Terri tykkää Turusta ja työstään

14.11.2017 - 9:12 | Miika Lähdeniemi Artikkelit Suomi

Tämän vuoden Salamakypärä Terri Lehtonen, 25, työskentelee Harri Koivusella. Tammikuussa Terriä odottaa palkintomatka Prix d'Ameriqueen. Kuva: Anu Leppänen

Salamakypärät-sarjan voittaja Terri Lehtonen on kutsumusammatissaan Harri Koivusen ravitallilla Turussa. Tie nuoreksi raviammattilaiseksi on kulkenut ponien ja työssä oppimisen kautta.

Nuorten kokelasohjastajien kilpailusarja Salamakypärät huipentui viime lauantaina Vermossa. Finaalissa omalla passihevosellaan Partytimella neljänneksi ajanut Terri Lehtonen nappasi kahdeksasta osalähdöstä koostuneen kisan voiton ja vei viidennen Salamakypärä-tittelin. Edelliset voittajat ovat olleet Jere Kiveinen, Jukka Torvinen, Hannu Torvinen ja Iikka Nurmonen.

Salamakypärät-kisan kantava ajatus on tukea ammattivalmentajilla työskentelevien alle 25-vuotiaiden kuskien etenemistä ohjastajamarkkinoilla. Tuore Salamakypärä-voittaja ajoikin uransa ensimmäisen voiton kilpailusarjan aikana, vieläpä Suur-Hollola-raveissa Jokimaalla.

”Oli hienoa voittaa ison yleisön edessä ja paljon tuttuja oli hurraamassa. Tosin se ei ollut ihan voitettu lähtö, kun tulin toisena maaliin, mutta voittaja hylättiin murtautumisesta”, Terri Lehtonen huomauttaa.

25-vuotias Lehtonen työskentelee hevosenhoitajana Harri Koivusella, joka on ollut vuosikausia maan kärkivalmentajia. Talli saavutti viime vuonna ennätykselliset 133 voittoa, ja tämän kauden valmentajatilastossa Koivunen on kuudentena. Lehtonen on ollut menestystallilla töissä seitsemän vuotta, ja vaikuttaa varsin tyytyväiseltä nykytilanteeseen.

Mielekkyydessä on osansa myös kotiseuturakkaudella: Turku on paras paikka turkulaiselle. Jos Olli Koivusen muutamiakin haastatteluita on uskominen, se on Suomen paras kaupunki.

”Olen kyllä tykännyt olla täällä, eikä ole tehnyt mieli vaihtaa muualle. On mukavat työkaverit, omistajat ja hyvät hevoset. Ja kun olen syntyjään turkulainen, kaikki sukulaiset ja kaverit ovat täällä”, Metsämäen alueella asuva Terri myhäilee.

”Onhan hevosenhoitajan työ rankkaa ja päivät pitkiä, ei sitä voi kieltää, mutta siitä vain tykkää niin paljon”, Terri Lehtonen tiivistää. Kuva: Anu Leppänen

Turku-viisastelut sikseen ja asiaan eli hevosiin, raveihin, kilvanajoon ja hevosenhoitajan ammattiin. Salamakypärät-sarjassa keskiössä on kilvanajo, mutta Terrin päätyönä on hevosten päivittäisestä hyvinvoinnista vastaaminen, treenaaminen ja hoitaminen.

Lehtosella on tällä haavaa yksitoista passihevosta, joista Sahara Foxylady ja Questionmark Me ovat olleet tänä vuonna esillä myös suurkilpailufinaaleissa.

”Passihevosten määrä vaihtelee jonkin verran, nykyinen määrä on aika lailla maksimi. Meitä on tallilla töissä Harrin ja Ollin lisäksi viisi muuta, ja pari miestä käy säännöllisesti ajamassa hiittiä. Jokainen ajaa omia passejaan ja kerralla ajetaan kuusi tai seitsemän hevosta niin, että Harri vetää lenkit ja hänen perässään ajetaan.”

”Totta kai hevosiin jonkin verran kiintyy, mutta siihenkin on tottunut, että hevosia tulee ja menee. Kaikki ovat samanarvoisia. Ja aina pitää olla iloinen, kun pärjätään, oli se mikä lähtö tahansa”, Lehtonen painottaa.

