Huipputamma siirtyy siitokseen

8.1.2019 - 14:59 | Miika Lähdeniemi Uutiset

Huipputamma Anna Mix ehti käydä kaksi kertaa myös Suomessa. Kuva: Anu Leppänen

Luonteikkaan menestystamma Anna Mixin kilpailu-ura on ohitse.

9-vuotias ranskalaistamma kilpaili syntymämaassaan omistajansa Franck Leblancin valmennuksessa, mutta oli tuttu nimi myös Pohjoismaiden suurkilpailuissa, joissa se kilpaili Sofia Aronssonin käsistä. Vuonna 2016 Anna Mix voitti tammojen Euroopan mestaruuden Solvallassa ja Ranskassa mm. Prix de Bretagnen. Suomessa Anna Mix kävi nappaamassa kaksi kolmossijaa: Finlandia-ajossa 2016 ja Seinäjoki Racessa 2017.

Kaikkiaan Anna Mix tienasi urallaan 1 320 757 euroa, voitti 76 kilpailussaan 19 kertaa ja meni ennätyksen 09,8. Se menestyi sekä kärry- että montelähdöissä, mutta tunnettiin myös luonteikkaana tapauksena. Esimerkiksi Prix d’Ameriquessa 2017 tamma ei suostunut toimimaan volttilähdössä ja poistettiin lähdöstä.

Ruotsissa tammaa valmentaneelle Sofia Aronssonille on jäänyt mieleen tammojen Euroopan mestaruuden lisäksi Axevallan Tammachampionat-viikonloppuna juostu pitkän matkan maailmanennätys.

”Parhaiten muistan kuitenkin Anna Mixin siitä, millainen yksilö se on”, Aronsson kuvaili Travrondenin haastattelussa. ”Se on uskomattoman viisas ja ihana useimmiten. Anna saattoi mennä vapaana täällä kotona, eikä ollut todellakaan sellainen kuin muut.”

Anna Mixin ja Kim Erikssonin tyylinäytettä Solvallasta elokuulta 2017. Kuva: Anu Leppänen
Viime kesäkuussa Franck Nivardin ratsastama Anna Mix heittäytyi juuri ennen lähtöä toimimattomaksi, eikä lopulta osallistunut montelähtöön. Kuva: Miika Lähdeniemi

Päivitetty 8.1.2019: korjattu Anna Mixin voittosumma oikeaksi.

Jaa artikkeli:

Uutiset

Jätä kommentti