Ei se sijoitus, vaan se tunne

19.10.2017 - 8:12 | Miika Lähdeniemi Artikkelit Suomi

Beatboxer on palannut entistä ehompana loukkaantumisen jälkeen ja palkinnut sitkeästä työstä. "Joillekin se palkitseminen on voitto, mulle riittää että hevonen suorittaa tasollaan. Kaikki ei vain voi voittaa kaikkea", Jarmo Villanen sanoo. Kuva: Anu Leppänen

JANAKKALA. Miten hevosia pelänneestä sähköasentajasta tuli suurkilpailufinalistin ohjastaja ja valmentaja? Lauantaina Jokimaa Tekee Tähtiä-finaaliin osallistuvien Beatboxerin ja Jarmo Villasen matkassa on ollut niin paljon mutkia, että onnistumiset kirvoittavat tuuletuksia sijoituksesta riippumatta.

Moni muistaa sympaattisen voittajahaastattelun Lahden ystävänpäivän raveista vuodelta 2016.

”Mä haluaisin nyt halata Paavoa. Eikö kukaan pystyisi pitämään sitä?”, tohkeissaan ollut Jarmo Villanen intoili Beatboxerin kyydissä voittajaesittelyssä.

Taluttajaa ei löytynyt, mutta ei se Villasta haitannut. Juuri ohjastajauransa ensimmäisen voiton ajanut Villanen hyppäsi hevosen kyydistä ja riensi halaamaan Paavoksi kutsumaansa Beatboxeria. Kellekään ei jäänyt epäselväksi, miten korkealla tunnelmat olivat helmikuisessa lumisateessa.

Aina ei ole tarvittu edes voittoa, että Villanen on innostunut tuulettamaan maalilinjan kohdilla. Viime viikolla ajetussa Jokimaa Tekee Tähtiä-kilpailun karsinnassa Beatboxer punnersi kakkosena maaliin, mikä riitti iloiseen käden nostamiseen.

”Tiesin, kuinka kovia hevosia siinä lähdössä oli ja millainen juoksu me tehtiin. Se riitti mulle, että nostin käden siinä maalilinjalla. Sinänsä aivan sama, olisiko oltu vaikka kolmansia tai neljänsiä”, Jarmo Villanen painottaa.

”Voittaja tuli Markku Niemisen tallista ja Mika Forss oli kyydissä. Sitten tuli Villanen Paavonsa kanssa. Tuntui ihan oudolta, että miten tässä nyt näin kävi!”

Niin siinä kävi, että riittävän nopean kilometriajan turvin Beatboxer selvitti tiensä lauantaina Jokimaalla ajettavaan finaaliin. Tasokkaaseen finaaliin 11-radalta starttaavan ruunan voitto olisi yllätys lähdössä, jossa voittaja palkitaan peräti 13 000 euron ykköspalkinnolla.

Villasen kanssa ei kuitenkaan nouse puheenaiheeksi raha tai voiton todennäköisyys. JTT-finaalissa – ja raviurheilussa muutenkin – on hänen mukaansa kyse paljon tärkeämmistä asioista. 40-vuotias janakkalalainen korostaa mieluummin fiiliksiä kuin numeroita.

Pelosta eroon

Mutta kuka oikeastaan on Jarmo Villanen ja Beatboxer, jota myös Paavo Villaseksi kutsutaan?

Jarmon isällä Tapani Villasella oli hevosia koko Jarmon lapsuuden ajan, mutta silloin hevoshommat eivät vielä suuremmin houkuttaneet. Se johtui osaltaan siitä, että isä ja poika ovat Jarmon mukaan ”veistetty vähän eri puusta”, mitä tulee hevosten valmentamiseen ja raveihin. Pojalle tulosta tärkeämpää on tunne.

Kokonaan hevoshommasta ei kuitenkaan pystynyt olemaan erossa.

”Olin mukana raveissa kakkosukkona ja vein usein hevosen ammattikuskille lämmitystä ja starttia varten, kun iskä oli lonkistaan vaivainen. En varmaan yhtään kertaa saanut hevosta vietyä ajoissa Moilaselle tai Holopaiselle”, Jarmo naureskelee.

