Hannu Torvinen riisui laput silmiltään

27.9.2017 - 22:04 | Miika Lähdeniemi Artikkelit

"On mielenkiintoista, miten henkinenkin laji tämä on", tuhannen voiton Torvinen miettii. Kuva: Anu Leppänen

Uran ensimmäiset tuhat voittoa karttuivat sen syvällisempiä miettimättä kovan työn tuloksena. 25-vuotias Hannu Torvinen on nyt löytänyt ”oman värinsä” ja tasapainon itsensä kanssa. Seuraavaa tonnia jahtaa tiedostavampi ja tyynempi Hannu Torvinen.

”Tuhat voittoa voi olla jonkun elämänkerta. En oikein tiedä, miltä tämän pitäisi tuntua.”

Tuore tuhannen voiton ohjastaja Hannu Torvinen on mietteliäänä merkkipaalun edessä. Vauhtivuodet valtakunnan yhtenä kärkiohjastajana ovat menneet niin hujauksessa, ettei voittosaldoja ole tullut paljon mietittyä.

Tonniklubiin liittyminen tapahtui poikkeuksellisen nuorena. Ainoastaan Veijo Heiskanen on onnistunut ajamaan tuhat voittoa yhtä nuorella iällä, hänkin oli 25-vuotias ajaessaan tonnin täyteen vuonna 1984.

Pohdiskelemaan Hannu Torvinen on alkanut muutenkin yhä enemmän. Se on kenties suurin muutos, joka jämsäläisen raviurheilijan tekemisessä on tapahtunut viime vuosien aikana.

”Minusta on ruvennut tulemaan sellainen mietiskelijä viimeisen parin vuoden aikana”, Torvinen paljastaa.

”Enkä mieti pelkästään raveja, vaan elämistä muutenkin. Teen totta kai kovasti töitä ohjastajauran eteen, mutta haluan tehdä kaikkea muutakin. Nyt on ajatus mukana koko elämässä paremmin, mitä aiemmin.”

”Pitää rakentaa omaa juttua sekä raviohjastajana että tavallisena Hannu Torvisena. Ei voi keskittyä pelkästään toiseen. Ainakin nyt tuntuu hyvältä, että tasapaino on löytynyt”, Torvinen kertoo.

Lainaohjastajan arki on reissuelämää. Ravipäiviä tulee vuoden aikana reippaasti yli kolmesataa, ja auton kilometrimittari karttuu tasaisen kovaan tahtiin. Raviammattilaisen hektiseen arkeen olisi helppo juuttua, mutta nimenomaan oravanpyörään jämähtämisestä Torvinen on pyrkinyt tietoisesti eroon.

”Tuli sellainen tunne, että ravikielellä menin kuin laput silmillä. Nyt mulla on ollut vedettävät laput, ja ne on vedetty ylöspäin. Pystyy miettimään jotakin muutakin kuin raveja”, Torvinen kuvailee.

Torvisella on nyt menossa viides täysiverinen ammattilaiskausi lainaohjastajana. Kausi 2016 oli todellinen huippuvuosi, kun voittosaldoksi tuli 234 ykkössijaa. Startteja kertyi paljon, 1836 lähtöä.

Näihin numeroihin on saanut kiertää raveissa päivästä ja viikosta toiseen. Välillä tahti on ottanut voimille.

”Ekat kolme neljä vuotta menivät vähän kuin sumussa. Ensimmäisestä 150 voiton vuodesta en muista oikein mitään. Tavoittelin vain lisää ja lisää voittoja, mutta en miettinyt mitään. Sitä vain kiersi raveissa päivästä toiseen, tuli yöllä kotiin, oli pari tuntia hereillä, yritti nukkua ja aamulla homma jatkui.”

Parina ensimmäisenä lainaohjastajavuotena Hannu kiersi raveissa pääsääntöisesti yksin, kunnes pikkuveli Jukka Torvinen alkoi myös lyödä läpi kuskimarkkinoilla. Ravimatkoilla veljekset pystyivät jakamaan ajotehtäviä tulo- ja menomatkoille niin, että toinen pystyi huilaamaan.

Tuohon aikaan raveihin lähdettiin vielä veljesten isän Heikki Torvisen tallilta Jämsän Kilpakorvesta.

