Kakkostreenari aloitti omillaan – lisää 75-voittoja haussa

9.1.2019 - 17:06 | Miika Lähdeniemi Artikkelit Ulkomaat

Italiassa sekä Petri Purolla työskennellyt Laura Myllymaa, 36, on aloittanut oman valmennustoiminnan. Kuva Elitloppetista 2017, jolloin Myllymaan silloinen passihevonen D.D.'s Hitman selvitti tiensä finaaliin. Kuva: Ilkka Nisula

Joulukuussa ammattivalmentajan uran virallisesti aloittanut Laura Myllymaa hakee tällä viikolla jo toista 75-voittoaan. Kesällä arkeen tulee muutoksia perheenlisäyksen myötä.

Ruotsissa ammattivalmentajalisenssin sai joulukuussa viisitoista henkilöä, joiden joukossa oli useampi suomalaistaustainen. Marko Korpi on menestynyt viime aikoina Journey Stablen hevosilla ja Samu Sundqvist tunnetaan mm. Breeder’s Crown -voittaja Selmer I.H.:n valmentajana. Laura Myllymaan suuri yleisö tuntee Finlandia-ajon voittajan D.D.’s Hitmanin entisenä hoitajana, joka on nyt aloittanut oman treenariuran.

Turusta lähtöisin oleva Myllymaa lähti vuonna 2000 Italiaan ja työskenteli Pohjoismaihin palattuaan Petri Purolla, jonka valmennettavista D.D.’s Hitman ja Cash Crowe olivat Myllymaan passihevosia. Oma valmennustoiminta jatkuu tutuilla seuduilla Halmstadissa.

”Olin niin monta vuotta kakkostreenari, että suurta eroa tässä ei ole”, Myllymaa pohtii. ”Nyt toki teen enemmän yksin kuin seurassa ja saan päättää kaikesta itse. Jos haluan hevosen juoksevan tietyllä lailla, se tosiaankin saa juosta niin. Talli on kymmenen kilometrin päässä Halmstadin raviradalta. Hevosia on nyt yksitoista ja hevosenomistajien kanssa ollaan hankkimassa uusia. Teen töitä tällä hetkellä yksin, joten hirveästi lisää ei voi ottaa ilman, että palkkaa jonkun töihin.”

Myllymaan avopuoliso Christian Fiore on tallin hevosten ykköskuski, ja Fiore kengittää kaikki tallin hevoset. Lisäksi hän ajaa kilpaa Jerry Riordanin ja Magnus Dahlenin valmennettavilla.

”Hän oli hyvä kuski jo Italiassa ja on kehittynyt täällä paljon. On päässyt vauhtiin ja saanut jo sen verran kunnioitusta, että jos pääsee keulaan, ei joku ole heti prässäämässä. Hänellä on vielä oppilaslisenssi, mutta se varmaan pitää muuttaa ensi vuodeksi, kun ajomäärä kasvaa.”

Fiorelle ja Myllymaalle on tulossa alkukesästä perheenlisäystä, jolloin apukäsiä tarvitaan sekä tallille että lastenhoitoon. Pariskunta satsaa tosissaan valmennustoimintaan, joka sai vauhdikkaan alun uudenvuodenaattona Othalan 75-voiton myötä.

”Meillä kyllä treenataan kovaa ja säännöllisesti”, Myllymaa huomauttaa. ”Ihan sama, mitä taivaalta tulee niin hevoset ovat aina radalla. Säännöllisyys ja usko niihin hevosiin varmaan ratkaisee. Totta kai tarvitaan hyvät hevoset ja lisäksi niitä pitää treenata kunnolla, sillä Ruotsissa mennään niin kovaa.”

Keväällä 2017 Finlandia-ajon voittanut D.D.’s Hitman oli Laura Myllymaan silmäterä silloin, kun Hitman oli vielä Petri Puron valmennuksessa. Kuva: Anu Leppänen

Tällä viikolla on saumoja sekä 86- että 75-voittoihin. Keskiviikkoiltana yhtenä 86-kohteena on Åbyssa ajettava sprintterilähtö, jossa Myllymaan valmentama Neverendingdream lähtee ykkösradalta. Hän hankki ruunan marraskuussa huokeaan hintaan.

”Siitä oli vähän sanottu siihen tyyliin, että lykkyä tykö – ei se tule menemään mihinkään. Hevonen ei maksanutkaan paljon mitään, ostettiin se yhden omistajan kanssa. Silti se tuntui saakelin hyvältä heti ensimmäisestä treenikerrasta lähtien. Ajattelin, että on se nyt kumma, jos tämä ei mene mihinkään.”

Neverendingdream aloitti uusista käsistä joulun alla Åbyssä ja oli keulavoittajan takaa ihan hyvä kakkonen. Tämän illan lähtöön nopea avaaja sai otollisen ykkösradan.

”Olin muuten ihan tyytyväinen viime starttiin, mutta sillä olisi voinut olla kevyempi balanssi. Kurveissa oli vaikeuksia. Nyt viilataan balanssia ja laitetaan spiderkärryt. Viimeksi kärryjen muoto ei ollut ihan oikea tälle hevoselle. Hevonen lähtee kuin tykki auton takaa, joten tuosta ei tarvitse kuin antaa mennä. Sillä on varmaan hyvät mahdollisuudet”, valmentaja summaa.

Lauantaina Jägersron 75-kierroksella startissa ovat uudenvuodenaaton voittaja Othala (75-1) sekä Uappa Di Azzurra (75-4).

”Othalan kautta tuli oikeastaan ensimmäinen asiakas. Petri oli sanonut, ettei tammasta taida tulla mitään, että laittaa siitokseen. Omistaja sitten kysyi, voisinko minä vielä yrittää sen kanssa. Lauantaina sen pitäisi toivottavasti ottaa keulat tai ainakin saada hyvä paikka, sillä se lähtee pahuksen kovaa. Viimeksi Axevallassa rata oli aika painava, mutta lauantaina tuskin on sellainen. Jos rata on hyvä, Othalan pitäisi pystyä menemään uusi 2100 metrin ennätyksensä.”

”Uappa Di Azzurra oli tosi hyvä viimeksi, mutta rata oli siinä vaiheessa päivää jo järkyttävän raskas eikä hevonen enää ihan jaksanut viimeisellä viidelläkymmenellä metrillä. Eivät tosin jaksaneet nekään, jotka olivat Uapan selässä. Nyt lauantaina paikka ei ole mikään mahtava, mutta jos se saa sopivat selät ja pääsee kirimään viimeiset 600 metriä, ei se ihan ulkona ole. Othalalla on kuitenkin mielestäni paremmat mahdollisuudet.”

Lauantain oheislähdössä juoksee lisäksi Un Adri Master, jonka voittotili on vielä avaamatta 45 startin jälkeen.

”Sillä on ollut vaikeuksia kropan kanssa ja se välillä menettää liikaa painoa. Nyt sitä on saatu treenattua kunnolla ja hevonen on ollut oikein positiivinen. Tarkoitus on yrittää silläkin keulaan. Se ei ole vielä elämässään voittanut lähtöä, mutta tämä voisi olla se kerta”, tuore ammattivalmentaja vinkkaa.

Vermon Kuninkuusraveissa 2017 Myllymaa pääsi juhlimaan Olli Koivusen kanssa, kun Edward Ale kiri Suomen mestariksi. Kuva: Anu Leppänen
Jaa artikkeli:

Artikkelit Ulkomaat