Terrin tyypillinen työpäivä alkaa aamuviideltä. Kun hevoset on ruokittu ja talli siivottu, puoli kahdeksalta alkaa treenaaminen. Päivän ajot on ajettu yleensä puolenpäivän aikoihin, minkä jälkeen alkaa vähintään yhtä tärkeä osa, jossa hevosenhoitajat ovat avainroolissa.

”Iltapäivä menee hevosia hoitaessa. Kaikki ajetaan kerralla pois aamupäivän aikana ja loppupäivä on sitä, että jokainen tekee omat hommansa sitä tahtia kun tekee. On jalkojen hoidot, tallin siivoukset ja ruokinnat. Taukojakin pystyy hyvin pitämään ja yleensä pääsen kotiin kolmen neljän maissa, ellei ole raveja”, Lehtonen kertoo arkipäivästään.

Koivusen tallilla on noin neljäkymmentä hevosta, joten ravipäiviäkin kertyy paljon. Ravit ovat jakaantuneet nykyään maantieteellisesti niin, että usein maanantait ja torstait ovat ainoita ravivapaita päiviä.

Hevosten lisäksi ammattivalmentajien ja myös hoitajien osa työtä on yhteydenpito hevosenomistajien kanssa. Nykyään yhteydenpitoon hyvät välineet.

”Laitetaan usein kuvia tai videoita hevosista ja hiiteistä. Omistajat kyselee usein kuulumisia suoraan minultakin, starttisuunnitelmat toki Harrilta. Meillä onkin tosi mukavia hevosenomistajia. Passihevosia katsotaan välillä niin, että saman omistajan hevosia on samalla hoitajalla. Tosin aina myös sen mukaan, kenellä on vähiten hevosia sillä hetkellä. Siitä asiasta ei ole koskaan tarvinnut kinastella.”

Terri Lehtonen ajoi lokakuun Salamakypärät-lähdössä uransa toisen voiton Golda Opalilla, jota valmentaa Jeroen van Craen. Kuva: Anu Leppänen

Heti Salamakypärät-voittoa seuraavana arkipäivänä Terri kävi ottamassa passikuvat. Passin pitää nimittäin olla voimassa tammikuun lopussa, kun Terri lähtee palkintomatkalle Prix d’Amerique-raveihin. Salamakypärät-sarjan kaksi parasta pääsee matkalle raviurheilun suurmaahan. Pariisiin lähtee siis matkaseuraksi kakkoseksi sijoittunut pesunkestävä porilainen Arna Ruohomäki.

”Prix d’Ameriqueen on pitänyt lähteä joskus aiemminkin, mutta tämä on nyt ensimmäinen kerta. Muutenkin täytyisi lähteä välillä katsomaan muiden maiden ravitouhua. Harri on sanonutkin, että hommaa jollekin paikan, jos haluan lähteä. Ei se ole kuin itsestä kiinni”, Terri sanoo.

Ruotsin pääradalta Solvallasta on yksi mieleenpainuvimmista voitoista Lehtosen uralla. Passihevonen Fine By Me voitti päivälleen kaksi vuotta sitten oppilaslähdön Solvallassa Oskar Kylin-Blomin ajamana. Myös onnistumiset kotimaisissa T76-lähdöissä ovat lämmittäneet mieltä.

Tärkeää oppia on tullut myös oman hevosen, nyt kantavana olevan Hard To Heartin kanssa. Se oli Terrin passihevonen jo nuorempana ja kun tamma tuli viisivuotiskaudella myyntiin, päätös oli helppo. Hard To Heartilla hän ehti ajaa yli 30 starttia.

”Se tuli sen verran tärkeäksi, että varmaan ensimmäinen varsakin täytyy pitää itsellä. Hard To Heart on opettanut meikäläistä paljon. Sillä aloin ajaa tavallisia lähtöjä, alkuun oli lähinnä oppilas- ja naisten lähtöjä”, Terri valaisee.

