Vierasblogi: Kuinka tulla ammattivalmentajaksi?

18.10.2019 - 12:44 | Ravinetti Blogi

Vierasblogissa Janina Lehtonen pohtii, miten ravivalmentajaksi tullaan. Arkistokuvat: Antti Savolainen

Kun unelmana on tulla ammattiravivalmentajaksi, menestymiseen tarvittaisiin… No, menestystä. Raviurheilussa valmentajan pitää luoda itselleen nimeä – brändätä itsensä, mihin hän tarvitsee ennen kaikkea hyvän hevosmateriaalin. Raviurheilu on välineurheilua, jossa hevonen ratkaisee paljon. Paraskaan valmentaja ei tee hevosista parempia, kuin ne ovat. Hyvä valmentaja pystyy valmennuksella, hoidolla ja järkevällä kilpailuttamisella auttamaan hevosen omaan huippuunsa, mutta hevosen kykyihin emme ahkerimmallakaan työllä pysty vaikuttamaan. Monesti urheilussa hopea on hävitty ja vain voittajat muistetaan. Ravilähdössä viivalla voi olla kuusitoista hevosta, jolloin lähdössä on viisitoista ”häviäjää”. Taso on kova ja koska tuuriakin tarvitaan, niin harvassa ovat ne ”tolppakoneet”.

 

Mistä sellainen tolppakone sitten talliin saataisiin, joka toisi ne muutkin asiakkaat ja menestyshevoset, joilla rakennetaan valmentajalle nimeä? Pitää olla tietenkin hyvät hevosenomistajat! Ja nehän saadaan, kun on menestyvä hevonen! Kappas, taas ollaan siinä, mistä lähdettiin… Ei hätää, rahallahan niitä hevosia saadaan – ei muuta kuin ostoksille! Hetkinen, aloitteleva treenari vain tarkistaa tiliotteensa, kun on rakennuttanut tallin, tilannut suoralle muutaman kasettikuorman hiekkaa, lyönyt maahan sata aitatolppaa ja aika paljon enemmän euroja. Jäi sinne muutama lantti hevosen hankintaankin… Ehkäpä tästä hankinnasta sitten tulisi se tuhkimotarina…? Muutenkin omat hevosethan ovat useimmiten oikeita kultakaivoksia – kaikki palkintorahatkin saa pitää itsellään! Eikä tarvitse miettiä mihin ne maksavista asiakkaista saatavat rahat sijoitetaan…

Ei hätää, rahallahan niitä hevosia saadaan – ei muuta kuin ostoksille! Hetkinen, aloitteleva treenari vain tarkistaa tiliotteensa, kun on rakennuttanut tallin, tilannut suoralle muutaman kasettikuorman hiekkaa, lyönyt maahan sata aitatolppaa ja aika paljon enemmän euroja.

 

Jos asiakasmäärä ei heti riitä kattamaan kuluja ja takaa valmentajalle riittävää tuloa, että saa vuokraemännän pidettyä tyytyväisenä tai asuntolainan kuukausierän lyhennettyä, yrityksen lainoista puhumattakaan, täytyy aloittelevan treenarin tietysti käydä palkkatöissä. Ravitreenari onkin oikea unelmatyöntekijä! Hän on tottunut painamaan duunia kelloon katsomatta, ahkerasti lähestulkoon kellon ympäri! Pieneksi miinukseksi laskettakoon, että hän ei ehtisi ihan joka päivä käydä töissä. Eikä hän aina ihan oikein osaa sanoa työvuoroja suunniteltaessa kolmen viikon päähän, koska hänelle sopisi tulla töihin. Työvuorot ovat hänen kohdallaan yhtä kuulakärkikynän musteen tahrimaa, kun vuoroja vekslataan ravikalenteriin sopivaksi. Asiakkaiden hevosten kilpailuttamista kun ei ole oikein hyvä toteuttaa treenarin palkkatöiden ehdoilla. Talvella treenari tekee mielellään vain iltavuoroja, jotta ehtii ajaa hevoset valoisaan aikaan, poikkeuksena taas ne ravipäivät, jolloin illaksi pitäisi päästä kilpailupaikalle. Työ tunnetusti haittaa harrastustoimintaa ja siksi ravivalmennus kai lasketaan, kunnes siitä saa palkkatuloja…

Perhetaustoilla on iso vaikutus paitsi ohjastajiksi, myös valmentajaksi pyrkivillä. Hevosten pitoon soveltuva kotitila, mielellään kohtuu valmiilla valmennuspuitteilla auttaa kummasti.