”Muutaman kerran mentiin Kilpakorven risteykseen, missä pitää päättää, lähteäkö Jyväskylän vai Tampereen suuntaan. Jouduin välillä hetken miettimään ja kysymään Jukalta, missä tänään on ravit. Välillä oli niin sekaisin rumbasta, ettei oikeasti tiennyt, mihin on menossa.”

Raitalan Santtu kuvailee asiaa, että ei tiedä yhtään, missä koti on. Nyt olen pikkuhiljaa alkanut tiedostaa, missä koti on. Helpottaa aika paljon rullaamista, kun pään sisällä asiat on paremmin järjestyksessä. On mielenkiintoista, miten henkinenkin laji tämä on.”

Ajokamppeet saa pakata laukkuun yli 300 päivänä vuodessa. Kaudella 2016 Hannu Torvinen ohjasti 1836 starttia ja 234 voittoa. Kuva: Anu Leppänen

Jäänteitä jääkiekosta

Taka-askelia ei oteta.

Tämä ohje iskostui juniorijääkiekkoilija Hannu Torvisen takaraivoon niin hyvin, että piti tehdä töitä päästäkseen siitä eroon. Hyvän jääkiekkoilijan ja hyvän raviohjastajan ominaisuudet ovat nimittäin erilaiset, vaikka reaktiokykyä ja pelisilmää vaaditaan molemmissa.

”Kaukalossa et voi antaa kenenkään vain huitaista, vaan periaatteessa pitää heti huitaista takaisin. Jääkiekossa piti olla kauhean latautunut, älyttömän kova ja jopa vähän röyhkeä”, Torvinen kuvailee.

Torvisen jääkiekkoura jatkui A-junioreihin saakka JYP:ssä ja viimeiseksi SaiPassa. Samaan aikaan alkoi tulla menestystä kaviourilta, ja koska molempia lajeja ei voinut harjoittaa kunnianhimoisesti samaan aikaan, piti tehdä valintoja. Torvisen vaaka kallistui lainaohjastajan uraan.

”Oli vaikea tehdä kahta asiaa tosi hyvällä tasolla, varsinkin kun lajit olivat erilaisia. Molemmat kärsivät toisistaan. Tiesin, ettei minusta tule jääkiekossa maailman parasta, mutta raviurheilussa voisi vaikka tullakin. Se ajatus kiinnosti siinä vaiheessa.”

Lajivalinta ei tuottanut suurempia vaikeuksia. Raviohjastajana selkärankaan iskostetut ohjeet ja jääkiekkoilijan lataus sen sijaan osoittautuivat vaikeiksi karistaa pois. Torvinen myöntääkin, että ensimmäisinä lainaohjastajavuosinaan hän kävi paikoitellen liian kierroksilla.

”Kun tuli joku hässäkkä tai en pärjännyt, sitä kävi välillä niin pirun kuumana. Lataus ei pysynyt välillä ollenkaan hallinnassa, mutta viimeiseen pariin vuoteen olen tasaantunut selvästi. Aiemmin se saattoi vähän vaikeuttaa asioita ja tuli sanottua asioita turhan kärkkäästi.”

Mikä sitten on lajin parissa opittua käytöstä ja mikä juontaa juurensa perusluonteesta? Kierroksilla käyminen sopii huonosti Hannun lähipiirin luonnehdintoihin rauhallisesta ja sosiaalisesta nuoresta miehestä.

Torvinen itse arvelee, että moni saa hänestä ravipaikalla väärän kuvan. Siviili-Hannu on sosiaalisempi kuin raviurheilija Hannu Torvinen, joka ravien aikana keskittyy ohjastustehtäviinsä eikä välttämättä jää kaikkien kanssa jutulle.

”Koetan olla kauhean keskittynyt ja mukana hommassa. Sekin on jäänyt osittain kiekosta, että kun ollaan pelipaita päällä ja kypärä päässä, silloin ei tule kiinnitettyä huomiota kehenkään muuhun. Saatan vaikuttaa ehkä töykeältä tai ylimieliseltä”, Torvinen miettii.

