Vakuuttakaa meidät, tulevaisuusryhmät!

15.2.2019 - 10:35 | Ville Toivonen Blogi Suomi

Miten ravikatsomot saadaan täyteen myös tulevina vuosina? Siinä yksi tulevaisuustyöryhmien suurista kysymyksistä. Kuva: Anu Leppänen

Suomen Hippoksen nimeämillä tulevaisuustyöryhmillä on edessään suuri työ, sillä ravialaa kohtaavat haasteet ovat mammuttimaisia.

Hippoksen nimeämät tulevaisuustyöryhmät ovat pääosin aloittaneet työnsä tällä viikolla. Työryhmät saattoivat mennä monelta ohi, sillä syystä tai toisesta Hippoksen tiedotus halusi hoitaa niiden julkistamisen pikku-uutisella Hevosurheilu-lehdessä, vaikka asialla olisi saattanut olla yleisempääkin kiinnostavuutta. Eri työryhmiä on viisi, joiden lisäksi on erillinen ohjausryhmä, jonka kokoonpanoa ihasteltiin Ravinetin blogissa jo viime syksynä.

Työryhmien kokoonpanot näyttävät pääosin hyviltä. Joukossa on mielenkiintoisia nimiä, mm. talousryhmään nimetty Erkki Virtanen, entinen kansliapäällikkö ja vuosikymmenten aikainen raviharrastaja, jonka talousnäkemyksille on varmasti käyttöä.

Tulevaisuusryhmille täytyy toivottaa onnea ja menestystä sillä pelissä ei ole paljon, vaan pelissä on oikeastaan kaikki. Tulevaisuustyö on aina vaikeaa, eivätkä lähtökohdat ole tällä kertaa erityisen ruusuiset. Raviala kohtaa tulevaisuudessaan mammuttimaisia haasteita samaan aikaan kun alan omien sotkujen selvittely on vasta alkutekijöissään. Palataan tunnistusskandaaliin kuitenkin myöhemmin.

Ravialan kannalta oleellisinta on pelituottojen kehitys eli koko alan rahoitus. Näistä haasteista on kirjoittanut ex-fintotolainen, nykyinen veikkauslainen Reijo Anttila mielenkiintoisessa Walking to Vegas –blogissaan pariinkin kertaan, ensin otsikolla Mihin menet raviurheilu ja sitten Kerta kiellon päälle raviurheilun tulevaisuudesta. 

Blogeissa asia on käsitelty niin seikkaperäisesti ja asiantuntevasti, että amatööripohjalta asiaa on turha alkaa enempää perata. Noihin teksteihin kannattaa jokaisen raviurheilusta kiinnostuneen joka tapauksessa perehtyä, sillä niissä ollaan alan perimmäisten kysymysten äärellä: millaiselle talouspohjalle tulevaisuuden raviurheilu rakentuu ja se rakennetaan? Mikä on se näkymä, jolla nuorten yrittäjien on perusteltua investoida alaan vaikka 15-20 vuoden horisontilla?

Esimerkiksi lainsäätäjät tulevat tuskin koskaan olemaan yhtä hevos- ja ravimyönteisiä kuin viimeisten neljän vuoden aikana. Kun hallituksessa on ollut Keskusta ja intohimoisen ravimiehen Timo Soinin puolue (Perussuomalaiset/Sininen tulevaisuus), on ravi- ja hevosala varmasti ollut paremmassa asemassa kuin esimerkiksi SDP:n ja Vihreiden ollessa vallassa. Tämä ei ole poliittinen kannanotto suuntaan tai toiseen, tämä on realismia.

Siihen nähden on hirvittävä sääli, että ravialan ja Hippoksen sisäinen sekaannus on vienyt monta mahdollisuutta vaikuttaa. Maatalousministeri, entinen hevoskasvattaja Jari Leppä tilasi Antero Tupamäeltä hevostalousselvityksen, mutta eläinlääkärilegenda joutui jättämään työnsä kesken tunnistusskandaalin tultua julki. Selvitys tehtiin loppuun virkamiestyönä, eikä tuloksessa ollut juuri lapsenlapsille kertomista.

Tunnistusskandaalin jälkipyykkejä pestään vielä kuukausia tai vuosia. Hippoksen ja rangaistujen kasvattajien väliset käräjät ovat vasta valmisteluvaiheessa, ja käy alioikeudessa miten tahansa, ei tarvitse olla suuri fakiiri ennustaakseen asian lähtevän vielä hovioikeuteen ja ehkä hallinto-oikeuteenkin. Tunnistusskandaaliin liittyen käynnissä on myös poliisitutkinta, eivätkä riidat varmasti tähän lopu.

Jos edes alioikeudessa tuloksena on jotakin muuta kuin Hippoksen yksiselitteinen voitto, sanktioita asettamassa olleilla Hippoksen hallituksen jäsenillä ei voi olla muita mahdollisuuksia kuin erota. Luottamus hallitusta kohtaan on kärsinyt jo siitä, ettei yhdistys noudattanut omia sääntöjään, ja jos heidän päätöksensä eivät kestä oikeudessa, vaihtehtoja ei voi olla.

Samaan aikaan ontuu myös yhteistyö alan merkittävien toimijoiden välillä. Sisäpiireistä kuultujen tietojen mukaan dialogi Hippoksen ja maa- ja metsätalousministeriön välillä ei ole viime aikoina toiminut toivotulla tavalla. Räikeänä esimerkkinä tästä on, että MMM päätti maksaa tunnistusskandaalin hevosille kasvattajapalkinnot Hippoksen hallituksen esityksen vastaisesti.

