Nordic Kingin ulkomaalaiskuusikko täsmentyi – suomalaiset selvillä maanantaina

14.6.2019 - 14:54 | Jari-Pekka Rättyä Uutiset Suomi

Smedheim Solan on Jan-Olov Perssonin ässä Nordic Kingissä. Kuva: Ville Toivonen

Jan-Olov Perssonin tallin edustajiksi juhannuksen suurkilpailussa vahvistettiin tänään Smedheim Solan ja Tand Kraft.

Juhannuksena PowerParkin radalla Härmässä kilpailtava kylmäveristen Nordic King kerää tänä vuonna huippuosanoton myös ulkomailta. Lähtöauton taakse asettuu suomalaisten lisäksi kuusi kovaa ravuria Norjasta ja Ruotsista.

Mukana ovat alkukesän suurkilpailuvoittajat Tangen Haap ja Odd Herakles, joista ruotsalainen Tangen Haap voitti Solvallan Elitloppet–viikonloppuna Elitkampenin ja Norjan ykkösravuri Odd Herakles puolestaan juhli Oslo Grand Prixin kylmäverilähdön voittoa. Näiden kahden tuoreen voittajan lisäksi naapurimaiden edustajia ovat Smedheim Solan, Valle Mattis, Art Kjarvald ja Tand Kraft.

”Olen todella iloinen, että Nordic Kingissä nähdään Norjan ja Ruotsin huiput kisaamassa parhaita suomalaisia vastaan. Tämä on juuri ollut Nordic Kingin tarkoitus, eli tarjota yleisölle maailman parasta kylmäveriurheilua. Tällä kertaa tulijoita Norjasta ja Ruotsista oli enemmän kuin voitiin ottaa”, Nordic Kingin ideoija Pekka Lillbacka sanoo.

50 000 euron ykköspalkinnosta taistelevat suomalaisnimet ovat selvillä maanantaina, jolloin kotimaisten hevosten ilmoittautuminen päättyy. Tulossa ovat parhaat suomenhevoset Josveisin ja Polaran johdolla.

Huippunimien lisäksi PowerParkin radalla on jälleen tarjolla yleisölle monipuoliset palvelut. Teltoissa on tarjolla tilaa reilut tuhat neliötä ja lisäksi uusi ravintola Kurvikievari terasseineen palvelee juhannuksen ravivieraita. Ensimmäistä kertaa on käytössä myös radan juuri valmistunut kiinteä äänentoisto, ja jo aiempina vuosina nähdyt jättisceenit tarjoavat yleisölle loistavat puitteet nauttia juhannuksen ravijuhlasta paikan päällä.

Juhannuksen aikana  20. -22.6. PowerParkissa ravataan kolmena päivänä torstaista lauantaihin. Nordic King kisataan lauantaina, jolloin ajetaan myös Toto75 –kierros. Torstaina ravit alkavat klo 18 ja perjantaina sekä lauantaina klo 14.

Juhannusta juhlitaan juhannusaattoiltana ja juhannuspäivän iltana myös PowerParkissa, jossa huippuartistit Eppu Normaalin johdolla viihdyttävät yöttömän yön juhlijoita.

Nordic Kingin rata-arvonta tapahtuu maanantaina 17.6. klo 12, ja se on nähtävissä livenä Nordic Kingin Facebook-sivulla. – Nordic Kingin tiedote

Olli Koivusen kansainväliset ajotehtävät jatkuvat Kymi GP:n jälkeen Nordic Kingissä Valle Mattisin rattailla. Kuva: Terhi Piispa-Helisten
Jaa artikkeli:

Uutiset Suomi

Jätä kommentti