Ravivalmennustoiminnan aloittaminen vaatii suuria investointeja, ylläpitokustannukset ovat suuret ja tulovirta on hyvin epävarmaa, eikä ole ihme, että nuorten valmentajien esiinmarssi on ollut nuoria ohjastajia huomattavasti vaisumpaa. Perhetaustoilla on iso vaikutus paitsi ohjastajiksi, myös valmentajaksi pyrkivillä. Hevosten pitoon soveltuva kotitila, mielellään kohtuu valmiilla valmennuspuitteilla auttaa kummasti. Eikä ”oikeasta” sukunimestä ja valmiista kontakteistakaan ole haittaa. Mutta riittääkö tämä perinteinen isältä pojalle -sukupolvenvaihdos takaamaan raviurheilun jatkuvuutta? Ravivalmentajan urakehitys harvemmin noudattaa monessa muussa ammatissa perinteistä kaavaa; peruskoulun tai lukion jälkeen ammatilliseen koulutukseen tai oppisopimuksella työpaikalla ammattipätevyys, vähän työkokemusta ja mahdollisesti oman yrityksen perustaminen.

 

Nuorten valmentajien puutteesta ja raviurheilun tulevaisuudesta ollaan monella suunnalla huolissaan. Konkreettisten tukitoimien keksiminen on kuitenkin hankalaa. Nuorille ohjastajille on omat kilpailusarjansa, mutta sarjamääritysten vuoksi samaa systeemiä voi olla hankala suunnata valmennuspuolelle. Oma ehdotukseni olisi, että ravilähetyksissä valmentajat huomioitaisiin paremmin. Tietysti aina mennään päätähti, eli hevonen edellä, mutta aina valmentajan nimeäkään ei studiossa hevosesta puhuttaessa mainita. Pienellä taustatyöllä pienemmistäkin valmentajista pystyttäisiin kertomaan jotakin, mikä varmasti kiinnostaisi useampaa katsojaakin.

Pienellä taustatyöllä pienemmistäkin valmentajista pystyttäisiin kertomaan jotakin, mikä varmasti kiinnostaisi useampaa katsojaakin.

Ratojen rahallisessa ahdingossa määrärahat ovat tiukassa, mutta tukea pystyy osoittamaan pienemmälläkin budjetilla. Radan tilojen vuokraaminen oman alueen valmentajille vaikkapa kimppojen tapaamisiin kohtuullisella hinnalla tai aloittelevien valmentajien huomiointi raveissa esimerkiksi tallikommenttien muodossa tulevat äkkiseltään mieleen. Pilvenmäen ravirata oli viime vuonna esimerkillisesti tukemassa meitä nuoria Trotting Dream Teamin muodossa ja useat radat huomioivat ja auttavat some-näkyvyydessä reagoimalla valmentajien päivityksiin. Taustojen merkityksen ja eriarvoisuuden tasoittamiseksi laadukkaasta alan koulutuksesta tulisi pitää huolta. Koulutuksen taso näin sivusta katsottuna näyttää laskevan rajulla tahdilla ja aletaan olla pisteessä, jossa imagollisesti koulutuksesta alkaa olla enemmän haittaa, kuin hyötyä. Osa ongelmista johtunee ylhäältä käsin määrätyistä ammatillisen koulutuksen rakennemuutoksista. Hevosala ja raviurheilu ovat ikuista oppimista ja hevoset ja käytännön työ toki ovat niitä parhaita opettajiamme, mutta koulutuksen tasosta täytyisi mielestäni pitää huolta.

 

Minulla vanhempien tarjoamat puitteet, rahallinen tuki ja työpanos ovat olleet korvaamattomat. Kaikilla näin ei ole ja kynnys aloittaa nousee monella jo yli oman kipurajan. Lisäksi täytyy ylistää niitä huikeita hevosenomistajia, jotka ovat uskoneet hevosensa nuorelle treenarille valmennukseen tai osallistuneet kimppahevosiimme. Nöyrimmät kiitokset!

Vuokrarahat voisi varmasti tienata paljon helpommallakin, mutta tuolla kukkaron vuoren sisässä näyttäisi joku lantti vielä kiiltelevän, eli räpiköidään vielä hetki tässä unelmassa ja laitetaan lottokuponki vetämään ja ilmoitus vapaista valmennuspaikoista…

Kirjoittaja Janina Lehtonen on 27- vuotias, aloitteleva ravivalmentaja, joka pyörittää Kruunkallion tallia. Kolmannen polven raviharrastaja Suomen 12. suosituimmalla sukunimellä, ei sukua kenellekään.

Lue myös toukokuussa julkaistu Janina Lehtosen haastattelu Maaseudun Tulevaisuudessa tästä linkistä

 

Jaa artikkeli:

Blogi

Jätä kommentti