Hannun yksi pitkäaikaisimmista ystävistä on Samu Perhonen, joka on SM-liigajoukkue KooKoon maalivahti. Hänellä on kypärässään Hannun kuva ja Torvisella puolestaan on omassa kypärässään Samun kuva. ”Kerran istuskeltiin iltaa Hannun luona ja tuli tällainen idea mieleen”, Perhonen naurahtaa. Kuva: Anu Leppänen

Ei tonnia ilman tukiverkkoja

Raviohjastajan työsuoritukset tehdään parivaljakkona hevosen kanssa, mutta raviurheilukin on pitkälti joukkueurheilua. Menestys on pitkälti kiinni paitsi hevosista, myös ihmisistä: omistajista ja valmentajista, jotka tarjoavat hevosiaan ajettavaksi sekä läheisistä.

Torvinen korostaa useaan otteeseen sitä, miten hänellä on ollut alusta saakka hyviä ihmisiä ympärillään.

”Ovat ne sitten olleet perheenjäseniä, ystäviä tai tyttöystäviä – kaikki ovat olleet auttamassa hommaa eteenpäin, eikä ole tarvinnut olla yksin. Yksi isoimpia juttuja minun ja Jukankin uralla on ollut se, että on ollut hyvät tukijoukot”, Hannu alleviivaa.

Hannun vanhemmat Heikki ja Pauliina Torvinen pitivät kolmisenkymmentä vuotta ammattimaista ravitallia, joten hevoshomma oli kiinteä osa lapsuutta. Hevosia oli paitsi Jämsän raviradan tallissa, aiemmin myös kotipaikassa Jämsänkoskella.

Pojanviikareina Hannu ja Jukka harrastivat naapurissa asuneen kolmen serkkunsa kanssa käytännössä kaikkia urheilulajeja, missä vain kilpailemaan pääsi.

”Totta kai oltiin mukana hoitamassa hevosia, mutta kuulantyönnöt, moukarinheitot, mäkihypyt, yleisurheilut, laskettelut ja kaikki mahdolliset kiinnostivat eniten. Laskettiin kyllä serkkujen kanssa pulkalla niin, että tehtiin niihin ohjat. Pidettiin molemmilla käsillä ohjaksista kiinni ja mentiin parijonoonkin”, Torvinen muistelee nauraen.

Hannu oli hiukan toistakymmentä opetellessaan raviohjastamisen aakkosia kotitallilla. Ponikin hankittiin, mutta Torvisen poniohjastajaura jäi neljän kilpailun pituiseksi ja nekin startit tulivat vasta myöhemmällä iällä. Hannu oli nimittäin jo päässyt ajamaan hiittiä Moucheron-ruunalla, eikä ponien vauhti enää sytyttänyt.

Torvinen ajoi ensimmäisen starttinsa isä-Heikin valmentamalla Viriaaronilla Killerillä 30.6.2008 ja voitti heti. Muutamaa viikkoa myöhemmin kotirata Jämsän kaksipäiväisistä kesäraveista oli saldona kolme voittoa viidellä ajokilla.

Ohjastajaura alkoi siis todella vauhdikkaasti, mutta Torvinen itse muistaa myös uransa toisen kilpailun. Siinä Sydney’s Duke jäi kymmenenneksi, eikä ajo mennyt putkeen.

”Ajelin sillä ihan miten ja missä sattuu”, Torvinen hymyilee.

”Ensimmäinen lähtö Viriaaronilla meni sen sijaan aika sujuvasti. Sitten kun tuli Jämsän ravit ja meni niin hyvin, tuli ehkä vähän tunne, että onko tämä näin helppoa. Myöhemmin on toki huomannut, että ei se helppoa ole.”

Ensimmäinen suurkilpailuvoitto oli niin ikään Heikin valmentaman Ballerina Luxx:n Kasvattajakruunu-ykkönen Seinäjoella joulukuussa 2010. Tunteellisin onnistuminen oli Pikkuprinssi-voitto Mikkelin Kuninkuusraveissa 2012. Asialla oli Virikari, jonka omistavat Hannun äiti Pauliina ja pikkusisko Henna Torvinen.

Rahallisesti suurin voitto on ollut Kriteriumin ykkössija yllättäjä Arctic Passionilla Teivossa syksyllä 2015. Hetkestä teki erityisen ennen kaikkea se, että hevosta valmensi legendaarinen Pekka Korpi.

