Lähdekorven tähtiruuna on kasvanut kansainvälisiin mittoihin

28.8.2018 - 11:36 | Ville Toivonen Artikkelit

Pastore Bob veti Elitloppet-finaalia keulassa pontevin askelin. Vielä tänä vuonna veto ei riittänyt loppuun asti, mutta tulevina vuosina tilanne voi vaikka muuttua. Johan Untersteinerin ajokin perässä Elitloppetin lopulta voittanut Ringostarr Treb. Kuva: Anu Leppänen

Pastore Bob on yksi Ruotsin ravivuoden kovimmista nousijoista. Kari Lähdekorven osaomistama ruuna aloitti kautensa pronssidivarilaisena, ja nyt se mittelee jo maailman kovimmissa ravikilpailuissa.

Viimeisimmän näytteensä kovasta kunnostaan Pastore Bob antoi lauantaina Sundsvall Open Trotissa Bergsåkerissa. Peter Ingves ajoi Johan Untersteinerin valmennettavaa, joka taisteli keulasta hienosti kolmanneksi. Täyden matkan aika 10,3a on maailmanluokkaa.

”Ihan rehellisesti nyt Sundsvallin jälkeen tuli ensimmäisen kerran sellainen fiilis, että tällä voi kohdata kenet tahansa”, Kari Lähdekorpi myöntää. ”Olen satavarma, että se olisi voittanut lähdön, jos olisi päässyt tuikkaamaan tuon vauhdin jälkeen toisesta tai kolmannesta sisältä. Nytkin se olisi varmaan ollut lähellä voittoa, jos Kenneth (Haugstad) ei olisi turhaan käynyt kokeilemassa keuloja Heavy Soundilla. Siinä meni Pastore Bobilta ne voimat, jotka voittoon olisi tarvittu.”

Sundsvall Open Trotista odotettiin Prix d’Amérique -voittaja Readly Expressin juhlaa, mutta se sai lopulta tyytyvä viidenteen sijaa. Voiton vei Pastore Bobin takaa iskenyt Milligan’s School, ja myös kolmantena sisällä matkannut Sorbet ehti niukasti Pastore Bobin edelle.

”Ei Peterillä ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin ajaa Readly Expressiä vastaan”, Lähdekorpi kertaa. ”Jos takana olleita olisi ruvennut pussittelemaan loppusuoran alussa, Pastore olisi ehkä voinut olla toinen, mutta ainakin voittaja olisi joka tapauksessa päässyt kiriin, kun Heavy Sound väsyi sen verran. Ja olisihan se tuntunut aika typerältä alkaa pussitella Milligan’s Schoolia, kun Readly Express tulee kolmatta.”

Hoitaja Andreas Johansson on tärkeä osa Pastore Bobin menestystiimiä. Kuva: Ville Toivonen

Lähdekorven kautta on kulkenut vuosikymmenten saatossa lukematon määrä hevosia, mutta tuossa joukossa Pastore Bob on poikkeustapaus. Lähdekorven KM Hästfarm i Holm Ab osti hevosen vanhan kimppakaverinsa Rolkur Inv. Ab:n eli Roland Svenssonin kanssa viime talvena. Marraskuussa tehdyn kaupan aikaan silloisen oriin voittosumma oli karvan alle 500 000 kruunua. Sen jälkeen Pastore Bob on tienannut 15 startissaan lähes 2,7 miljoonaa kruunua ja lyönyt läpi Ruotsin ravihuipulle.

”En tietysti ymmärtänyt, että siitä tulee näin hyvä hevonen. Ajattelin, että ruunaus auttaa sitä jonkin verran, ja siitä tulee hyvä kilpahevonen, joka menee parissa-kolmessa vuodessa pronssi- ja hopeadivisioonien läpi. Sellainen on jo tosi hyvä hevonen, joka tekee sen ja tienaa 500 000 kruunua vuodessa.”