”Hevonen fiksuna eläimenä tajusi, että nyt on sellainen pullasorsa kyydissä, että nyt mentiin ja usein mentiinkin.”

Villasen vanhempien erottua reilut kymmenen vuotta sitten Jarmon äidille tuli suomenhevonen, joka oli liikuttajaa vailla. Oikeastaan Jarmoa pelotti enemmän kuin kiinnosti, mutta sitä hän ei viitsinyt äidilleen myöntää.

”Äiti ei ollut hirveästi ajanut hevosella ja mietittiin, mitä sen hevosen kanssa tehdään. Ajattelin, että en voi sanoa äidille, etten uskalla ajaa. Yllättäen se olikin toimiva hevonen ja pääsin vähän vahingossa enemmän sisään tähän hommaan.”

Kun hevosen valjastaminen ja ajaminen alkoi hiljalleen sujua, hirvitys muuttuikin innostukseksi.

”Kun pelko on päällimmäisenä, sitä ei opi mitään. On vain koko ajan askeleen poispäin juoksemassa. Kun pelko lähtee pois, tekemisestä tulee mielenkiintoista. Sitten sitä toimii kuin pölynimuri ja imee kaiken opin. On äärimmäisen siistiä, kun osaat vähän lukea eläintä ja sen käyttäytymistä.”

Hevoskärpänen puraisi siis vasta kolmekympin tietämillä, ja nuorempana Villanen oli harrastanut moottoriurheilua. Motocrossissa ja endurossa osaamisen rajat tulivat kuitenkin paljon aiemmin vastaan kuin raviurheilussa, minkä myötä kiinnostuskin hiipui.

”Niissä tulee raja vastaan aika nopeasti, tässä ei tule ikinä. Nyt kymmenessä vuodessa on saanut pintaraapaisun hevoshommasta. Ei voi puhua edes osaamisesta, mutta olen ehkä vähän jo sisällä tässä hommassa”, Villanen miettii.

”Raviurheilu on niin jumalattoman vaikeaa. Olisin varmaan lopettanut, jos tämä olisi jotenkin hallittua ja helppoa. Ajoin autoa neljä viisi vuotta ja tiesin, että pärjään tiettyyn pisteeseen asti, mutta sitten kyllästyin. Kaksipyöräisten kyytiin on edelleen vähän ikävä, mutta kaikkeen ei riitä aika ja asiat täytyy laittaa tärkeysjärjestykseen.”

Paavo asuu pienellä tallilla Hausjärvellä, jossa Villanen käy sitä hoitamassa. ”Jatkuvaa tasapainottelua aikataulujen kanssa, mutta nyt on löytynyt sellainen sävel, että kaikki pysyvät tyytyväisinä”, Villanen kuvailee työn, harrastuksen ja perhe-elämän yhdistämistä. Kuva: Anu Leppänen

Opetteluvaiheen jälkeen Villanen hankki ensimmäisen hevosensa Primeval Sagan. Tamma ei suuremmin menestynyt, mutta opetti valmentajaansa sitäkin enemmän.

”Se oli tosi haastava tamma, mutta valmis starttihevonen ja sain ajaa ja opetella sillä viitisenkymmentä starttia. Sen kanssa olisi pitänyt olla mukana puhelinluettelon paksuinen kirja mukana, että ota nämä huomioon äläkä tee näin. Se toisaalta opetti omilla vaikeuksillaan, enkä muuten osaisi puoliakaan mitä osaan nyt”, Villanen pohtii.

Primeval Sagan uran loppuvaiheessa kuvioihin tuli myös Beatboxer, joka on Jarmon isän kasvatti. Varsa oli toki jo ennestään tuttu.

”Kävin katsomassa Paavoa sinä päivänä, kun se oli syntynyt. Ekan kerran kun näin Paavon, se potkaisi tuplakaviolla. Ajattelin, että tässäpä on ärhäkkä tapaus. Toisaalta ajattelin, ettei se ainakaan mulle jää, koska on liian hyvä.”