”Se, että sain ajaa finaalin, oli luottamuksen osoitus, että olin tehnyt jotakin siihen mennessä oikein. Pekka on kuitenkin yksi parhaista valmentajista, joita Suomessa on koskaan elänyt.”

Hannu Torvinen voitti uransa ensimmäisen ponilähdön ja uran ensimmäisen ravilähdön. Montélähtö on vielä kokeilematta… Kuva: Anu Leppänen

Forssin ja Moilasen yhdistelmä?

Tuore tuhannen voiton ohjastaja on hivuttautunut muutamassa vuodessa ajajaliigan kärkipaikoille. Vuosina 2013 ja 2014 hän oli kuskipörssin neljäs. Kaudella 2015 oli kolmostilan vuoro, ja vuonna 2016 Torvinen nousi jo kakkoseksi Mika Forssin jälkeen.

Tämän hetken tilanteessa Torvinen on parikymmentä voittoa Forssia jäljessä, mutta kamppailee ajajaliigan kakkostilasta Ari Moilasen kanssa. Muut tulevat voittomäärissä selvästi kärkikolmikon perässä.

Torvinen kamppailee tällä hetkellä tasaväkisesti Forssia ja Moilasta vastaan, mutta on selvää, että koko uran tasolla rutiinit ovat vielä erilaisia. Siinä missä Torvisella on urallaan noin 8800 ohjastettua lähtöä, Forssilla niitä on noin 24 000 ja Moilanen sai loppukesästä täyteen 50 000 ohjastettua lähtöä.

”Koen itseni tasavertaiseksi kilpailijaksi, vaikka en loppupeleissä tiedä, olenko sitä. Olen kuitenkin molempia 25-30 vuotta nuorempi. Tosin kun pukuhuoneeseen menee, ei sitä ikää mieti”, Torvinen pohtii.

Ensimmäisen tuhannen voiton aikana rutiinia on kertynyt koko ajan lisää, ja suoritustaso ei nykyään heittele yhtä paljon kuin uran alkuvaiheessa.

”Hevosen käsittelyssä on varmaan tapahtunut eniten kehitystä. Vieläkään ei silti tunnu, että olisin tarpeeksi varma ihan joka paikassa. Taso heittelee ajamisessa. Välillä tulee huippusuorituksia, sitten taas heikompia. Välimallia ei ole niin paljoa, mutta vähän tasaisempaa on nykyään ja pystyn suorittamaan paremmalla tasolla koko ajan.”

Torvinen pysähtyy jälleen miettimään. Tällä kertaa sitä, mikä olisi unelmakombinaatio, jos eri ohjastajia voisi yhdistellä.

”Forssin lähtöjen etukäteen lukeminen ja Moilasen tilanteiden lukeminen lähdön aikana. Minun mielestäni ne erottuvat selvästi muista. Itse keplottelen vähän alempana enkä ole välttämättä vielä huippu kummassakaan, mutta yritän olla mahdollisimman hyvä molemmissa”, Torvinen analysoi.

Ajatusleikki jatkuu kansainvälisille kuskimarkkinoille.

”Ruotsissa taas Björn Goop on lähdön lukemisessa tosi hyvä ja Örjan Kihlström ajattelee etukäteen hienosti. Erik Adielsson ja Ulf Ohlsson ovat ehkä taas siinä välissä. Sitä on hauska miettiä.”

Erik Adielssonin on sanottu olevan lähimpänä supertähteä, mitä raviurheilussa voi olla. Torvisen ajatusketju jatkuu tästä siihen, miltä raviurheilu näyttää suurelle yleisölle ja millainen rooli ohjastajilla on lajin julkikuvassa.

”En halua niinkään olla kuuluisa, mutta tietyllä tavalla tunnettu ja viedä sitä kautta meidän lajia eteenpäin.”

”Esimerkiksi Adielssonin hyväntekeväisyystempauksen pinkissä ajopuvussa voisi hyvin tehdä Suomessakin. Raviurheilulla pitää olla yritystä ulospäin. Me näytetään jollakin tavalla hyvältä sisäänpäin, mutta entä isommalle yleisölle?”

