Viikon vieras Harri Koivunen on rakastanut ravien tunnelmaa pikkupojasta asti

23.7.2019 - 20:07 | Riku Niittynen Artikkelit

Harri Koivunen on suvereenisti ohjissa Suomen valmennustilastoissa tällä hetkellä. "Olen enemmän sellainen puurtaja", sanoo Harri Koivunen, yli 4100 voittoa ohjastajana. Noinkohan? Kuva: Ville Toivonen

”Kai se oli se tunnelma ja vapaus, joka raviradalla veti”, Harri Koivunen kuvailee. ”Kotona oltiin aika tiukassa kurissa, mutta raviradalla odotti jännittävä maailma ja vapaus. Porin ravit oli iso juttu siihen maailman aikaan.”

Koivunen on hakenut menestystään pieninä murusina maailmalta – rakentanut sitä pala palalta. Tällä hetkellä kasassa on ylivoimaisesti vuoden 2019 voitokkain ravitalli Suomessa, sekä orastava dynastia jo toisessa polvessa, kun poika Ollikin, 23, on nousussa kohti ohjastajien terävintä kärkeä.

”Ei tässä ole mitään viisivuotissuunnitelmia laadittu, vaan kaikki on syntynyt tekemällä yksi asia kerrallaan”, Koivunen kuvailee.

”Ensialkuun oli ajatus, että teen tätä, kun mikään muu ei kiinnosta, ja mietin siinä, miksi isona ryhtyisi? Opiskelemaankin oli ajatus, kun valkolakki tuli hankittua, mutta mitään muuta tavoitetta ei koskaan ilmaantunut. Tässä sitä puurretaan, edelleen. Kuitenkin pitää sanoa, että tämä on jännä maailma, ja olen edelleen yhtä lapsellisen innostunut tästä tekemisestä. Joka aamu kun herään, mietin että kuinka nämä hommat tänään taas hoidetaan. Ja taitaa olla niinkin, että viimeiseksi, kun illalla olen nukahtamassa, ne pyörivät vielä päässä.”

Meinaavat tulla uniinkin.

”Viime aikoina on ollut vähän liiankin jännää, Suur-Hollolaa ja Ollin putoamista Torniossa. Mikkelissäkin oli kovat kilvanajot, eikä marginaalit olleet oikein puolellamme, vaikka Cameron Evo oli oikein hieno sielläkin.”

”Siellä Porin seudulla oli kovat nimet silloin urani alkuaikoina. Muun muassa Nymanin Arska ja myöhemmin olinkin hänen pojallaan Hannu Nymanilla monta vuotta töissä. Oli Tuomo Mäkelää, jonka oppeja sain välikäden kautta Multasen ”Pellen” tallissa ja oli Steinerin perheen AK-tallia, missä olin myös pariin otteeseen töissä lyhyesti. Muuallakin olin, mutta eniten Nymanin Hannulla, ennen kuin perustin sitten oman vuonna -85. Noilta nimiltä oli hyvä saada oppia, ja kilpailukin Porissa oli kovaa. Suomessa oli kaksi kovaa paikkaa silloin, Käpylän ravirata Helsingissä ja Pori.”

Porilaisesta tuli sitten turkulainen?

”Niin siinä kävi. Mulla oli pehmeä lasku Turkuun, kun olin siellä jo ensin Hannu Nymanilla monta vuotta töissä. Oma talli perustettiin siis Poriin, mutta muutaman vuoden päästä, kun tämä uusi talli valmistui Metsämäkeen, siirryin tänne. Tässä sitä ollaan nyt oltu 30 vuotta.”

Menestystä on tullut aina, mutta tahti senkuin kiihtyy. Mikä on muuttunut?

”Varmaan kaksi isompaa muutosta. Ollin tulo tallille ja suuntautuminen kilvanajoon ovat sopineet hyvin meidän ’tuotteeseen’, jos näin voi sanoa. Sitten Kari Lähdekorpi on tuonut kauheasti pöhinää meidän hevoskantaan. Minä olen vähän varovaisempi, mutta Olli satsaa kaikkensa voittaakseen ravilähtöjä ja Kari ei pelkää tehdä liikkeitä hevosenomistamisessa.”

Kouvusen tallin muutoksentekijä numero 1: Olli Koivunen, 23. Kuva: Miika Lähdeniemi
Koivusen tallin muutostekijä numero 2: Kari Lähdekorpi. Kuva: Anu Leppänen

Millainen ohjastaja Harri Koivunen on jatkossa?

”Ennen polte siihen hommaan oli kauhea, ja oli melkein itsestäänselvää, että jos meiltä oli monta samassa lähdössä, ajoin itse parasta. Nyt se ajokki voi olla tallin kolmoshevonenkin, ja enemmän olen vastuussa valmennuksesta. Ollin voitontahto on ihan eri luokkaa. Hän on jo luonteeltaan erilainen, kuin isänsä. Ohjastaminen on sellaistakin hommaa, että rutiinin pitää olla timantinkova päivästä toiseen. Tässä ruostuu äkkiä, jos ei aja tarpeeksi tai ei ole fokus kohdallaan. Kyllä mä ohjastankin vielä, mutta into on nyt enemmän sillä puolella, että jos saataisiin kokea vielä parempia hevosia.”

Elämysteollisuutta?

