Uusi matka suosii 64-varma Limuskaa

5.11.2019 - 17:12 | Tero Sipakko Vihjeet

Tapio Perttunen on päässyt hyvin sinuiksi meneväisen Limuskan kanssa. Kuva: Anu Leppänen

Jaakko Siekkelin 6-vuotias Limuska on ravannut suomenhevostammoista eniten voittoja kuluvalla kaudella. Keskiviikon jälkeen saldo saattaa näyttää jo kymmentä, sillä Tapio Perttusen ajokki on Vermon ravien todennäköisimpiä menestyjiä.

Limuska on kilpaillut läpi kauden, mutta sekä ennen viimeisintä että tulevaa starttia välit ovat olleet vähän pidemmät.

”On kyttäilty omia sarjoja, mutta 6-vuotiaille tammoille on niitä niin vähän ollut, että sen takia on tullut pieniä taukoja”, Jaakko Siekkeli taustoittaa.

”Yhdessä välissä se tähystettiin, vähän hammasta hoidettiin ja rauta-arvoja nostettiin, mutta mitään niinkuin vaivaa siinä ei ole ollut. Viime startin jälkeenkin olen ajanut kevyesti joka toinen päivä. Tie on kova, niin tuolla pitkin peltoja olen pyöritellyt ja pitänyt mielialan korkealla. Semmoisia pitkiä yhtämittaisia juoksuja ei ole tehty, mutta ne on ollut aika vähissä sillä muutenkin.”

Limuska on juossut aiemmin kahdesti kolme kilometriä. Ensimmäisellä kerralla vuosi sitten tuli hylkäys laukoista, mutta viime helmikuussa jo täydellinen onnistuminen. Nyt matkaa riittää 2600 metrin verran.

”Matka sopii”, Jaakko Siekkeli vakuuttaa. ”Limuska on viimeisellä 700 metrillä ratkaissut melkein kaikki nämä ykköset. Sillä on kyllä sitä ruista ranteessa, jos ei mitään yllättävää satu. Eikä paikka ole paha. Tapsalla on taito ottaa alku iisisti ja löytää sopiva selkä. Sillä mennään ja katsotaan, jos riittää, niin sitten loppusuoralla ajetaan kilpaa.”

Voittosumma on noussut jo päälle 30 000 euron, joten Limuska kolkuttelee avointen tammalähtöjen ovia eikä kuningatarkilpailuun osallistuminen jo ensi kesänä ole kaukaa haettua.

”Pieni pakko kevättalvella tammalähtöjä on kokeilla, jos meinaa rankingissa roikkua mukana, mutta ei se maata kaada, jos ensi kesä ollaan vielä sivussa”, Siekkeli pohtii.

Loveya Fashion tulee vihjeeseen toiseksi varmaksi, jotta muihin kohteisiin jää reilusti merkkejä. Anne Luttisen suojatti ei ollut viimeksi aivan odotusten mukainen, mutta se tuli starttiin pieneltä paussilta. Takarivin sisin lähtöpaikka tarjoaa revittelemättä asemat parijonosta, ja vastassa on pelkästään tammoja.

Neljäs kohde pyritään selvittämään kolmella hyvällä nousevalla nimellä, mutta loppulähtöihin laitetaan runsaasti tavaraa. Vihjeen hinta on tavallista isompi, mutta mahdollinen palkkiokin on hyvä, sillä kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona ylimmän voittoluokan jakosummaan lisätään lähes 200 000 euron jackpot.

Lähtö 1: 9 Loveya Fashion (10, 11)
Lähtö 2: 5 Manana, 4 Tiger Dillon, 2 Belmeri, 6 One Who Run, 11 Hazella (9, 1)
Lähtö 3: 5 Limuska (6, 3)
Lähtö 4: 8 Ove, 9 Driverlane, 5 Black Emperor (2, 6)
Lähtö 5: 4 Mamajuana, 8 Bombard, 1 Creation Primero, 9 Ambriel, 5 Brown Recluse, 7 Hudson Web, 2 Gaiana, 3 Wonder Woman (10, 6)
Lähtö 6: 7 Jugador, 3 Sahara Sandstorm, 14 Star Martini, 1 Guido di Quattro, 5 Elliot Web, 8 Por Nie Rock, 12 Gute Band (9, 13)

1 x 5 x 1 x 3 x 8 x 7 = 840 riviä = 84 euroa

Jaa artikkeli:

Vihjeet