Teivon uuteen suurkilpailuun järkyttävän tasokas finaali

13.3.2018 - 20:55 | Jari-Pekka Rättyä Uutiset Suomi

Teivo Grand Prix'n karsinnoissa kovinta vauhtia piti Double Boost. Arkistokuva: Anu Leppänen

Teivo Grand Prix’n karsinnat voitettiin toinen toistaan kovemmilla esityksillä, ja 12 000 euron ykköspalkinnosta käydään puolentoista viikon kuluttua upea kisa.

Teivon uuteen ennakkomaksulliseen kilpailuun ilmoitettiin mukaan 76 hevosta, ja karsintoja ajettiin lopulta kuusi. Kaksi parasta kustakin selvisi 24.3. ajettavaan finaaliin.

Kovinta vauhtia piti Kati Lindsbergin huippuiskuun virittämä Double Boost, jonka voittoaika sakeassa lumisateessa oli 14,8. Santtu Raitala joutui lataamaan kovat piippuun saadakseen Mistelleltä keulat, ja kun Double Boostille jäi sen jälkeen vauhti päälle, se paineli avauskierroksen 13-vauhtia. Silti veto kesti perille saakka, ja vastustajat hänniltä kakkoseksi kirineen Lassic Pointin johdolla jäivät kauas taakse.

Ari Viander toi viime kaudella kovia 3-vuotislähtöjä kolunneen Le Gros Billin talvitauolta hienossa vireessä. Antti Teivaisen ajama ori voitti keulasta leikittelevän helposti, ja The Best Spruce seurasi selästä kakkoseksi.

Sitkeästä epäonnesta kärsinyt Jugador onnistui hyvään aikaan. Olli Koivunen kierrätti isä-Harrin valmennettavan puolimatkassa johtaneen Diesel Devotedin rinnalle, mistä ruuna karkasi loppusuoralla omille teilleen. Whitney Love pujotteli rintaman läpi kakkoseksi. Suosikki Elliot Web laukkasi ensimmäisessä kaarteessa.

Juuso Holttisen One Break Broline oli vakuuttanut kaudenavauksessaan niin, että Tommi Kylliäinen rattailla näytti suorastaan haluavan sillä kuolemanpaikalle. Taktiikka toimi hyvin johtaneeseen Star To Be Lovediin, joka taipui loppusuoran alussa. One Break Broline jatkoi ylivoimavoittoon, ja Rawhill’s Jack seurasi selästä kakkoseksi.

Niko Jokelan ajama ja Juhani Inkisen valmentama Lindy Poppins johti hallitusti lähdöstä maaliin. Intuto kiersi vahvasti kakkoseksi täpärästi ohi johtavaa seuranneen Ready Pressin.

Viimeisen karsinnan odotettu kaksinkamppailu Moonlight Stormin ja Celebration Songin välillä jäi näkemättä Moonlight Stormin laukattua lähtökiihdytyksessä. Ari Moilanen haki Jouni Kivelän Celebration Songilla keulat VästerboYellowDirtiltä puolikkaan jälkeen keulat ja samassa järjestyksessä ajettiin maaliin saakka – toki niin, että ankkuriköysi venyi lopussa.

Finaaliin on mahdotonta nimetä selkeää ennakkosuosikkia – niin vakuuttavia kaikki karsintavoittajat olivat.

Finaalin ratajärjestys (valmentaja suluissa)

1   Le Gros Bill (Ari Viander)
2   Lindy Poppins (Juhani Inkinen)
3   One Break Broline (Juuso Holttinen)
4   Double Boost (Kati Lindsberg)
5   Celebration Song (Jouni Kivelä)
6   Västerboyellowdirt (Allan Palmroth)
7   Rowhill’s Jack (Hanna Pasanen)
8   The Best Spruce (Pekka Ruuth)
9   Jugador (Harri Koivunen)
10  Lassic Point (Matias Salo)
11  Whitney Love (Pia Huusari)
12  Intuto (Kari Innanen)

Ohjastajat ratkeavat ilmoittautumispäivänä su 18.3.

Jaa artikkeli:

Uutiset Suomi

Jätä kommentti