Beatboxer ei kuitenkaan ravivaikeuksiensa takia käynyt kaupaksi muualle, joten hevonen siirtyi isältä pojalle.

Niin alkoi Jarmo ja Paavo Villasen yhteinen taival.

”On siistiä, että tiedän Paavon koko historian sen ensimmäisestä päivästä alkaen”, Villanen sanoo nyt kahdeksanvuotiaasta silmäterästään. Kuva: Anu Leppänen

Eläinlääkäreitä ja etävalmentaja

Ennen lauantain suurta finaalia Beatboxerilla on urallaan 44 kilpailua, joista totosijaan on päättynyt kaksikymmentä starttia. Juuri Paavolla Villanen on ajanut kaikki ohjastajauransa neljä voittoa, joista rahallisesti arvokkain oli tämän vuoden helmikuussa Vermossa tullut T65-voitto.

Raha ei kuitenkaan ratkaise. Villasen mukaan kaikki voitot ovat olleet mieleenpainuvia ja esimerkiksi kotiradalla Riihimäellä voittaminen viime kesänä parin maalikameratappion jälkeen maistui erityisen makealta.

”Vermossa kun on 1500 ihmistä, siellä ei tunnu olevan ketään. Riksussa kun on sama määrä, tupa on ihan täynnä. Katsomo lisäksi oikein kaikuu ja kun siitä ajoi ohi ja tuli taputuksia…olihan se nyt jumalattoman hienoa!”

”Toisaalta Vermossa haluaa voittaa jokainen. Vaikea niitä voittoja on silti laittaa järjestykseen, jokaisessa on ollut oma erityisjuttunsa. Muistan jokaisen metrin noista lähdöistä”, Villanen sanoo.

Muutama viikko alussa mainitun, ystävänpäivänä 2016 tulleen riemuvoiton jälkeen tuli kuitenkin ongelmia. Paavolta meni puikkoluu, joka mennessään rikkoi hankositeen. Hyvinkääläinen eläinlääkäri Olli Mäkelä löysi lisäksi yhdestä jalasta irtopalan, jota muut eläinlääkärit eivät olleet löytäneet.

Paranemisennuste oli sen verran synkkä, että Villanen mietti hetken jopa hevosen lopettamista. Hän kuitenkin päätti kuntouttaa Paavon jalkaa parhaan kykynsä mukaan.

”Olli ei suostunut leikkaamaan puikkoluuta, koska hän sanoi sen luutuvan itsekseen. En saanut Tampereellekaan leikkausaikaa heti ja Olli lopulta lupasi leikata siinä tapauksessa, jos puikkoluu ei olisi luutunut niin kuin itse arvelin.”

”Parin kuukauden päästä hän otti irtopalan pois ja totesi ohimennen, että hankoside on kunnossa. Paranemisen piti kestää vuoden, mutta parin kuukauden päästä se olikin kunnossa. Muuta syytä ei keksitty kuin se, että puikkoluu oli pitänyt tulehdusta hankosidekohdassa ja rikkinäinen kohta tavallaan paransi hankkarin.”

Olli Mäkelän lisäksi Villanen kiittelee savonlinnalaista Paavo Reposta, joka on nykyään kaimahevosensa etävalmentaja. Hevos-Paavo oli myös kerran kuukauden päivät Paavo Reposen hoivissa valmennuksessa, mutta nykyään hän antaa vinkkejä etänä ja elää hengessä mukana.

”Soitin etävalmentajalle heti ensimmäisen loukkaantumisen jälkeisen lenkin jälkeen, että nyt on sellainen riski, että saadaan hevonen entistä parempana takaisin. Paavo nimittäin ravasi sellaisen notkokohdan läpi ja käytti oikeaa takajalkaansa eri tavalla mitä koko kuuteen vuoteen.”

Vaikka Beatboxer onkin yhden miehen hevonen, Villanen korostaa löytäneensä oikeat apuvoimat ympärilleen.

