Hippos tarkistaa hevosten hyvinvointia pistokokein – mukana viisi rataa ja Kunkkarit

2.7.2019 - 16:00 | Kaijaleena Runsten Uutiset Suomi

Forssan Elina Hirvonen, Lahden Tomi Himanka, Hippokselle tilauksesta työskentelevä Johanna Catani ja Seinäjoen Jyri Saranpää tekevät yhdessä töitä vastuullisuuden lisäämiseksi ja mittaamiseksi Kuninkuusraveissa. Kuva: Kaijaleena Runsten

Lahden, Seinäjoen ja Forssan Kuninkuusraveissa aloitetaan vastuullisuustyö. Hevosten hyvinvoinnista huolehtiminen on myös osa sitä.

Hippoksen eläinlääkäri Martti Tala toteaa, että hyvinvoinnin pilottikokeilun takana on arvojen muuttuminen yhteiskunnassa.

”Meidän on voitava viestiä, kuinka hienoja urheilijoita hevoset ovat. Suurelle yleisölle ei ole välttämättä lainkaan selvää, miten hevosia hoidetaan ja miten paljon niiden eteen tehdään työtä.”

Enää ei siis riitä, että hevosväki itse tietää hoitavansa hevoset hyvin. Se on myös osoitettava muille.

Kokeilussa ei tämän vuoksi ole kysymys siitä, että haluttaisiin valjakkotarkastuksissa löytää virheitä vaan päinvastoin tavoitteena on todistaa, mitkä kaikki asiat ovat jo hyvin.

Ensimmäiset tarkastukset tehdään Kaustisella perjantaina ja lauantaina. Joka raveissa tuomaristo arpoo viisi valjakkoa tarkastukseen ja asiasta kerrotaan sisään kirjoittautumisen yhteydessä.

Mukana kokeilussa ovat myös Forssa, Kouvola, Kuopio ja Oulu. Myös Lahden Kuninkuusraveissa suoritetaan molempina päivinä hyvinvointitarkastuksia.

 

Ehjä ja asianmukainen valjastus tarkastetaan osana pistokoetta, joka osuu viidelle valjakolle joka raveissa. Kuva: Anu Leppänen

Hevosen kunto ja varusteet

Tarkastuksessa arvioidaan hevosen yleiskuntoa, jalkoja, kavioita ja suuta.

”Siinä arvioidaan hevosen ravitsemustilaa, kengättömyyttä sekä esimerkiksi mahdollisia arpia”, Tala avaa.

Myös kärryjen sääntöjen mukaisuuden arviointi ja lyhyt katselmus, että valjaat ovat ehjät eikä käytössä ole muita kiellettyjä varusteita, sisältyvät asiaan.

Toiminta suoritetaan valmentajan kanssa sopien niin, että se haittaa kilpailuun valmistautumista mahdollisimman vähän.

Ohjeistus on jo lähtenyt näiden ratojen eläinlääkäreille. Lisäksi keskustelen heidän kaikkien kanssa ennen ensimmäistä tarkastuskertaa puhelimitse, Martti Tala toteaa.

 

Tavoitteena koko maa

Tarkastuksista vastaavat varikkovalvoja ja eläinlääkäri. Tarvittaessa myös kengittäjä osallistuu arviointiin.

Tulokset kirjataan kilpailueläinlääkärin raporttiin ja Heppa-järjestelmään.

Pilottijakso kestää lokakuun loppuun, minkä jälkeen kokemukset kootaan yhteen.

”Kokemukset arvioidaan ja niiden perusteella päätetään jatkosta. Tahtotila on, että tämä laajentuisi kaikille radoille”, Tala linjaa.

Ruotsissa vastaavia tarkastuksia on jo tehty jonkin aikaa.

”Siellä tietty resurssit ovat tähänkin hommaan suuremmat kuin meillä. Osin tämän syynkin takia alkuun pilotissa vain viisi valjakkoa per ravit. Kokemusten perusteella nähdään, mihin rahkeet riittävät tällä nykyisellä miehityksellä.”

Lue myös:  Hippoksen tiedote hyvinvointitarkastuksista

 

Osa myös Kuninkuusravien vastuullisuustyötä

Kolmissa seuraavissa Kuninkuusraveissa kehitetään toiminnan muutakin vastuullista. Tapahtuman ympäristö-, sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä pyritään parantamaan.

Taustalla on sama peruste kuin Hippoksen hyvinvointikokeilussa: yleisö haluaa tietää, kuinka tapahtumia järjestetään ja miten raveissa toimitaan.

Hippos ja Lahden, Seinäjoen ja Forssan raviradat tiedottivat tiistaina vastuullisuustyön alkamisesta.

Lahdessa saatetaan homma alulle. Seinäjoella ja Forssassa vastuullisuutta pyritään sitten viemään pienin askelin eteenpäin niillä mittareilla, jotka Lahden tapahtuman jälkeen sovitaan.

Ympäristövaikutuksiin kuuluvat ennen kaikkea jätehuolto ja ruokapalvelut sekä yhteiskuljetusten suosiminen.

”Haluamme tuottaa mahdollisimman vähän jätettä ja lajitella oikein. Tapahtuman jälkeen määrittelemme yhdessä, miten jätteiden määrät lähtevät pienenemään Seinäjoella. Forssassa ollaan toivottavasti jo oikein hyvällä tolalla”, luonnehtii Jokimaan ravikeskuksen toimitusjohtaja Tomi Himanka.

 

”Vastuullisuustyöhön hyvät pohjat”

Sosiaalisen vastuun osatekijöistä  tärkeä on mainittu hevosten hyvinvointi. Yleisön viihtyvyyttä kartoitetaan aiempiakin vuosia tarkemmalla kävijäkyselyllä.

”Ravit on avoin kaikelle kansalle. Tavoitteemme on tarjota erityyppisiä palveluita eri hintaan erilaisille kävijöille.”

Taloudellista vastuuta eli sitä, kuinka Kunkkarien tuotto hyödyttää omaa aluetta, on tarkasteltava useamman vuoden aikajänteellä, Himanka painotti.

”Arvioimme, kuinka meidän alue pärjää suhteessa muihin esimerkiksi valmennustallien menestyksellä sekä hevoskasvatuksen kehityksellä mitaten.”

Hippoksen tilauksesta raviratojen kanssa vastuullisuusohjelmaa tekevä Johanna Catani katsoo, että Kunkkareilla on hyvät pohjat vastuullisuustyöhön, sillä tapahtuma on rakentunut paikallisen omaleimaisuuden ja aluetalouden ympärille.

”Olen myönteisesti yllättänyt, miten paljon tämän eteen on jo vuosikymmenten ajan tehty”, hän kehuu.

Lisää Kunkkarien vastuullisuusohjelmasta uutisoidaan keskiviikon Maaseudun Tulevaisuudessa.

Lue myös: Hippoksen tiedote Kuninkuusravien vastuullisuustyöstä

Jaa artikkeli:

Uutiset Suomi

Jätä kommentti