Sydämenasiaa

18.10.2017 - 11:08 | Riku Niittynen Blogi

Raviurheilun sydänkirurgi työssään. Kuva: Anu Leppänen

Vaikea kuvitella raviurheilun kannalta tärkeämpää asiaa, kuin ravirata – siis se rata, jolla juostaan. Ja nythän kaviourat ovat taas ”kaikkien” huulilla.

Kaviouran pinnalla ollaan raviurheilun ytimessä, se on melkein alan sykkivä sydän. Hevosia pidetään ja kasvatetaan, jotta ne juoksisivat olemisen riemusta ja liikkumisen ilosta mahdollisimman lujaa. Kuten tunnettua, on nopeita ja vielä nopeampia kaviouria, eikä raviradalla liene parempaa käyntikorttia kuin maine nopeudesta. Hevosystävällisyys on myös hyvä määritelmä. Kimmoisa ja kavion alla hyvällä tavalla elävä radan pinta tuo tyytyväisiä käyttäjiä sekä entistä parempia ja terveempiä urheilijoita. Ja huippu-urheilu puolestaan tuo yleisöä ja parempia pelivaihtoja, rahoitusta alalle.

Ravien peruminen, kuten tiistai-iltana Ylöjärvellä, tai vaikka vain huono julkisuus radan kunnosta, vertautuu pahimmillaan melkein eläinrääkkäykseen tai siltä välttymiseen, eikä aiheetta. Ainakin yksi osaomistamani hevonen on loukannut jalkansa kilparadan kunnon takia siten että ura päättyi siihen. Tosin olen ollut kymmenissä, melkein sadassa hevosessa mukana, joten ei prosentti kovin suuri ole. Tämä ei tapahtunut Teivossa eikä Mikkelissäkään, mutta jääköön tämä tarina tähän. Aivan pikkuasiasta ei siis kuitenkaan ole kysymys eläinsuojelullisessa mielessäkään.

Aloitetaan paremman tulevaisuuden rakentaminen vaikka siitä, että arvostan suomalaisia ratamestareita ehkä enemmän kuin mitään muuta ihmisryhmää alalla. Tämä on yleistys ja yleistykset ovat hankalia, mutta kuitenkin. Harvat jos ketkään suhtautuvat yhtä pyyteettömäästi työhönsä. Kaikki mikä on tehtävissä, varmasti tehdään, kelloon katsomatta, palkkaa miettimättä. Samalla tavalla, kuin hevosalalla on totuttu toimimaan muutenkin. Arvelen, että ongelma on pääosin muualla, luultavasti resursseissa. Toki osaamistakin pitää koko ajan muistaa kehittää. Ja pitää muistaa, ettei lisäresurssikaan aina auta. Ruotsissa alalla on moninkertainen liikevaihto, mutta samat ongelmat kuitenkin.

Iso syy on siis ilmiselvästi pohjoisessa ilmastossamme.

Kuitenkin jotain asian parantamiseksi varmasti on tehtävissä. Juuri nyt, kun alan rahoitusrakenne on muutostilassa, voisi olla mahdollista luoda toimiva malli kaviourien kunnossapitoon. Kaviourahan on tekninen kokonaisuus siinä missä vaikkapa polttomoottori. Tosin luonnonolosuhteita, jotka vaikuttavat kaviouran elinikään on huomattavan paljon, eikä asian hallinta siis ole helppoa, kuten on jo tullut mainituksi.

Muistan lukeneeni, että tätäkin asiaa on tieteellisesti tutkittu juuri Pohjoismaissa, ja tultu siihen tulokseen, että toimivan kaviouran elinikä on noin kymmenen vuotta. Siinä ajassa kaviot, työkoneet, lumi ja sade junttaavat kaviouran eri kerrokset niin kasaan, ettei joustoa enää löydy, eikä rata enää pysty imemään runsaita sademääriä lyhyessä ajassa. Vastuullisten raviratojen pitäisi siis ilmeisesti pyrkiä uusimaan ratojansa pohjamutia myöten kymmenen vuoden välein. Jos tämä ei ole tieteellistä faktaa, kuten nykyään yhä useammin keskusteluissa esiintyvät tiedot eivät ole, jatkan mieluusti keskustelua vaikka tällä Ravinetin blogit -palstalla. Keskustelu lienee joka tapauksessa hyvästä.

En lähde keräämään  ja luettelemaan tietoja suomalaisten isojen raviratojen rataremonteista, mutta voitaneen todeta, ettei niitä ole taidettu uusia kymmenen vuoden välein, ei luultavasti lähimainkaan. Tätä satoa ravien perumisissa ja valituksissa kaviourien kunnosta on viime aikoina ehkä sitten niitetty. Vuosi sitten kiinnitettiin keskusjärjestövetoisesti hyvin aiheellisesti huomiota kengittä juosseiden hevosten kavioiden kuntoon. Yksikin vertavuotava kavio mediassa, ja nykyään kuka tahansa netissä tai SoMe:ssa touhuava on media, kuten tästä  kirjoituksestakin voi huomata, on katastrofi lajin imagolle.

Kavion pohjan alla on melkein yhtä tärkeä elementti, lähes elävä olento sekin. En puhu siis nyt maapallosta, joka on kohtuutärkeä sekin, vaan raviradasta, kaviourasta. Myös muulla tavalla, esimerkiksi pitämättömän radan pinnan takia loukkaantunut yksikin hevonen on liikaa. Eikä unohdeta siis sitäkään, että parempaa mainosta, kuin tuulennopeat hevoset eläinystävällisellä alustalla, ei meidän kaikkien rakastamalle lajille ole olemassakaan.

Jaa artikkeli:

Blogi

2 kommenttia aiheesta “Sydämenasiaa

  1. Harmittavan usein radan pettämiset johtuvat ratamestarin virheratkaisusta. Rataan lisätään väärää materiaalia ,väärään aikaan ja se ei napakoidu siihen eli ollaan tekemässä hyvää mutta väärään aikaan. Näinkin sateisena syksynä on minkään materiaalin lisääminen suuri riski.

  2. uutinen mikkelistä: Mikkelin ravirata on palkannut ratamestariksi aiemmin samassa työssä olleen henkilön. Siltä ajalta mm.Tampereen,Kuopion tapaisia epäonnistumisia, jotka johtuivat pelkästään henkilön tekemistä virhe ratkaisuista radan hoidossa.Ei nämä valitsijat ikinä opi.

Jätä kommentti