Mäki-Tulokkaan tähdet taas kohdallaan

12.12.2018 - 21:56 | Ville Toivonen Uutiset Suomi

Viimeksi Vermossa keulasta loistanut Sue's Photo hakee taas keulavoittoa. Kuva: Anu Leppänen

VERMO. Tapio Mäki-Tulokkaan tallista voittovuorossa olivat Sue’s Photo ja Star Martini. Välillä ailahtelevat ruunat olivat tällä kertaa tosissaan menopäällä.

Santtu Raitalan ajama Sue’s Photo sai pistää parastaan heti alkumetreillä, kun Kalle Kalas pyrki sen ohi johtopaikalle. Sue’s Photo sai kuitenkin puolustettua asemansa, rauhoitti välillä tahtia ja karkasi 1.10-lopetuksessa näytöstyyliin muilta. Vixpress Li oli voittajan selästä toinen ennen Stardust Fibberiä.

Voitto oli Sue’s Photolle kauden kuudes, mutta ennen tätä se ei ollut neljässä viime kisassa ollut totosijoilla.

”Se tekee niin ailahtelevia esityksiä, ettei siitä ymmärrä etukäteen mitään”, Tapio Mäki-Tulokas ihmetteli.

”Tekisi edes kolme kertaa viidestä tällaisia esityksiä, mutta kun niitä huippuesityksiä tuntuu tulevan ehkä kerran viidestä. Mitään terveydellistä syytä ailahteluun ei ole löytynyt, ja toivotaan, että ne joskus alkavat tasoittua. Kapasiteettihan kyllä näissä pronssidivisioonissa pärjäämiseen.”

Sue’s Photo oli jo varsavuosinaan ikäluokkahevosia, mutta kyvyt eivät täysin ole realisoituneet sen voittosummassa.

”Derbykarsinnassa se kiusasi Elian Webiä loppukaarteeseen asti, ja olisi varmaan mennyt finaaliin ilman laukkaansa. Laukat onneksi jäivät ruunauksessa pois”, Mäki-Tulokas kuittasi.

Star Martini näytti jälleen parastaan. Henna Lehtomäki on ruunan hoitaja. Kuva: Anu Leppänen

Tallin illan toinen ässä oli Star Martini, joka oli Isokengän ykkönen. Mika Forss kierrätti ruunan johtavan rinnalle kiivaiden alkuvaiheiden jälkeen, ja lopussa Star Martini rutisti varmasti ykköseksi. Sille tolppa oli jo kauden yhdeksäs.

”Tavallaan voitto kuitenkin yllätti viime startin jälkeen. Se oli viimeksi pieni pettymys meille, sen olisi pitänyt olla siinä toinen”, Mäki-Tulokas painotti.

”Hyvänä päivänä se pystyy pärjäämään näissä lähdöissä, mutta ei ole semmoinen, kun kaikki ei ole kohdallaan. Kiva, kun tänään tuli onnistuminen.”

Star Martini oli varsavuotensa Markku Niemisen tallissa, mutta otti aikuisiällään huiman harppauksen siirryttyään Mäki-Tulokkaalle reilu vuosi sitten.

”Ei sitä treenaamalla ainakaan ole saatu paremmaksi. Hyvä hevonen tulee aina takaisin, ei sille tehdä muuta kuin pidetään säännöllisen harvoin valjaissa”, valmentaja korosti.

Valppaus ja Koivun Tähti mittelivät haastajadivisioonassa lähes tasapäin. Keulassa juossut Valppaus venytti kuitenkin ykköseksi. Ari Moilanen ajoi Juha Tammen valmennettavaa. Kuva: Anu Leppänen
Harri Koivunen sai loppumetreillä tyylitellä Questinmark Men rattailla. Voitto oli Koivusen omalle valmennettavalle jo kolmas putkeen. Kuva: Anu Leppänen
Alussa muutaman askeleen laukannut La Can Star Chip kiri lopussa selvään voittoon. Pekka Korven suojatti sinetöi 1478 euroa palauttaneen T65:n, jonka oikea rivi löytyi Ravinetin vihjeissä jo pienemmästä 16,80 euroa maksaneesta systeemistä. Kuva: Anu Leppänen
Jaa artikkeli:

Uutiset Suomi

Jätä kommentti