”Ammattikuskien joukossahan on helpompaa ajaa, tosin nykyään oppilaslähdöissäkin kaikki ovat aika kokeneita kuskeja. Olin kuitenkin ennen huono ajamaan vierailla hevosilla, mieluummin vain tutuilla kun ei ollut vielä niin paljoa kokemusta. Salamakypärien myötä tuli uusia tuttavuuksia ja esimerkiksi Sun Vincent oli siitä kiva, että sillä sain ajaa paria lähtöä Lahden-voiton jälkeenkin.”

Ohjastajaura alkoi jo 51 ponilähdöllä, joista tuli kuusi voittoa. Lehtosen mukaan niistä sai myös hyvää perusoppia raveissa toimimisesta. Salamakypärällä on takana myös muutamia monté-lähtöjä.

”Montéura loppui hyvin äkkiä meikäläisen kohdalla. Ei se jotenkin sytyttänyt ja siinä tarvitsisi myös paremman kunnon. Pitää treenata itsekin paljon, että montéa kannattaa mennä. Kunnioitan kaikkia, jotka sitä menevät, he ovat kovassa kunnossa.”

Ponit sen sijaan olivat lähellä sydäntä, olihan perheeseen tullut ensimmäinen poni jo Terrin ollessa puolivuotias. Hänen äidillään ja siskollaan on nykyään muutama itse kasvatettu ratsu, minkä lisäksi Terrillä itsellään on russ-poni.

Kun kotona oli koko ajan hevosia ja poneja, uravalinta alkoi selkiytyä jo kouluvuosina. Terri kävi oppisopimuksella Ypäjän hevoskoulun, minkä jälkeen siirtyi töihin Harri Koivuselle.

”Harri sanoi, että olisi töitä tarjolla. Sinne oli helppo siirtyä, kun olin jo käynyt heillä kolmisen vuotta vapaapäivinä auttelemassa ja viikonloppuisin raveissa.”

Salamakypärän vapaa-aika kuluu läheisten parissa. ”Käyn kummipoikaa ja mummia katsomassa, se on tärkeintä vapaapäivän viettoa. Ja koetan nähdä muitakin kuin hevoskavereita, ettei hevoset ole ihan aina jutunaiheena”, Terri naurahtaa. Kuva: Tomi Kaminen

Salamakypärät-sarjaan on kuulunut kilvanajon lisäksi myös koulutuksia. Kaksitoista nuorta ohjastajaa on saanut muun muassa mediakoulutusta, ja viime lauantaina ennen finaalilähtöä ajajaliigan ykkönen Mika Forss oli keskustelemassa nuorten ohjastajien kanssa aiemmista lähdöistä.

”Siitä sai paljon enemmän irti, kun katsottiin ammattikuskin kanssa lähtöjä. Toki lähdöt tulee muutenkin katsottua jälkikäteen ja mietittyä, olisiko voinut tehdä jotain toisin ja miten se olisi vaikuttanut lopputulokseen. Hyvä niitä on katsoa, kun startteja on vielä aika vähän”, Lehtonen sanoo.

Koulutusten ja uusien kontakteiden lisäksi salamakypäristä muodostui Terrin sanoin ”huippuporukka”.

”Tuli uusia ystäviä ja nykyään pidetään paljon yhteyttä, yhteisessä Whatsapp-ryhmässä jutellaan joka päivä. Itse lähdöistä ei tullut niin paljoa juteltu. Lähinnä se oli sellaista hyvänhenkistä suunsoittoa etukäteen, että kuka ajaa mistäkin paikasta”, Terri naurahtaa.

Ensi vuoden Salamakypärät-sarjaan Lehtonen ei 26-vuotiaana pääse enää mukaan ja yleensä tapana on ollut, että edellisvuoden voittaja on antanut tilaa uusille nimille. Kilvanajo kuitenkin kiinnostaa edelleen.

”Tulevaisuudesta en osaa sanoa enempää, mutta hevosten kanssa työskentelely on semmoinen juttu, mitä tykkään tehdä.”

Tämän vuoden Salamakypärät yhteiskuvassa. Eturivissä voittaja Terri Lehtonen vierellään muut mitalistit Arna Ruohomäki ja Emma Väre. Kuva: Anu Leppänen
Jaa artikkeli:

Artikkelit Suomi