Suursuosikit sivurooleissa Kasvattajakruunujen välierissä

16.11.2018 - 21:05 | Ville Toivonen Uutiset Suomi

Anne Kankaan valmentama Peanuts palasi Turussa parrasvaloihin. Arkistokuvassa tamman kanssa myös Ismo Kangas. Kuva: Anu Leppänen

Turussa ajetut kolmevuotiaiden Kasvattajakruunujen välierät nostivat otsikoihin uusia menestyjiä.

Ensin ajettiin tammojen välierät, ja heti ensimmäisessä niistä saatiin yllätysvoittaja. Suursuosikki Bosses Lady eteni alkumatkasta keulaan, mutta loppusuoralla se sai tyytyä kakkossijaan. Ennen Bosses Ladya keulaan edennyt ja sitten suosikin kannassa juossut Peanuts vaihtoi maalisuoralla rytmiään sen verran reippaasti, että ehti vielä selvähkösti suosikin ohi ykköseksi.

Alkuvuodesta hyvin aloittanut Peanuts jäi heinäkuussa tauolle, ja välierä oli sille vasta syyskauden toinen startti. Andover Hallin tyttären omistaa Talli Tenavat ja sen valmentaja on Anne Kangas.

Tammojen toisen erän suvereeni ykkönen oli Pekka Korven tallin Arctic Elsa, joka karkasi lopussa selvästi muilta. Ari Moilanen tarjosi tammalle tasaisen juoksun toisella radalla ja kun Arctic Elsa pääsi etenemään kiertämättä, muut jäivät selvästi taakse.

Oriiden ja ruunien ensimmäisessä erässä suuri suosikki Graceful Swamp laukkasi ensimmäisessä kaarteessa, mutta kiersi vahvan juoksun jälkeen vielä kolmanneksi ja selvisi finaaliin. Voiton vei Ronaldo Malibu, joka puristi lopputaistelussa Majestic Manin edelle. Ensimmäistä kertaa ikäluokkakisoissa tasoaan mitanneen Ronaldo Malibun ohjissa oli Mika Forss ja sitä valmentaa Tapio Mäki-Tulokas.

Kaksikko Mäki-Tulokas ja Forss nokki myös toisen oriiden ja ruunien kasvattajakruunuerän. Kriteriumissa kolmanneksi sijoittunut Mr Big Star piti sisäradaltaan keulapaikan, jolta se karkasi loppuvaiheessa aivan omille teilleen. Kisassa oli laukkojen myötä dramatiikkaakin, sillä muista suosikeista Knows Best laukkasi loppukaarteen alussa ja Zogo Match loppusuoralle tultaessa hylkäykseen.

”Tosi hieno ilta”, Tapio Mäki-Tulokas iloitsi voittajahaastattelussa.

Kolmevuotiaiden tammojen Kasvattajakruunun finaali

1 Arctic Elsa (valmentaja Pekka Korpi)

2 Peanuts  (Anne Kangas)

3 Bosses Lady (Tapio Perttunen)

4 Carbon Crystal (Tapio Mäki-Tulokas)

5 Haley Web (Emilia Hirvi)

6 Spill The Beans (Jukka-Pekka Hukkanen)

7 Justine Case (Tapio Perttunen)

8 Ultimate Critic (Tuomas Korvenoja)

9 Daze (Markku Nieminen)

10 Bean Dead Cert (Tuomas Korvenoja)

11 Hurricane Wilma (Tapio Mäki-Tulokas)

12 Stonecapes Rococo (Harri Koivunen)

Kolmevuotiaiden oriiden ja ruunien Kasvattajakruunun finaali

1 Ronaldo Malibu (Tapio Mäki-Tulokas)

2 Mr Big Star (Tapio Mäki-Tulokas)

3 Majestic Man (Tuija Irri)

4 Graceful Swamp (Erkki-Pekka Mäkinen)

5 He Is Felix (Harri Koivunen)

6 Hudson Web (Jussi Rämö)

7 Wingman (Iikka Nurmonen)

8 Count Forte (Pekka Korpi)

9 Callela Louis (Markku Nieminen)

10 Big Sexy Deli (Roni Paldan)

11 Kaptah (Harri Koivunen)

12 Smoky Cloud (Matti Ponki)

Kasvattajakruunujen finaalit ajetaan Seinäjoella 30 000 kruunun ykköspalkinnoilla.

Jaa artikkeli:

Uutiset Suomi

Jätä kommentti