”Sitä tämä nimenomaan on. Ennen kaikkea onnistumiselta tuntuu, että ollaan voitettu noin monta lähtöä esimerkiksi tänä vuonna. Ei hevosenomistaminen mitään bisnestä voi olla, mutta siitä tulee kiva fiilis vaikka voittaisi vain Porin illassa. Ainakin me ollaan onnistuttu tuottamaan elämyksiä meidän omistajille, kun noita voittoja tulee. Toinen kiva juttu, joka minua lämmittää, on että muutamien hevosenomistajien ja kasvattajien kanssa ollaan menty käsi kädessä jokseenkin koko matka. Tammelinin perhe esimerkiksi on ollut meidän hevosenomistaja alusta saakka Turussa ja Eskolan Matin Arrow-hevosia on tullut alusta saakka meille ja tulee edelleenkin.”

”Itse olen joskus kuvitellut enemmänkin, että ymmärtäisin, mistä niitä hyviä hevosia tulee, ja antanut neuvoja omistajille ja kasvattajille. Nykyään olen varovaisempi, tai aina olen ollut kyllä aika varovainen. Olli esimerkiksi möläytti kerran yhdelle ravimiehelle, että Andover Hallin jälkeläisen pitää olla musta ori ja Amerikassa syntynyt, niin sillä voi pärjätä. Kun Olli ei sitten voittanut jollain 1,5-kertoimisella Vermossa, ja sama mies sanoi Ollille, että jos kuskin nimi on Koivunen, niin sen pitää olla Porissa syntynyt, jotta voi kuvitella, että sillä tekee mitään. Ei kannata antaa liian voimakkaita lausuntoja siis, mutta toisaaltahan se on vain raviurheilun rikkaus, kun on tuollaista sanailua ja legendaarisia juttuja.”

Niitä tässä lajissa riittää, mutta se ei aina välity suurelle yleisölle, valitettavasti!

”Ravihevosia olen koittanut itsekin vähän kasvattaa jo aika kauan. Profetissa aikanaan oli pettymys siitostammana. Barbie Laurelton, jonka omistimme Sipi Erkkilän ja Nivolan Hannun kanssa, onnistui paremmin, kun tuli Ribaudella derbyvoittokin. Nyt meillä on samalla porukalla Cabernet (Love You) Barbien tyttäristä siitostammana.”

Aika pitkälle laji on kuitenkin näinä vuosikymmeninä kehittynyt ja Harri Koivunen siinä mukana.

”Pakko myöntää. Ensimmäisen hevosen Styne (Styrman) ostin jo 14:n vanhana. Siinä auttoi kuin sain Porissa sellaisen veenelkun kiinni, ettei löytynyt kuin kolme oikeaa lappua. Lisäksi täytyy kyllä myöntää, että isä ja äiti tukivat myös touhua. Valmensin sitä tammaa ennen koulua ja koulun jälkeen, ja se kaksi kertaa päivässä oli kyllä ihan liikaa.”

Molemmat kärsivät, valmennus ja koulu.

”Nyt osaisin jo päästää Stynen vähän helpommalla. Silloin oli vallalla sellainen usko, että jos vain treenaa ja treenaa, niin ne tulevat sitä paremmaksi, mutta ei se ihan niin yksinkertaista ole. Ja ovat hevosten suvut ja juoksijanlahjatkin menneet aika hirmuisesti eteenpäin noista ajoista. Monta kovaa hevososaajaa olen saanut nähdä läheltä, mutta kaksi on minulle muita isompia. Pekka Korven saavutukset ovat ihan käsittämättömät Suomessa tässä lajissa, ja olen ollut onnekas, kun olen hyvin pitkään saanut seurata aika läheltä sitä touhua. Pekka on minua opettanut avoimesti. Nyt jos mulla olisi sellainen hevonen, että sillä voisi tavoitella maailman huippua, veisin Timo Nurmokselle, en epäröisi kahta sekuntia. Jos rima on sillä tasolla, niin taitavampaa en keksi.”

Esikuva numero 1: Pekka Korpi. Kuva: Anu Leppänen
Esikuva numero 2: Timo Nurmos. Kuva: Anu Leppänen

”Itse olen omissa silmissäni enemmän sellainen puurtaja. Arvostan urheilusaavutuksiani enemmän sitä, että olen saanut olla mukana jonkinlaisella huipputasolla näin pitkään sekä kuskina että valmentajana, en minään tähdenlentona. Varmaan on ollut viisasta, että en ole juurikaan sanonut: ei koskaan! Esimerkiksi ravikuningas Pette kävi meillä hiitillä parhaimmillaan kolmesti viikossa, ja hyvin paljon tuntui siltä, ettei se mene mihinkään. En saanut lyötyä hanskoja tiskiin, kun sen omistajat olivat niin mukavia, ja hyvä niin. Olisi jäänyt kuninkuudet ajamatta.”

Koivunen I. Kuva: Ville Toivonen

Raviurheilija Harri Koivunen, 58:

-4100 voittoa ohjastajana (vuodesta 1977 alkaen, plus joitakin ulkomaan voittoja).

-1422 ykköstä valmentajana (vuodesta 1985 alkaen, plus samoin joitakin ulkomailla).

-Tallin parhaat vuodet 2016 ja 2018, jolloin 133 ykköstä kumpanakin vuonna.

-Kausi 2019 lupaa huomattavasti enemmän: jo 103 ykköstä heinäkuun 22. päivään mennessä. Voittojen määrässä se on murskaavan ylivoimainen Suomessa ja ajetuissa rahoissakin omassa luokassaan tänä vuonna.

-Ohjastajana derbyvoitot Ribaudella 2008 ja Express Typellä 2010, valmentajana Ribaudella 2008.

-Ohjastajana ravikuninkuus 1993 ja -94 Pettellä sekä 2012 -13 Erikassonilla.

Jaa artikkeli:

Artikkelit