Viikon vieraalla on monta mieluisaa ajokkia, mutta yksi ylitse muiden

11.6.2019 - 15:19 | Jari-Pekka Rättyä Artikkelit Suomi

Jorma Kontio ja Alessandro Gocciadoro Vitruvion Oslo GP -voiton jälkeen. Kuva: Simon Hagen / Sulkysport

Ravinetti jututti Jorma Kontiota tuoreeltaan Oslo GP:n voiton jälkeen bussissa matkalla lentokentälle.

Jorma Kontiolle tarjoutui tukku mieluisia ajotehtäviä Alessandro Gocciadoron ajokiellon johdosta. Oslo Grand Prix’hin asti viikonloppu oli kuitenkin tervanjuontia.

”Ei mennyt hyvin. Vincero Gar oli kyllä tosi hyvä, mutta ensimmäisessä kaarteessa oli ahdasta, ja kahteen otteeseen tuli häirintääkin. Ilman toista laukkaa olisi oltu silti vielä rahoilla.”

”Lauantaina Östersundissa ajoin Volnik du Krasia, jonka tiesin olevan parhaimmillaan vapaalla juoksulla. Ajoin sitten eteenpäin, ja Robert Bergh näytti jo laskevan meidät kuolemanpaikalle, muttei lopulta laskenutkaan. Juoksu meni sitten pieleen, mutta hevonen oli tosi hyvä.”

Pahalta näytti Oslo Grand Prix’ssäkin, kun Vitruvio kampesi loppukurviin mentäessä hyvistä asemista voimakkaasti ulospäin, meinasi laukata ja menetti parikymmentä metriä.

”Se säikähti, kun vedin korvat auki ja rupesin kääntämään Goopin (Nadal Broline) takaa ulos. Silti se voitti lopulta vielä helposti. Sillä on tosi iso moottori”, Jomppe ihasteli.

Vastoinkäymisten jälkeen kansainvälinen suurvoitto maistui kaiken kokeneelle konkarillekin erityisen hyvältä.

”Vähän kuin jälkiruoka syönnin päälle”, hän kuvaili.

Vitruvio ja Jorma Kontio kunniakierroksella. Kuva: Simon Hagen / Sulkysport

 

Vitruvio oli Jorma Kontiolle ajokkina uusi tuttavuus, mutta muuten ennestään tuttu.

”Olin nähnyt paljon sen juoksuja ja tiesin sen olevan hyvä hevonen, mutta se lämmitettiin itse ja sain sen vasta starttiin. Ajoin esittelyn jälkeen pienen pruuvin, ja se tuntui erittäin hyvältä: hyvämenoiselta, mutta sopivalta ajaa. Ei painanut yhtään liikaa”, Jomppe kuvaili.

”Lotteriassa sillä oli epäonnea, kun siltä ajettiin rengas rikki. Siitä tulee tosi hyvä hevonen, sehän on vasta tulossa bäihin aikuisten lähtöihin.”

Pesti Gocciadoron hevosten lainakuskina oli Kontiolle mieluinen.

”Tosi hyvät hevoset ja mukavaa porukkaa: kaikki hengessä mukana, mutta osaavat ottaa epäonnistumisetkin oikein. Ja suomalaiset hoitajat Anu Niskanen ja Maiju Petriläinen ja Jori Turja managerina”, Jomppe listasi.

Oslossa päivän toinen valopilkku oli hänelle Josveis. Se ei ollut yhtään huonompi kuin Elitkampenissa, vaikka jäikin kolmanneksi kuolemanpaikalta. Keulaan ei ollut tällä kertaa asiaa.

”Joku paikallinen tiesi kertoa, että se olisi avannut ensimmäiset 200 metriä 11:tä”, Jomppe ihasteli.

”Hevonen taisi tykätä, että tämähän on mukava maa, kun ei ole edes piiskaa. Josveis kunnioittaa sitä ja olisi voinut olla sijan tai kaksi korkeammallakin, jos se olisi ollut mukana.”

Josveis on noussut Jorma Kontion ajamana nopeasti rotunsa kansainväliselle huipulle. Kuva:Terhi Piispa-Helisten

 

Hyviä hevosia Kontio oli päässyt ajamaan jo torstaina Lahdessa. Timo Nurmoksen  Hachiko de Veluwe ja Gloria Web voittivat Suur-Hollolan alkueränsä.

Builder’s Caviarkaan ei ollut huono, mutta voittajat meni tosi riskisti ja teki tosi hyvät juoksut suoraan tauolta”, Jomppe kehui.

”Molemmat on kasvaneet ja kehittyneet talven aikana ja näyttää nyt aikuisemmilta. Hachiko on riski juntikka, joka varmasti parantaa paljon, kun sillä pääsee ajamaan tasaiseen kilpaa.”

”Mutta hevoset on vasta 5-vuotiaita, ja välierissä vastus kovenee. Voitosta on aikaista puhua, mutta toivotaan, että molemmat tekee hyvät juoksut ja pääsee finaaliin”, Jomppe jatkoi.

Kymi Grand Prix –päivälle hänelle ei hevosia Kouvolaan tarjottu, joten lauantaina tie vie Bodeniin. Suomessa hänet saatetaan nähdä silti jo ennen Suur-Hollolaa.

”Mitään ei ole sovittu, ja Josveisin jatko-ohjelmasta ei ollut vielä mitään puhetta, mutta mieluiten ajaisin juhannuksena Härmässä”, Jomppe paljasti.

Villiam tuli Kriteriumissa voittajan maaliin korvat pystyssä ME-ajalla. Kuva: Mia Törnberg / Sulkysport

 

Kilpaa ajaminen on Jorma Kontiolle työtä ja hevoset työkavereita, mutta mikä niistä on miehen suosikki? Vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä.

”Mieluisia ajettavia on tosi paljon, mutta kyllä Villiam on ehdoton ykkönen. Sitä oikein odottaa, että pääsee ajamaan, eikä siihen kovin kauan pitäisi enää mennäkään. Se oli keväällä astumassa, mutta on taas täydessä treenissä”, Jomppe tietää.

Lomaa Jorma Kontio ei ehdi kesällä viettämään. Isoja kisoja on harva se viikko.

”Ja lisäksi on kotona kissat ja koirat ja hevoset. Kotimiestä ei ole niin helppo saada”, hän perustelee.

Tallista löytyy siitostamma Bardot Boko ja sen kolme varsaa: 4-vuotias ruuna Make It Happenista, 2-vuotias ori Readly Expressistä ja kesällinen tamma Villiamista.

”Bardot Boko treenasi varsana hyvin, mutta sille tuli jotain ongelmia ja se jäi sitten siitostammaksi. Se on samasta emästä kuin Dante Boko”, Kontio mainitsee.

”4-vuotias treenasi tosi hyvin, mutta sai punkin puremasta viime kesänä borrelioosin ja meni siitä paljon takapakkia. Sillä oli pitkään 40-41 astetta kuumetta. 2-vuotialla ei ole ollut mitään ongelmia, ja sekin tuntuu hyvältä.”

Jaa artikkeli:

Artikkelit Suomi