Raviradoilta kantautuu tyytymättömyyttä Veikkauksen toimintaa kohtaan. Ravipelien koetaan olevan peliyhtiössä huutolaispojan asemassa, ja Veikkauksen toimintaa on moitittu myös sanelutyyppiseksi. Veikkauksen toimien koetaan ohjaavan pelaajia entistä voimakkaammin pois raviradoilta ja vahvat panostukset Ruotsin pelien markkinointiin on nähty kaksiteräisenä miekkana, jolla annetaan myös aseita Mikko Kiesiläiselle ja kumppaneille.

Vaikka ”kiesiläisten” argumentit ehkä tuntuvat ravialan sisällä typeriltä, tällainen keskustelu ei takuulla ole vähenemässä. Maailmantalous alkaa taas kääntyä taantumaan, eikä sitä kuuluisaa jakovaraa ole seuraavallakaan eduskunnalla.

Kaiken tämän keskellä toivotamme siis onnea ja menestystä Hippoksen tulevaisuustyöryhmille. Ei voi kuin toivoa työryhmien tulosten olevan vahvasti konkretiassa, ja toivottavasti parhaiden ajatusten toteuttamiseen löytyy myös resursseja. Hipposhan on vuosikymmenten varrella tilannut useampiakin konsulttiselvityksiä, jotka eivät koskaan ole kuitenkaan johtaneet kummoisiin tuloksiin. Yleensä konsulttitöiden ”ongelma” on ollut, että niissä on todettu Hippoksen järjestörakenteen olevan vääränlainen, ja siihenhän ei ole haluttu – eikä haluta – puuttua.

Monenlaisia haasteita siis on, mutta on mahdollisuuksiakin. Lajilla on uskomattoman hieno vetovoimatekijä, jonka olemus riisuu kyynikonkin aseista. Kunpa vaan useampi (meistä) hevosihmisistä olisi yhtä viisas kuin tuo 500-kiloinen ystävämme.

Jaa artikkeli:

Blogi Suomi

2 kommenttia aiheesta “Vakuuttakaa meidät, tulevaisuusryhmät!

  1. Nuo Reijo Anttilan Blogikirjoitukset raveista olivat erittäin hyviä, suosittelen lukemista, ja samoin tämä Ville Toivosen kirjoitus oli hyvä. Tosin veikkauksen Miehelle sen verran, että rahapelien lisenssijärjestelmä ei välttämättä ole uhka, se voi hyvin olla myös uusi mahdollisuus vaikka kymmenille edunsaajille, ja jopa Veikkaukselle itselleen.

    Muuten miksi ei näitä tulevaisuus ryhmiä Hippos julkaissut näyttävämmin tai paremmin??
    Erkki Virtanen Yle kolumnissaan Juha Rehulasta: ”On hän kummallinen mies, kun heti SOTE-umpisolmujen jälkeen otti vastaan toisen täysin mahdottoman tehtävän.”

    Jos Suomen rahapelaamisessa siirryttäisiin lisenssijärjestelmään, selkeyttäisi tämä asia huomattavasti kaikkien edunsaajien asemaa. Lisenssijärjestelmässä (siis kilpailulle avattaessa) lisenssituotot voitaisiin ohjata suoraan Valtion budjettiin, josta sitten tuet ja avutukset edusnsaajille jaettaisiin budjettivaroista. Nythän rahapelituotot joudutaaan kierrättämään ministeriöiden kautta, mutta kuitenkin ne jaetaan valtiontukina.

    Suomessa Veikkauksen rahapelituotot tuskin putoisivat merkittävästi jos rahapelit avattaisiin kilpailulle. Yhtiö pärjäsi varmasti oikein hyvin myös tässä tilanteessa. Sitä paitsi terve kilpailu voisi piristää valtionyhtiötä merkittävällä tavalla, ainakin aiemmin monelle Valtion pörssiyhtiölle on näin käynyt.

    Tanskan totohan on jo ATG:n pyörittämää ja taitaa kohta myös Norjan toto olla, ja miksi ei Suomikin kilpailun avutuessa voisi tähän pohjoismaiseen ”totopeliperheeseen” liittyä. Tämä olisi varmasti hyvä idea kaikkien muiden alan toimijoiden mielestä paitsi Veikkauksen.

    Suomen Veikkaus Oy on ainoa EU maa, jossa on enää valtiollinen rahapelimonopoli. Ei tarvita kovin suuria ennustajan lahjoja olla jos ennustaa, että muutos tähän on odotettavissa pikapuoliin.
    Merkittävin EU kriiteri Veikkauksen monopolille on pelihaittojen ehkäisy ja yksi keino tähän on tunnistautumis pakko. Tunnistuspakko Suomessa on taas ihan eri asia.

    Vähän sivusin asiaa jutussani Aamulehdelle: https://aamulehti.fi/a/201334100?c=1536306568605

  2. Muistanette varmaan muutaman vuoden takaisen Veikkauksen sloganin:

    ”Suomalainen voittaa aina”
    Tähän Veikkauksen omaan lauseeseen kulminoituu oikein hyvin Suomen rahapelimonopolin kaksinaismoraali ja tekopyhyys.

    Suomalaiset hävisivät, siis HÄVISIVÄT Veikkauksen peleihin vuonna 2017 1,85 miljardia euroa! Tästä summasta 450 miljoonaa euroa hävisi, siis hävisi 5% pelaajista. Tästä voi vetää hyvin yksinkertaisen päätelmän, että osalla kansasta on suuria peliongelmia.
    Peliongelmaisia virallisten tilastojen mukaan Suomessa on 120000.

    Josko Veikkaus keksisi seuravaksi vähän todenperäisemmän sloganin seuraavaksi.

    ”Suomalainen häviää aina” Saa vapaasti käyttää.

Jätä kommentti