Euroopan mestaruus Suomeen – ja toinenkin puoliksi!

12.10.2019 - 21:48 | Jari-Pekka Rättyä Uutiset Suomi

5-vuotiaixden Euroopan mestaruus jäi Suomeen. Stonecapes Queilan takana Hotshot Luca oli kolmas, Willow Pride neljäs ja Callela Lisbeth viides. Kuvat: Terhi Piispa-Helisten

Stonecapes Queila villitsi kotiyleisön Vermossa voittamalla 5-vuotiaiden Euroopan mestaruuden. Myös 3-vuotiaiden mestari Ecurie D on puoliksi suomalaisessa omistuksessa.

Ainoat ongelmat Hannu Torvisen ohjastamalla, Christa Packalenin valmentamalla ja Susanna Packalenin omistamalla Stonecapes Queilalla oli lähtökiihdytyksessä, jossa tanskalainen Commit Boom Bay oli selityksittä nopeampi. Sen laukattua Stonecapes Queila peri keulat ja oli lopulta suorastaan omaa luokkaansa.

”Vaikka vauhti oli kovaa, meno oli tosi helppoa, ja ajattelin, että kokeillaan ajaa keulasta”, Hannu Torvinen perusteli voitokasta taktiikkaa.

Vaikka kyseessä on ykköstasolla suhteellisen rutinoitumaton tamma, sen syksyn tavoitteeksi ilmoitettiin jo hyvissä ajoin Euroopan mestaruuslähtö.

”Hyvä se oli jo 3- ja 4-vuotiaana, mutta vielä toisohjainen eikä ollenkaan valmis. Derbyn karsintoihin en olisi  viime vuonna edes ilmoittanut sitä, mutta äiti halusi sitä. Finaaliin selviäminen oli hieno saavutus”, Christa Packalen alusti.

”Nyt kun hevonen oli mennyt vielä siitäkin eteenpäin ja EM ajettiin Suomessa, se oli luonnollinen tavoite.”

Hevonen tuli Packaleneille varsana ensin leasingiin.

”Se oli Cyril Rocherin omistuksessa ja opetettu Teivossa, kun äitini liisasi sen. 3-vuotissyksyllä hän sai ostaa sen.”

”Tänä syksynä ajetaan vielä ainakin St Leger. Talvi treenataan, tamma tarvitsee sitä vielä.”

Ensimmäisen 5-vuotiaiden Euroopan mestaruuden Suomeen Rockyllä ajanut Martti Ropponen juhli Stonecapes Queilan mestaruutta Hannu Torvisen kanssa.

Isäoriin kasvattaja paikalla

Stonecapes Queilan, kuten kaikki Stonecapes-hevoset, ovat kasvattaneet Maini ja Saku Mikkola.

Uskomaton yhteensattuma oli, että sen isän Otello Pierjin kasvattaja ja osaomistaja Pierre Julienne oli puhujavieraana EM-päivän avanneessa jalostusseminaarissa, ja hänet oli pyydetty palkitsemaan EM-lähdön voittajaa – voittajaa tietämättä!

Julienne omistaa myös yhden Facetime Bourbonin siitosoikeuden, jonka hän osti 80 000 eurolla. Pian kaupan jälkeen siitä tarjottiin 120 000 euroa!

”Vaati aika kovaa luonnetta olla hyväksymättä sitä tarjousta”, Julienne naureskeli Vermossa.

Pierre Julienne ei olisi voinut valita parempaa päivää Suomen vierailulleen. Kuva: Jari-Pekka Rättyä

Ecurie D:llä oli varaa laukatakin

5-vuotiaiden Euroopan mestaruuslähtö käynnistyi dramaattisesti, kun suosikki Ecurie D ei ensin kääntynyt auton taakse ja toisella lähtöyrityksellä laukkasi. Sen peli näytti pelatulta.

”Ori on yleensä tosi rauhallinen, mutta tänään se oli ylilatautunut”, ohjastaja Björn Goop kommentoi alun kommelluksia.

Laukalle sortui myös Custom Colt, jonka laukka jatkui hylkäykseen saakka. Joukkoa johti pitkään toinen norjalainen Golden Dream M.E., mutta Ecurie D:n pistettyä päätöspuolikkaalla ison vaihteen silmään se runttasi kalkkiviivoilla keulahevosesta  väkisin ohi. Raskolnikov Frido kiri taustalla pronssille, Harri Koivusen ajama virolaisvieras Ferus Galax oli neljäs ja puolimatkassa johtavan takaa sen rinnalle noussut First Class Lady taipui viidenneksi.

”En menettänyt toivoani laukan jälkeen, sillä hevonen tuntui hyvältä ja pääsi revittelemättä pääjoukkoon mukaan. Hevonen oli tosi hyvä, ja sillä on edessään hyvä tulevaisuus”, Goop vakuutti.

Viimeisenä Ecurie D:n rynnistyksen alla joutui taipumaan kuvan oikeassa reunassa Golden Dream M.E:

Marko Kreivi satsaa hevosiin

Vaikka omistajana näkyy käsiohjelmatiedoissa kasvattaja Jean-Pierre Dubois, Ecurie D:n ovat jo jonkin aikaa omistaneet suomalaistaustainen Marko Kreivi ja ravintoloitsija Süleyman Yüksel. Hevonen on maksettu ja kauppa on selvä, mutta viimeisiä yksityiskohtia myöten kauppa vahvistuu tutkimuksilla, joissa selviää Ecurie D:n siitosarvo. Niitä ei ole ehditty vielä tekemään.

Kreivin vanhemmat ovat suomalaisia, mutta hän itse on syntynyt Göteborgissa. Myytyään autokorjaamoketjunsa kaksi vuotta sitten Suomessa Autoklinikat omistavalle ruotsalaisyritykselle, johon jäi osaomistajaksi, hän ryhtyi satsaamaan hevosiin. Niitä hän omistaa jo nelisenkymmentä – 6-7 yhdessä Yükselin kanssa.

”Alun perin tarkoitukseni oli satsata kasvatukseen, ja yksi kasvattini olikin jo myynnissä Lexingtonin ja toinen on Harrisburgin huutokaupassa”, Marko Krevi kertoi.

Kilpahevoset ovat kuitenkin astuneet vahvasti kuvaan mukaan, ja niistä Stoletheshow olisi päässyt mukaan UET Grand Prx’n finaaliin. Sen sijasta se juoksee kuitenkin huomenna sunnuntaina Hampurissa.

”Ecurie D:tä käytiin katsomassa ensi kertaa jo 2-vuotiaana, mutta kauppoihin pääsy vaati aikaa. Ecurie D on juossut meille vasta kolme viime starttiaan”, Kreivi kertoi.

Marko Kreivi (vas,) on satsannut rajusti hevosiin ja omistaa niitä Ecurie D:n lisäksi nelisenkymmentä.
Jaa artikkeli:

Uutiset Suomi

Jätä kommentti