Ravipoliittisia kannanottoja Torviselta ei kuitenkaan irtoa. Osa ajattelun ja asenteen muutosta on ollut se, että hän on hillinnyt kielenkantojaan myös tuomareiden arvostelun suhteen.

”Yhdessä vaiheessa sanoin joka paikassa ja varmaan olin väärässäkin. Otin tosi paljon kantaa tuomarityöskentelyyn, mutta maksoin myös niin paljon sakkoja, ettei mitään järkeä. Tulin siihen tulokseen mihin ilmeisesti vanhemmat kuskitkin, että se ei auta mitään. Se päinvastoin pahentaa tilannetta.”

Perusluonteeltaan Torvinen on kuitenkin mieluummin suorapuheisempi.

”Tykkään sanoa, jos joku ärsyttää. En tiedä onko se hyvä piirre ihmisessä, mutta sanon mielellään ääneen enkä pidä sisälläni. Viime aikoina olen tosin yrittänyt pitää enemmän asioita sisälläkin. Kun koettaa ottaa kantaa eikä se kuitenkaan tuota tulosta, se on tosi turhauttavaa.”

”Koetan silti mieluummin olla positiivinen raveissa, turha sinne on lähteä murjottamaan. Asiat ovat kuitenkin tosi hyvin ja saan tehdä sitä, mistä tykkään.”

”Haluan ajaa erilaisia hevosia ja oppia joka päivä lisää. Tästä kun mennään 25 vuotta eteenpäin, sitten on jo paljon valmiimpi ajamaan ja tietää enemmän”, Torvinen miettii ikää ja ajorutiinia. Kuva: Anu Leppänen

Kansainvälisiä haaveita

On käynyt selväksi, että Torvinen viihtyy itsensä kanssa entistä paremmin ja miettii asioita. Tulevaisuuteenkin liittyy visioita sekä kaviouran että siviilielämän puolella. Oikeastaan molempiin liittyy ne sanat, jotka nuoren raviohjastajan yhteistyökumppani Heikki Kankainen sanoi jo 16-vuotiaalle Torviselle.

”Verkostoituminen on tärkein asia elämässä.”

”Toivoisin olevani tulevaisuudessa sellainen ohjastaja, joka olisi valmis ajamaan missä päin maailmaa tahansa. Pitää opiskella kieltä ja tulla tavallaan tunnetuksi. Sillä tavalla, että jos joku soittaa ajamaan vaikka Milanoon, olisin aina valmis.”

Tärkeä osa verkostoitumista on se, että pitää kiertää ahkerasti raveissa ja olla valmiina ohjastustehtäviin. Torvinen pohtii kuitenkin sitä, että olisi tärkeää myös tehdä itseään nöyrällä tavalla näkyväksi.

Hänellä on asiaan oma väriteoria.

”Osa kuskeista on väriltään valkoisia, eivätkä aiheuta kenessäkään suurempia tuntemuksia. Sitten on väriltään punaisia, jotka aiheuttavat keskustelua suuntaan ja toiseen. Itse olen varmaan vihreä tai sininen. Aiheutan jotakin tuntemuksia, mutta en liikaa. Tosin Ruotsissa ajaessa olen vielä itse ollut se valkoinen.”

Julkisessa ammatissa saa tottua myös arvosteluun. Kuskeille tulee kritiikkiä paitsi hevosten taustajoukoilta, myös totopelaajilta. Sosiaalinen media tarjoaa myös hyvät kanavat kritiikin antamiseen. Torvinen myöntää olleensa aiemmin herkkähipiäisempi arvostelulle.

”Jossakin vaiheessa olin herkempi, mutta tärkeämpäähän on se, mitä itse tunnen ja mitä asiakkaat ajattelevat. Itse asiassa olen helkkarin tyytyväinen, jos nimi ylipäätään vilkkuu Hevostalli.netissä.”

Vihreä ajopuku, vihreä ohjastaja? Kuva: Anu Leppänen

Lähitulevaisuuden suunnitelmissa Torvisella on viikon lomareissu Jukan, Santtu Raitalan ja Joni-Petteri Irrin kanssa. Kriteriumin jälkeisellä lomaviikolla on myös porkkana, joka liittyy tuhannen voiton rajapyykkiin.