Pastore Bobin nopeasta noususta ykköstasolle Lähdekorpi ottaa osan kunniasta itselleen.

”En minä paljon osaa, mutta kilpailuttamisesta ymmärrän jonkin verran”, hän kuvailee. ”Se on ollut oleellinen osa hevosen nousua. Jos sitä olisi koko ajan kilpailutettu kuten Johan olisi halunnut, Pastore Bobilla olisi nyt ehkä 1,6 tai 1,8 miljoonan kruunun voittosumma. Oikeastaan kaikkiin isoihin kisoihin on menty vastoin Johanin alkuperäistä tahtoa, eikä hän olisi halunnut lähteä Bergsåkeriinkaan.”

Finlandia-Ajon voitto tiesi Pastore Bobille kutsua Elitloppetiin. Solvallan urheilupäällikkö Anders Malmrot toimi kutsujana. Kuva: Tomi Kaminen

Suomalaislähtöinen Peter Ingves on ollut Pastore Bobin ohjissa sen kahdessa viime kilpailussa.

”Jubileumspokalenissa Johanilla oli Cyber Lane, ja hän kysyi, kenet halutaan kuskiksi. Peter oli ykkösvaihtoehto. Hän oli sitä muutenkin, mutta tietysti myös sen takia, että hän on jonkin verran ajanut Johanin muitakin hevosia, eli hänen tiesi olevan Johanillekin mieleinen vaihtoehto”, Lähdekorpi kertaa.

Ingvesin ja Pastore Bobin ensimmäinen yhteinen startti päättyi pussitukseen.

”Hevonen oli ollut tosi hyvän tuntuinen. Peter sanoikin lähdön jälkeen, että tämä oli viimeinen kerta, kun hän kuuntelee ajo-ohjeita. Hän ei kuulemma enää jää tuolla hevosella huonojen hevosten taakse pussiin”, Lähdekorpi nauraa.

Ingves sai jatkaa ruunan ohjissa myös Bergsåkerissa.

”Luulen, että Johan ei vaan uskonut Pastoreen niin paljon, että olisi lähtenyt ajamaan sitä Bergsåkeriin. Hän oli Tanskan Derbyssä, mutta Derbyhän ajettiin vasta sunnuntaina, ja Johan oli lauantaina Tanskassa ajamassa aika tavallista hevosta. Muutkin kuskit ehtivät sunnuntaiksi Kööpenhaminaan.”

Suomalaisille Pastore Bob tuli tutuksi viime keväänä, jolloin se voitti Finlandia-Ajon ja oli ennen sitä kolmas Seinäjoki Racessa. Finlandia-Ajon voiton myötä Pastore Bob sai paikan Elitloppetiin, jossa se selvisi karsintansa nelosena kunniakkaasti finaaliin. Siinä Pastore Bob veti keulassa ylikovaa ja taipui finaalin hännille.

”En minäkään ollut vielä keväällä varma, onko tämä Elitloppet-tason hevonen, vaikka siellä juoksikin”, Kari Lähdekorpi myöntää.

Sittemmin meno on vain parantunut. Elitloppetin jälkeisessä kilpailussaan Kalmarissa Pastore Bob kylmeni kattilapäisen 1.06-avauksen jälkeen. Sitä seuranneessa kisassaan Lindesbergissä Pastore Bobilla ajettiin varovasti ja se jäi hyvissä voimissa pussiin. Sen jälkeen tuli kakkossija Heavy Soundin voittamasta St Michelistä ja kolmossija Propulsionin voittamasta Hugo Åbergs Memorialista. Molemmissa Pastore Bob meni 1.09-tulokset.

Loistavan Bergsåkerin kisan jälkeen Pastore Bobin haasteet eivät ole ainakaan pienenemässä. Ruunan on määrä juosta UET Trotting Mastersin finaalissa syyskuun puolivälissä, ja sen jälkeen Lähdekorpi haaveilee lokakuun puolivälissä Yonkersissa USA:ssa ajettavaan International Trotiin osallistumisesta.