”Pitää löytää taitava hieroja, taitava piikittäjä ja taitava röntgenlääkäri. Sitten kun joka osa-alueella on tyyppi, johon pystyt luottamaan, homma toimii. Tässä on oppinut hevosen huoltamista ja sitä, ketä kannattaa kuunnella. Se on vähän niin, että sitä enemmän maksat lääkäreille, mitä huonompi itse olet valmentajana.”

”Silloin kun nautin, mennään tosi korkealla ja sitten kun menee tosi huonosti, mennään tosi alhaalla. Olin loukkaantumisen jälkeen tosi rikki ja mietin kotona, että mitähän helvettiä teen. Päätin antaa satakymmenen prosenttia vamman hoitamiseen”, Villanen havainnollistaa. Kuva: Anu Leppänen

”Nautin joka sekunnista”

Lauantaina Paavo ja Jarmo ovat siis mukana uransa isoimmassa lähdössä. Jokimaa Tekee Tähtiä on ennakkomaksullinen kilpailu, jonka karsintoihin pääsivät mukaan enintään 17 000 euroa heinäkuun loppuun mennessä tienanneet mukaan maksetut hevoset.

”Kisaan oli 120 hevosta ilmoitettu ja karsinnoissa starttasi ympäri Suomea lahjakkaita, hyviä hevosia 80 kappaletta. Paavo veti neljänneksi kovimman ajan 12-radalta. Joka päivä tulee sellainen hyvän olon tunne, kun näin pääsi käymään”, Jarmo hekumoi.

Villanen korostaa, että finaalissa heillä ei ole mitään hävittävää. Viime hetken virityksiä tai ohjastajanvaihdoksia ei ole luvassa. Loukkaantumistauon jälkeen Villanen on ajanut kaikki Paavon startit itse.

”Haluan olla joka osa-alueella mukana. En tosin ole hyvä kengittämisessä, olen kaukana edes välttävästä. Mutta kun valmennan itse, haluan myös ajaa itse. En pidä sitä niin tärkeänä, että laitetaan ammattikuski kyytiin ja saadaan maksimitulos. Varmasti ammattikuski löytäisi tuntuman nopeasti, mutta Paavo on yllättävän haastava ajaa.”

”Voisin varmaan ajaa huomattavasti rohkeamminkin, mutta tosiasia Paavon tapauksessa on se, että hevonen on nöyrä pyytämiselle.”

Radalle asti päästyään Jarmo ei enää jännitä, vaan keskittyy suoritukseen. Hetket ennen lähtöä ja varsinkin lämmityksen ja starttiin menon välillä ovat kuitenkin hermostuttavia. Lauantaina apukätenä on Mira Peltonen, sillä ohjastaja-valmentaja itse ei ole koko aikaa hevosen lähellä.

”Joskus oli kintaalla, meneekö jännitys jopa ylitse. Ikinä en radalla jännitä, mutta jos polttaisin, vetäisin varmaan neljä askia tupakkaa lämmityksen ja startin välissä”, Villanen nauraa.

Kävipä lauantain finaalissa kuinka tahansa, Villanen aikoo ottaa ainutlaatuisesta tilanteesta kaiken irti. Kannustusjoukkoja on jo värvätty, ja kisaviikolla Paavolle perustettiin asiaan kuuluva Facebook-fanisivukin.

”Mukana oleminen on jo älyttömän iso asia, nautin joka sekunnista. Ja käyn usein vessassa.”

Villasen lapset Iiris, 12 ja Vilma, 7, elävät myös hengessä mukana. ”Vanhempi vähän säikähti, kun putosi kerran kärryjen kyydistä. Nuoremman kanssa oltiin Riksussa ajamassa ja Paavo nykäisi vähän alta kympin pätkän. Ajattelin, että nyt ei tule kyytiin enää kumpikaan, mutta Vilma vain kiristi ohjia ja tuumasi, että nyt mentiin aika lujaa”, Villanen hymyilee. Kuva: Anu Leppänen
Jaa artikkeli:

Artikkelit Suomi