-Euroopasta on vaikea saada tänne Pohjolaan. Lentokuljetuksen hintahaarukka lienee polttoaineen hinnasta riippuen nykyisin 60 000-80 000 euroa. Se on muuten kova raha saada kasaan yleisöltä ja yhteistyökumppaneilta. Lisäksi moni ranskalainen huippuhevonen on kilpaillut kovan kauden talvimeetingissä ja keskittyy keväällä siitospuuhiin.

Miksi Suomeen sitten saadaan vuodesta toiseen kasattua keskimäärin hyvätasoisia kansainvälisiä lähtöjä? Ensimmäinen syy on se, että Suomessa järjestelyt toimivat ja ennen kaikkea järjestäjät pitävät kiinni siitä, mitä lupaavat. Vieraita pidetään kuin piispaa pappilassa. Kysykää vaikka Kymi GP:ssä vierailleilta ranskalaisilta.

Toinen syy on, että Euroopassa alkaa olla melkoisen paljon kovia avoimen sarjan hevosia ja lisää tulee vuosittain, kun ikäluokkalähtöjen jälkeen kurkotetaan kohti avointa tasoa. Monilla eurooppalaisilla menestysvalmentajilla on myös tallissaan näitä avoimen sarjan hevosia useita kappaleita. Niillä ei yleensä haluta ajaa toisiaan vastaan, joten matsaamisessa katsellaan tarkasti myös muiden maiden kilpailutarjonta.

Eikä sovi väheksyä myöskään vuosien mittaista pohjatyötä ja suhteiden luomista. Raakaa työtä. Tekipä sitä raviradan väki, ranskalainen toimittaja tai tanskalainen konsultti.

Kasainvälisiä tähtiä tavoitellessa vaaditaan rautaisia hermoja ja kylmää laskelmointia muutenkin kuin talousasioissa. Jos tarjolla on oikeasti mielenkiintoinen hevonen, sitä kytätään viimeiseen asti. Samalla voidaan menettää jokin lähes yhtä hyvä vaihtoehto. Ei ole kerta eikä kaksi, kun näissä yhteyksissä on jäänyt pää vetävän käteen. Joskus on tullut käteen todellinen valttikortti.

 

Muutaman vuoden kokemuksella kutsuttujen päätöksenteon voisi tiivistää, kevyesti huumoria huttuun heittäen, jotakuinkin näin: Jos suomalaisen valmentajan hevonen kutsutaan, se on varmasti viivalla, jos vain on hengissä ja kilpailukuntoinen. Legendan mukaan eräs suomalainen menestysvalmentaja suorastaan tulistui, kun kutsu esitettiin varovasti, sillä hevosen starttiväli jäi kokolailla lyhyeksi kahden kovan suurkilpailun välillä. ”Sitä varten niitä treenataan, että niillä voi ajaa kilpaa”, oli lause, jolla homma oli hänen toimestaan kuitattu sovituksi.

Ruotsalaisissa löytyy kolme koulukuntaa; yksi ilmoittaa jo kolme kuukautta aiemmin olevansa kiinnostunut tulemaan jonkin hevosen kanssa, toinen kiittää kohteliaasti kutsusta ja lupaa palata asiaan, mutta fundeeraa vielä silloinkin, kun kello on jo pykälässä eli ei vaan kehtaa sanoa suoraan, ettei kiinnosta. Kolmas on näiden välimuoto. Italialainen valmentaja tulee, sillä hevosenomistaja haluaa tuoda paikalle puoli sukuaan. Ja Suomessa palkintorahat myös maksetaan ajallaan ja eurolleen. Ranskalaisia rukoillaan tulemaan, mutta ehtona on yleensä lentokuljetus. Myös se, että osallistuminen pitää varmistaa hyvissä ajoin ja lähtölista lyödään lukkoon viikkoa ennen, on monelle kauhistus. Euroopan johtavassa ravimaassa kun lähtölistat valmistuvat vasta pari päivää ennen starttia. Vielä suurempaa ihmetystä aiheuttaa se, että lähtöradat eivät määräydy voittosumman mukaan ja järjestäjä ei voi taata hyvää lähtöpaikkaa.

Tsemppiä kaikille kilpailujärjestäjille, juoksupojasta johtajaan asti. Osaltaan teidän ansiostanne me ravien ystävät saamme nauttia kansainvälisestä raviurheilusta myös täällä kotimaassa.

Kirjoittaja on Ravinetin ja MT Ravien tuottaja. 

Jaa artikkeli:

Blogi

Jätä kommentti