Miljoonan dollarin palkintopotista ajettava kisa sopisi Pastore Bobille loistavasti.

”Siellä on 800 metrin rata, ja olisihan tuollainen hyvin kaarteet juokseva starttiraketti sinne tosi kova pala”, Lähdekorpi painottaa.

Pastore Bobia ei ole vielä kutsuttu Yonkersiin, mutta Lähdekorpi uskoo ruunalla olevan hyvät saumat mukaan pääsemiseen.

Klaus Koch kutsuu sinne hevoset, ja olen pommittanut häntä koko kesän”, Lähdekorpi nauraa. ”Välillä Klaus taisi jo olla vähän kyllästynyt ja sanoi, että ota rauhallisesti, mutta viime startin jälkeen hän sanoi, että nyt ollaan jo lähellä.”

Pastore Bob on monissa liemissä keitetyn Kari Lähdekorven uran parhaita hevosia. Kuva: Anu Leppänen

Jos kilpailumatka USA:han toteutuisi, sinne suuntaisi kunnon kannustusjoukko.

”Pastore Bob on ollut hauska juttu myös lapsilleni. Nämä ovat myös heidän hevosiaan, ja onhan huipputasolla kilpailevassa hevosessa eri tavalla seurattavaa kuin tavallisemmissa.”

Kimppaomistamisen riemut ovat muutenkin pinnassa Pastore Bobin kohdalla.

”Olemme omistaneet Rolandin kanssa hevosia yhdessä vuodesta 1992 alkaen, enimmillään niitä oli samaan aikaan noin 25”, Lähdekorpi kertoo. ”Ollaan hänen kanssaan todettukin, että ei hevosenomistaminen ole koskaan ollut näin kivaa kuin se nyt on. Roland on seitsemänkymppinen ukko, ja hän kiertää katsomassa kaikki Pastoren kisat.”

Aivan yhtäjaksoisesti Lähdekorpi ja Svensson eivät ole hevosia kimpassa omistaneet, sillä yhteistyö katkesi Lähdekorven lopetettua oman tallin pidon.

”Olisiko tästä puolitoista vuotta, kun soitin Rolandille, että eikö hommata taas jotain kimpassa, ja hän oli heti mukana menossa. Nyt kimppahevosia taitaa olla suunnilleen kahdeksan, mutta tarkoitus on pitää ehkä neljää, viittä hevosta. Niitä vähän kertyi, kun ostimme yhdeksän hevosen nipun, joista osa on vielä jäljellä.”

Kaikkiaan Lähdekorvella on parisenkymmentä hevosta.

”Aikomuksena on ollut vähentää Suomessa hevosia, mutta ei se ole ihan hirveän hyvin onnistunut. Joskushan sitä hetken ajattelee, että lopettaa kokonaan, mutta kun näitä on yli 40 vuotta omistanut, niin turha kai sellaista on puhua. Ei tämä mihinkään lopu.”

Vaikka Lähdekorvella on matkan varrella ollut monenlaisia omiakin hevosia, Pastore Bob on ilman muuta yksi parhaista.

”On siinä itsellekin yllättävän iso ero, että onko tavallinen kultadivarilainen vai huippuhevonen”, hän myöntää. ”Kyllä Pastore Bob pitää kuitenkin jo sellaiseksi laskea, se on kuitenkin tehnyt niin riskejä juoksuja niin kovissa lähdöissä, että ei sitä voi yhtään vähätellä. Ja sekin pitää muistaa, että hevonen on vasta viisivuotias. Sitä on itsekin vasta ruvennut ajattelemaan, että ei tämä ehkä olekaan sen ainut kesä.”

Finlandia-Ajon voittoa juhlimassa Maija Lähdekorpi, Johan Untersteiner, Hanna, Pekka ja Kari Lähdekorpi sekä Roland ja Inga-Lill Svensson. Kuva: Anu Leppänen
Jaa artikkeli:

Artikkelit