Juliette Laxin höyhenenkevyt meno valloitti Pohjanmaallakin

13.4.2019 - 17:50 | Riku Niittynen Uutiset Suomi

Juliette Lax ja Antti Teivainen olivat suvereeneja "Murron suoralla". Kuinka käy kuningatarkisassa Lahdessa? Kuva: Antti Savolainen

”Se on nyt vain joka puolelta parempi”, kiteyttää Jussi Suominen tallinsa kuningatarkilpailutoivon Juliette Laxin hurmaavan menon.

Juliette Lax ei Seinäjoella saanut oikein vastustakaan, kun se ykkösradalta pääsi pahimpia kilpasiskojaan 20 metriä edempää liikkeelle. Sarja oli osuva. Mutta vaikutelma oli niin vakuuttava, ettei etumatkaa välttämättä olisi tarvittu, toki asetelmilla ON vaikutustakin. Kuitenkaan Juliette Lax ei erityisemmin puhaltanutkaan tullessaan katokselle startin ja voittajaesittelyn jälkeen. Ja tammathan tulivat pitkänä helminauhana maaliin: kakkoseksi vahvasti kestänyt Tähtisäihke ei puhaltanut aivan voittajan niskaan maalissa, eikä muut puolestaan sen kuskin Seppo Markkulan niskaan. Aropå, Juliette Laxin ohjastaja Antti Teivainen on muuten kuningatarkilvan historian menestynein ohjastaja seitsemällä seppeleellä.

”Kaikki tuntuu nyt menevän vain hyvin ja oikeaan suuntaan Julieten kanssa”, elimäkeläisvalmentaja Jussi Suominen puhkuu.

”Se on pyöreämpi ja paremman näköinen, kuin aikaisemmin. Se on viihtynyt alusta saakka meidän uudessa maapaikassa, ja treenistä on tullut sille ehkä hieman lisää voimaa. Treeniä on saatu tehtyä aiempaa paremmin. Se on aiempaa tasapainoisempi. Reissaaminen sujui mainiosti, vaikka näin kaukana ei olla vielä käytykään. Lisäksi se on tasapainoinen mys startissa, vaikka tänään katoksella se kyttäsi vähän aikaisempaa enemmän. Kuski sanoi, että se rahoittui sopivasti ennen lähtöä, eikä alun piikkitaistossakaan ollut mitään hätää, kuulemma.”

”Kyllä me Lahteen mennään, jos hevonen on tällainen. Se on sopivasti lähelläkin, ja päästään yöksi kotitalliin. Ei se vieraassa paikassa ole koskaan yöpynytkään. Kuitenkin hevonen ratkaisee, mennäänkö? Kun nyt saisin sen pysymään vain tässä vireessä, ei tässä kannata mitään kikkailla.”

Viime vaiheessa tuli spekulaatioita kotiradan Excalibur Itin mahdollisesta osallistumisesta Seinäjoki Raceen. Lippua ei irronnut, mutta suosittu ruuna nappasi tyylillä päivän stayermatkan kotiin. Niko Jokela ohjasti teräsruunalla aktiivisesti matkalla keulaan, ja kuten tunnettua ei valjakosta ole helppoa päätstä ohi. Tänään se ei ollut lähelläkään. Valmentaja-omistaja Antti Mäntymäki luikautti ikimuistoisesti Juha ”Watt” Vainion Albatrossin voittajakehässä. Tunnetta peliin!

Jaa artikkeli:

Uutiset Suomi

Jätä kommentti