”Lupasin pojille, että jos tonni tulee ennen reissua täyteen, sitten on tuhat euroa käytettävissä yhteen iltaan ja minä tarjoan.”

Muuten jatkuu tiivis lainaohjastajan arki, jossa raveissa kierretään ahkerasti ja laajalla säteellä. Oman valmennustoiminnan aloittaminen ei ole ajankohtaista ainakaan tässä vaiheessa, vaan fokus on nimenomaan ”catchdriverin” urassa.

”Olen miettinyt sen niin, että jos joka aamu menisin seitsemään tai kahdeksaan tallille ja painaisin päivän ennen raveja, voisinko olla niin terävänä illalla raveissa kuin nyt olen? Minun hommani alkaa vasta illalla ja koetan panostaa siihen, että olen terävänä ja tunnen vastustajat.”

Ravien jälkeen kotona Torvinen katsoo usein vielä lähdöt, mutta ei pelkästään omien ajokkien takia.

”Se perustuu enemmän siihen, mitä muut hevoset ovat lähdöissä tehneet. Se on mielenkiintoista ajohommassa, ajatko sen mukaan miten olet etukäteen miettinyt vai missä vaiheessa alat ajaa sen mukaan, mitä näet.”

”Joissakin iltaravien aloittelijoiden lähdössä pitää luottaa näkemäänsä, koska paperilla niistä ei pysty sanomaan paljon mitään. Samoin jos joku kovana etukäteen pidetty vastustaja näyttääkin huonolta, pitää miettiä, jatkaako ajamista suunnitelman mukaan vai luottaako siihen, mitä näkee.”

Kyky lukea lähtöjä ja hevosia kehittyy sitä pidemmälle, mitä enemmän startteja ja rutiinia kertyy. Torvinen sanoo haluavansa kehittyä pienissäkin asioissa niin, että seuraavat tuhat voittoa olisi entistä ammattimaisemman työn tulosta.

”Haluan olla joka osa-alueella ammattimaisempi, ajaa erilaisia hevosia ja kehittyä. Tätä haluan tehdä loppuelämäni, jos mahdollista. Ja toivottavasti ei tule enempää kuperkeikkoja.”

Kuperkeikoilla Torvinen viittaa vajaa kuukausi sitten Vermossa tapahtuneeseen rajuun kolariin, jossa hänen ohjastamansa Creation Primero kaatui kärkipaikalta täysin yllättäen maalisuoralla ja takana tulleet rysäyttivät kärryiltä lentäneen Torvisen päälle.

Kammottavasta kolarista selvittiin kuin ihmeen kaupalla vailla suurempia vaurioita. Tuoreeltaan tilanteen jälkeen Vermossa oli aavemaisen hiljaista, kun väki pidätti hengitystään odottaen tietoa, kuinka Torvisen kävi. Hän pysyi koko tilanteen ajan tajuissaan ja päästyään seuraavana päivänä pois sairaalasta, hän kävi heti näyttäytymässä Jokimaan raveissa katsojana.

Ajotehtäviin Torvinen palasi kolme päivää kolarin jälkeen samassa paikassa Vermossa. Ensimmäistä ajokkia lämmittämään lähtiessä oli ylimääräistä jännitystä mukana.

”Ajoin ensin pari kierrosta nätisti ja sitten kun tuli kolmas kierros ja ajettiin reippaasti, kyllä mä vähän puskin siitä kohdasta läpi. Oli ajatus, että no niin, nyt mennään tästä turmapaikasta ohitse”, Torvinen kuvailee.

Kun kolariasia on jälleen käsitelty, Torvinen tiivistää ajatuksensa seuraavan tonnin jahtiin.

”Koetan olla joka päivä valmiina ja terävänä ajamaan. Toivotaan, että ihmiset edelleen ilmoittavat hevosia ajettavakseni. Maha ei todellakaan ole täynnä. Nyt on tavallaan opittu vasta kävelemään”, tuhannen voiton Torvinen kuvailee.

Raviurheilussa eri sukupolvet kilpailevat tasavertaisesti. Kuvassa Hannu Torvinen ja Ruotsin tähtiohjastajiin kuuluva Örjan Kihlström. Kuva: Anu Leppänen
Jaa artikkeli:

Artikkelit